Pelicansin pelaaja-arviot: "Kapteeni Björninen poisti viimeisetkin epäilykset kyvyistään"

Hannes Björninen, 24 sekä ikävuosiltaan että pelinumeroltaan, on jo nuorehkolla iällä ottanut isännän paikan ja toimi nyt toista kautta joukkueen kapteenina. Juha Poutanen

Aatu Raninen

Pelicansin roudasta rospuuttoon kulkenut kausi sai pelaajat näyttämään todellista huonommalta. Siitä syystä arvioitaviksi päätyivät tällä kertaa vain harvat ja valitut.

Hannes Björninen Joukkueen paras

Joukkueen suvereeni liideri teki voitavansa. Kehittynyt harppauksen jokaisella kuudella liigakaudellaan, ja tämä sesonki poisti viimeisetkin epäilykset kyvyistä nousta käänteen tekeväksi pelaajaksi Liigassa. Kahden suunnan keskushyökkääjä on jokaisen valmentajan ihannepelaaja, joka johtaa esimerkillään, välittää, pistää itsensä likoon ja pystyy koko ajan paremmin tuottamaan hyökkäyssuuntaankin (39 ottelua, 11+17=28).

Björnisen upean kasvutarinan taustalla on tinkimätön huippu-urheilijan asenne ja harjoittelumotivaatio. Lienee jo ulkomaiden kovempien sarjojen kynnyksellä. Liigan paras aloittaja.

Raamikas 17-vuotias yleispuolustaja Matias Rajaniemi valaa uskoa Lahti-kiekon tulevaisuuteen.

Juhamatti Aaltonen Suurin yllättäjä

Pelicansissa tunnettiin ”Iin taikurin” kyvyt ja heikkoudet, mutta uskottiin myös pelilliseen uudestisyntymiseen. Kaukalossa nähtiinkin yhtä taitava pelailija mutta aiempaa kypsempi joukkuepelaaja Aaltonen, minkä ansiosta peliuraan taisi tulla juuri lisää vuosia. Liigassa takuuvarma 40 pisteen (48 ottelua, 17+20=37) tekijä, joka oli enää toisinaan täysin ulapalla puolustusalueella. Osa muutosprojektia oli peluuttaminen yllättäen myös alivoimalla, mistä Pelicans selvisi kokonaisuuteen nähden lievin vaurioin.

Waltteri Merelä Vuoden tulokas

Lahteen hakeutunut ylöjärveläinen väläytteli jo viime kaudella, mutta saatuaan terävyyttä liikkumiseensa pystyi nyt selvästi paremmin toteuttamaan avujaan kiekollisessa pelissä. 48 ottelussa hyvät tulokastehot 7+11=18. Isokokoisen laitahyökkääjän vahvimmat avut ovat toimintoketjussa ohitus–kiekonsuojaus–syöttö. Maalintekopaikoille pääseminen vielä työn alla, viimeisteli kohtuullisella tarkkuudella: laukausprosentti 8,1.

Matias Rajaniemi Lupaavin tulokas

Raamikas (193 senttiä, 91 kiloa) 17-vuotias yleispuolustaja valaa uskoa Lahti-kiekon tulevaisuuteen. Kaikki perustaidot jo hyvin hiottuja, ja otteista paistaa maltti, jolla vain taitavimmat pelaajat ostavat pientä lisätilaa ratkaisuilleen. Joukkueen peliaikakeskiarvon (22.12) ykkönen. Atleettisuutta, liikkuvuutta ja kamppailuvoimaa tarvitsee vielä lisää, mutta hyvän tekniikan päälle niitä voi rakentaa rauhassa. Seuraavaksi rutiinia Mestiksestä, kaudelta 2021–2022 voi jo odottaa suuria Liigassa.

Roope Elimäki Tsemppari-palkinto

Kesällä 27 vuotta täyttävä sentteri on luonut itselleen pian 200 ottelua kattaneen liigauran, vaikka kuuluukin sarjaamme ”kunpa tämäkin lahtelaiskasvatti olisi saanut luisteluvalmennusta”. Sorvannut työrukkasistaan ulos maksimipotentiaalinsa, josta palkintona uran parhaat tehot 8+4=12 ja hetki näkyvyyttä kultakypärän kera.

Alex Lintuniemi Paras hätähankinta

Kesken kauden Pohjois-Amerikasta löydetystä rempseästä stadilaisjärkäleestä kuullaan vielä, tosin JYPissä, johon Pelicans luovutti kauden kenties parhaan löytönsä. Isoon runkoon nähden joutuisasti liikkuva ja pelirohkea yleispuolustaja, jolla ei kiekko tutise lavassa.

Topi Jaakola Elämänuratunnustus

Puolustuksen 36-vuotias isähahmo oli välivuoden jälkeen suuri kysymysmerkki. Todisti olevansa yhä pätevä pelimanni Liigassa. Pystyi kokemuksellaan ja näkemyksellään auttamaan monessakin pelitilanneroolissa jopa ylivoimalla, mutta kuorma kävi liiankin suureksi johtaen turhan moneen räikeään virheeseenkin.

Janne Jalasvaara Huonoin hätähankinta

Pakistosta uupui taitoa ja liikkuvuutta, mihin Pelicans värväsi KHL-sotaratsun tuomaan lisää samoja puutteita. Jämäkän pakin mieltymys fyysiseen rouhimiseen johtaa myöhästyessään liian usein junnumaisiin harhailuihin, eikä ylipäätään pysy hyökkääjien suunnanmuutosten perässä. Pakkiparin saadessa kiekon ei yleensä tehnyt elettäkään tarjotakseen syöttösuuntaa ja apuja. Osaa lämätä kiekkoa ränniin, kahdesti maalia kohtikin.

Jesse Mankinen Talviunessa

Lakosi 39 pisteen nakuttajasta 10–15 pisteen joukonjatkeeksi. Kausi meni läpi dieselmäisellä vääntämisellä, koko ajan tasaisen isossa roolissa vailla tulosta. Olisiko kaivannut aiemmin riuskempaa herättelyä ja uhkaa peliajasta? Lopussa teki seitsemässä ottelussa 2+3 juuri ennen kuin kaupattiin pois. Kokonaisuutena kelpo 2,5 kauden pesti Lahdessa, 142 ottelua tehoin 32+45=77.

Elias Ulander Väärässä sarjassa

Sata Liiga-ottelua tuli täyteen. Valitettavasti pelaaminen on pelkkää selviytymistä tällä puolustajalla, jonka pitäisi 23-vuotiaana antaa jo selkeitä näyttöjä. Kaikki osa-alueet jäävät vähän vajaiksi ilman merkittäviä vahvuuksia. Ammattilaisuus voi jatkua, mutta tuskin Liigassa.

Jonatan TanusFloppi

Mitä ilmeisimmin Tapparan juniorivuosiltaan Ville Niemiselle tuttu snaipperi, mutta kausi meni silti täysin vihkoon. Jo viime kaudella SaiPassa tietyt mittarit hälyttivät putoamista 5 vastaan 5 -pelaamisen kärryiltä, vaikka vielä silloin ylivoimalla tehoja tulikin. Täysin näkymätön hiihtelijä, jonka urheilullisuuden ja elämäntapojen puutteista liikkuu huhuja, eivätkä peliotteet niitä varsinaisesti kumonneet.