Lumipula uhkaa Finlandiaa, metsiin tarvittaisiin senttitolkulla luonnonlunta taivaalta

Näin noustiin hiihtosiltaa Finlandia-hiihdossa 2016. Lahden urheilukeskus saadaan pakkassäällä lumetettua hyvään kuntoon lähestyviä Salpausselän kisoja varten, mutta Finlandia-hiihdon tarvitsemilla metsien maratonreitillä lumitilanne on yhä huono vain pari viikkoa ennen tapahtumaa. Juha Peurala

Aatu Raninen

Järjestyksessään 47. Finlandia-hiihto on määrä sivakoida reilun kahden viikon päästä, mutta lauhan ja vähälumisen talven vuoksi latupohjat eivät vielä ole riittävän vahvat.

Järjestäjät ovat kärsivällisesti odotelleet helmikuulle, sillä lumisateita on monesti ennenkin saatu aivan viime metreillä. Nyt sääennuste lupailee kuitenkin vain pakkasta, ei lunta.

Lopulliset päätökset Finlandian järjestelyistä tehdään ensi viikon perjantaina.

– Silloin informoidaan ja tiedetään minkälaisilla matkoilla hiihdetään. Luonnonlunta kyllä tarvitaan lisää. Reittejä on pohjattu, mutta eihän nämä lumet vielä latujen tekoon riitä, toteaa järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Esko Saari.

Saaren mukaan lähtökohtana on yhä hiihtää yhtenäinen pitkä lenkki mieluummin kuin useita lyhyitä.

– Tarkoitus on saada kuntoon ainakin 32 kilometriä, mutta saadaanko 50, se on tällä hetkellä auki.

– Mitä ensi ja sitä seuraava viikko näyttää, sitten ollaan viisaampia josko pari, kolme hyvää lumisadetta lähempänä tulisi, Saari uumoilee.

Lahden hiihtostadion toimii Hollolan kirkonkylälle ja Hälvälään suuntautuvan Finlandian lähtö- ja maalialueena.

Viikkoa myöhemmin stadionilla pidettävien Salpausselän kisojen suhteen tilanne on varmempi, koska pohjoista ja eteläistä 2,5 kilometrin kilpalenkkiä saadaan pakkaskelillä vahvistettua lumitykein, jotka hyödyntävät metsään reittien varsille asennettua vesiputkistoa.

– Jos tämän hetkinen säätiedotus pitää yhtään paikkansa, niin 99-prosenttisesti voi luvata (hyvät kilpailuolosuhteet), sanoo liikuntapaikkamestari Arto Manninen Lahden liikuntapalveluista.

Alun perin Hämeenlinnasta Lahteen sivakoitua Finlandiaa on vuosien saatossa jouduttu olosuhteiden takia lyhentämään silloin tällöin, mutta joka kerta massahiihto on kuitenkin pystytty järjestämään vuodesta 1974 alkaen.

Finlandian järjestelyt yhdessä Lahden Hiihtoseuran kanssa tekevä Hollolan Urheilijat -46 on niin ikään hankkinut Hollolan Heinsuolle oman lumitykin, jolla urheilukeskuksen muutaman kilometrin latulenkkejä saadaan ylläpidettyä Lahden tapaan. Finlandialla on myös oma latukone.

Pitkiä maratonreittejä on kuitenkin käytännössä mahdotonta keinotekoisesti lumettaa, ellei hiihtoura sitten satu kulkemaan vaikkapa joen vieressä kuten Italian Marcialongassa, Saari mainitsee.

– Yhdellä tykillä ei yön yli saa vielä paljoa lunta, viikon aikana jo paljon enemmän. Heinsuolla on jonkin verran putkistoa, osalle latupohjaa joudutaan sielläkin lunta ajamaan, Esko Saari kertoo.

Ensi vuonna Finlandia-hiihdon pisin matka on tarkoitus venyttää 65 kilometriin, mitä varten HU-46 ja LHS tulevat kesällä tekemään reitin uuden osan pohjatöitä.

Kuukausi sitten Finlan-diaan oli ilmoittautunut hiihtäjiä edellisvuotta ripeämpään tahtiin, mutta lumeton sää on Saaren mukaan hidastanut tahtia. Nyt määrä on ”jonkin verran yli 2 500”.

– Heti kun viikonloppuna vähän satoi lunta, niin ilmoittautumisia on alkanut taas tulla.

Talvi on ollut lauha muual-<symbol>29</symbol>lakin, joten kysyntää Finlandialle voisi olla.

– Peruttu on jo ainakin Saksa ja Japani. Tarto on viikko ennen meitä, eikä sielläkään ole lunta. En sitten tiedä mikä Vasaloppetin osalta on tilanne, Saari puhuu Worldloppet-sarjasta, johon Finlandiakin kuuluu.

– Kovasti muualtakin jo kysellään. Tulijoita olisi kyllä, jos Lahdessa päästään hiihtämään, Esko Saari sanoo.

Finlandia-hiihto lauantaina 22.2. ja Salpausselän kisat viikonloppuna 28.2.–1.3. Lahdessa.

Keskustelu