Zlatan Ibrahimovic kertoo vuonna 2011 julkaistussa elämäkerrassaan Minä Zlatan Ibrahimovic välikohtauksesta Juventuksen harjoituksissa syystalvella 2004.
Hän menetti hermonsa joukkuekaveriinsa Jonathan Zebinaan tämän taklattua rumasti ja puskettua päällään Ibrahimovicia, minkä seurauksena ruotsalainen löi Zebinaa nyrkillä kasvoihin kesken harjoitusten.
Osa Juventuksen pelaajista tuomitsi ja osa hyväksyi Ibrahimovicin teon. Seurajohto määräsi hänelle 30 000 euron sakon.
Kentän laidalta tilanteen nähnyt Juventuksen arvostettu päävalmentaja, Mestareiden liigan voittaja, viisinkertainen Italian mestari ja kaksinkertainen Espanjan mestari Fabio Capello ei Ibrahimovicin mukaan puuttunut välikohtaukseen mitenkään.
Capello totesi: ”Se oli hyväksi joukkueelle!”
Ibrahimovic kuvailee kirjassaan Capelloa kovaksi, mutta myös äärimmäisen kunnioitetuksi ja arvostetuksi johtajaksi.
- - -
Joulua edeltänyt tappelu Pelicansin harjoituksissa ja sen jälkiväännöt kristallisoivat päähäni erään oivalluksen, jonka sanoiksi tähän nyt puen.
Jouduin nähkääs apeana toteamaan, että meissä lätkäjätkissä pesii isomman luokan ongelma. Joistakin jääkiekon suurkuluttajista, some-kommentoijista ja jopa kiekkotoimittajista on huomaamattaan tullut uuden ajan kukkahattutätejä.
Uusi termi voisi olla kukkahattusetä, tai vaikka puppelipoika.
Samalla kun suomalainen jääkiekkokeskustelu ja peliälykkyys on kehittynyt viime vuosina huimasti, on samalla ikään kuin jäänyt heitteille ymmärrys siitä, millä tavalla viimeisen päälle kilpailutettu jääkiekkojoukkue ajattelee, harjoittelee ja pelaa jääkiekkoa kokonaisvaltaisesti.
Että mitä se on, kun aamuharjoituksissa taklataan tosissaan, illan ottelussa ihan oikeasti otetaan ja annetaan kovuutta, kilpailutilanne testaa henkistä kanttia ja uhkana on oman pelipaikan menettäminen.
Näitä asioita pehmenneet lätkäjätkät eivät näe pelikirjasta tai tilastoanalyysistä.
- - -
Jääkiekon arjen ammattilaiset sen sijaan ovat päivittäin sen äärellä, että kehittyminen vaatii tuollaista rajojen koettelua, joskus jopa niiden ylittämistä. Se ei kuitenkaan tarkoita brutaalia tai epäinhimillistä kulttuuria.
Ammattilaisille tappelu Pelicansin harjoituksissa oli vain kilpailullisen prosessin looginen ja hetkellinen sivutuote, kun taas jotkut ulkopuoliset tulkitsivat sen pahimmillaan jopa valmennukselliseksi virheeksi. Enempää hakoteillä tulkinta ei voisi olla.
Petri Matikaisen taannoinen ukaasi ESS:n urheilutoimitukselle pitäisikin nähdä niin, että median ja muiden seuraajien olisi aika päivittää pelikirjansa ymmärtämään sitä urheilun kovaa ydintä paremmin, eikä pestä verta pois urheilun ikiaikaisesta kolmiyhteydestä ”verta, hikeä, kyyneleitä”.
- - -
Liian usein huippu-urheilun käsittely on yhä nykyäänkin pintapuolista ja laiskaa parveilua, jossa kerrotaan se ilmeisin tarina, ei taustoja ilmiön takana.
Esimerkiksi juuri se tappelun rajamailla pyörivä nahinointi Pelicansin harjoituksissa on tehnyt joukkueesta kenties Liigan kamppailuvahvimman joukkueen. Se on ydintuote.
Ongelma ei ole siellä ytimessä. Ongelman muodostavat esimerkiksi arvoisan Jatkoaika.comin toimituksen* puppelipojat ja Twitterissä itkevät kukkahattusedät, jotka tuntuvat vieraantuneen tästä jääkiekon arjesta ja paskovat housuunsa jonkin satunnaisen jäävuoren huipun nähdessään.
Kukkahatullisia eivät ole enää ulkopuoliset tädit, vaan moni ”meistä” lätkäjätkistä.
- - -
Juventus voitti mainitulla kaudella Italian mestaruuden ja Ibrahimovic valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi, joskin myöhemmin ilmennyt tuomariskandaali suoritusta himmensikin.