Kolumni: Kisapuiston stadion ja Mukkulan puisto ovat hankkeita, joista olisi pitänyt ajoissa vetää töpseli irti

Kirjoittajan mielestä kotikutoisesta Kisapuiston katsomosta voitaisiin yhtä hyvin tehdä Ranta-kartanon jätekatos kuin jatkaa loputtomia ponnisteluja uuden stadionin saamiseksi. Aatu Raninen

Aatu Raninen

Mikäli kuulut urheiluosiomme vakiolukijoihin, on aika onnitella ja kiittää. Olet ehkä jo pitkään seurannut Kisapuiston stadionhankkeen vaiheita Uuden Lahden sivuilta, ja nyt osuit jälleen paikalle, kun kirjoitan aiheesta viimeistä kertaa.

Nähkääs nyt tämän järjettömyyden on yksinkertaisesti loputtava.

Lahden päättäviltä tahoilta on löydyttävä ryhtiä toivottoman projektin tappamiseen, sillä Kisapuistoon ei vain näytä jalkapallostadionia tulevan. Nykymittapuulla se ei sinne edes kuulu, voisi melkeinpä jo sanoa.

Toissa viikolla ilmeni, että Kisapuiston tyhjien toiveiden kaivoa on häivytetty kaupungin talousarviosta entisestään. ”Vain yhden lauseen maininta”, kuten lehdessämme todettiin ( Uusi Lahti 27.11.).

Kuin vakuudeksi kaupunginjohtaja Pekka Timonen meni talousarviokokouksessa höpisemään, että ”Vaasassa tehtiin kaupungin rahalla ... huono stadion, ja seura (Vaasan Palloseura) on menossa konkurssiin”.

Aika mutkia oikova kommentti muuten pyöreitä puhuvalta mieheltä, mutta ainakin kanta tulee selväksi. Kisapuisto on Lahdelle lähinnä uhka, ei juurikaan mahdollisuus.

Oli siellä sitten tämä toinenkin lausahdus: ”Lahdessa ei ole erityistä tarvetta uusille tapahtumatiloille."

Siinäpä se ehkä onkin. Varta vasten raivatussa Mukkulan tapahtumapuistossa ei tapahdu yhtään mitään. Jättikonsertteja ei mahdu, eikä pienemmille näytä olevan kysyntää. Mäkimonttua tarvitaan kerran vuosikymmenessä. Torilla on kesäisin muutama ketjutettu keskikaljafestari.

Jalkapallostadion tarvitsisi otteluiden ulkopuolisille 330 vuorokaudelle paljon muutakin käyttöä, mutta enpä tiedä mistä vuotaisi sitä tapahtumien tulvaa, josta ministeri Ville Skinnari (sd.) ja liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen (sd.) mielipidekirjoituksessaan visioivat: ”Lahdessa on erityinen tarve modernille tapahtuma-areenalle, joka tarjoaa maailmanluokan puitteet eri urheilulajeille, konserteille ja tulevaisuuden jättitapahtumille” ( ESS 6.12.).

Kisapuisto ei vain tunnu olevan vastaus näihin tarpeisiin, ja tapahtumat ovat väärä kärki hankkeen edistämiseen.

Nyt kun stadikkaa vielä karsitaan mahdollisimman halvaksi lautakasaksi, vähenevät käyttömahdollisuudet entisestään, eikä ylläpitokuluille taida siltikään löytyä maksajia.

Jalkapallostadion ja tapahtumapuisto ovat hankkeita, joista olisi ehkä vain pitänyt vetää ajoissa töpseli irti. Ja toisaalta kahden irrallisen estradin vajaatoiminnot olisi voitu yhdistää esimerkiksi Launeen hehtaaripuistoon yhdeksi paikaksi.

No sekin viimeinen oljenkorsi on pian poistumassa, kun Launeen kenttä tavallaan tuhlataan tekojääradan käyttöön.

Todellista johtajuutta ja osaamista näiltä Timosilta, valtuutetuilta ja miksei jalkapalloväeltäkin olisi todeta, että lopetetaan ponnistelu, kun ei tästä vain tule lasta eikä paskaa.

Riku Routo ja kumppanit muuten vuokraavat Mukkulan puiston takaisin karavaanareiden käyttöön Iitin MotoGP-tapahtuman ajaksi.

Samassa hengessä Kisapuiston nykyisestä katsomosta saataisiin Ranta-Kartanon yhteinen kiertotalousjätekatos, sillä siinä käytössähän alue alun perinkin oli.

Mitä tulee jalkapalloon ja yleisötapahtumiin, niin yksityinen raha kyllä toteuttaa, jos on kysyntää, ansaintamahdollisuuksia, sekä sopiva tontti jostain muualta. Nyt viivästyskin olisi parempi kuin viimeistelty virhe.

Noin, tämä jahkailu oli minun puolestani tässä.