Näkökulma: Aivovammojen ehkäisyssä Pelicansin kaltaiset seurat ovat erityisasemassa

Tässä töötissä ei käynyt kuinkaan, mutta taklauksen osuessa päähän ovat seuraukset usein vakavia. Kirjoittaja peräänkuuluttaa pelaajien terveydestä huolehtimista. Sami Kuusivirta

Aatu Raninen

Lehtemme ollessa joulutauolla ehdin pyöritellä tähän vuoden ensimmäiseen jääkiekkokirjoitukseeni useampaakin aihetta, joista yksi nousi vääjäämättä ylimmäksi ihan kirjaimellisesti: päähän kohdistuvat taklaukset.

Palloilulajien evoluutiossa aivotärähdyksistä on tullut valitettavan yleisiä seurauksia taklauksissa ja muissa törmäyksissä. Tutkimustuloksia on vasta vähän, mutta jo tiedetään, että miltei joka kiekkokierroksella jonkun päähän kolahtaa, vähintään lievästi.

Enää ei höpistä mistään täräyksestä, vaan aivovammasta. Yksi sen pahimmista asteista on krooninen traumaattinen enkefalopatia (CTE), jonka diagnoosia ei ole vielä oikein tohdittu katsoa silmiin.

Siksi kirjoitan.

90-luvun NHL:ssä pelanneen kovanaaman vaimo Kelli Ewen kertoi miehensä peliuran jälkeisestä CTE-arjesta kanadalaismedia CBC:n haastattelussa.

– Yhtenä päivänä meillä oli surullinen, toisena hullu ja kolmantena vihainen Todd. Emme tienneet yhtään, mistä oli kyse. Hän kärsi vuosia, ja perheemme kärsi vuosia.

Itsemurhan tehneen Todd Ewenin kaukaloroolina oli tapella, mutta yhtä lailla vaarassa ovat pelaajat, joiden pää iskeytyy useita kertoja uran aikana.

Se, mitä esimerkiksi Tommi Kovanen ja muut vammautuneet pelaajat, heidän pelitoverinsa, valmentajansa ja läheisensä ovat viime aikoina yhä voimakkaammin todistaneet, on karua kuultavaa. Aivovamma voi pahimmillaan suistaa normaalin nuoren urheilijan ihmisraunioksi, eikä lieviäkään tapauksia saa enää painaa villaisella.

Siis: päävammojen vähentäminen on jääkiekon kaikkein vakavin ja tärkein asia alkaneella 2020-luvulla.

Taklauksiin on kyettävä suhtautumaan huomattavasti kriittisemmin. Ei kieltää kokonaan, mutta suitsia tiukastikin niin, että niiden kanssa pystytään elämään.

Joustolaita auttaa vain vähän, koska päähän osutaan useimmiten ”vastapalloon” avojäällä, ja erään tutkimuksen mukaan ensimmäisessä erässä, jolloin vireystilakin on vieläpä hyvä.

Iänikuinen retoriikka taklaajan ja taklattavan vastuusta, tai keskinäisestä kunnioituksesta, on syytä heittää romukoppaan. Samoin videoiden hinkkaaminen yrittäen syynätä osuiko taklaus leukaan vai rintaan, ja tuleeko pelikieltoa nolla vai viisi.

Ne ovat lillukanvarsia. Oleellista on, että jääkiekossa vauhdit ja törmäysvoimat ovat yksinkertaisesti kasvaneet niin korkeiksi, etteivät edes Sidney Crosbyn kaltaiset maailman parhaat pelaajat pysty kaikkia osumia riittävän hyvin vastaan ottamaan.

Ongelma on koko pelin laajuinen, ja vastuu yhteinen – myös valmentajien, seurojen ja lajin johtajien.

SM-liiga reagoi ennen joulua ilmoittamalla päähän kohdistuvien taklausten rangaistusten koventamisesta ja erityisen asiantuntijaryhmän perustamisesta. Tästä varsinainen arvokeskustelu ja työ mahdollisine sääntömuutoksineen vasta alkaa, ja siihen olisi saatava mukaan kansainvälinen lajiliitto IIHF ynnä NHL.

Suomessa Lahti kuuluu tietyllä tavalla merkittävimpiin yhteisöihin päävammojen ehkäisyssä, väitän.

Pelicansilla kun on tietty sukulaisuussuhde esimerkiksi Helsingin IFK:n ja Porin Ässien kanssa. Niissä on jo pitkään kuulunut pelata kovaa, mennä harmaalle alueelle, tehdä kipeääkin. Viime vuosina ”Pelsua” on tietoisesti ohjattu yhä karskimpaan suuntaan sekä pelillisesti että imagoltaan.

Nyt näillä seuroilla on erityinen rooli, kun vanhan liiton äijäkulttuurin jääkiekkomaku ja nykyurheilijoiden terveys ovat vastakkain. Ennen pitkää on pakko julkisesti valita puolensa.

Pelicansin kannattajillakin on eräälle pelaajalleen laulu, joka kuuluu ” nukkumaan, nukkumaan...”. Mutta halutaanko ihan oikeasti, että kaukalossa yhä tintataan vinttejä pimeäksi?

Ei. Eihän?

Kamppailullinen pallopeli jääkiekko pärjää kyllä ilman kaikkein silmittömimpiä taklauksia ja tappeluita. Sen minäkin myönnän, tunnustaen samalla virheelliseksi aiempaa suhtautumistani.

Jääkiekon on aika herätä 2020-luvulle. Ei nukkua pimeässä huoneessa päänsärkyä pois.