Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Reippaaseen palannut Tomi Kult otti askeleen taaksepäin pelaajapolulla – "Nyt on sellainen balanssi, että pystyy nauttimaan futiksesta"

Joskus on käyty korkeammallakin, nyt uuteen alkuun ponnistetaan hieman matalammalta. Sen voisi sanoa yhdistävän niin Lahden Reipasta, 130, päävalmentaja Tommi Kautosta, 49, kuin hyökkääjä Tomi Kultia, 20.

Jalkapallon miesten Kakkosessa kautensa tiistai-iltana avannut Reippaan joukkue on pelaajiston osalta uudistunut ja nuorentunut voimakkaasti, asemoituen siten yhä paremmin ponnahduslaudaksi korkeammille sarjatasoille.

Kult joutuu kuitenkin odottamaan omaa näytönpaikkaansa pari viikkoa.

– Tapahtui pieni työtapaturma, varvas murtui, Kult toteaa viitaten päivätöihinsä.

– Juuri kun sai polven kuntoon viime kauden jäljiltä. Kevään otteluissa tuli kuitenkin tehoja ja oli kiva pelata, mutta semmoista se on.

Maaleja Kult on urallaan tottunut tekemään, ja niitä häneltä odotetaan viirupaidassa nytkin.

Taiteilijasielut ovat erikseen.

Lahden Reippaan hyökkääjä Tomi Kult

Kaksi vuotta sitten hän tuikkasi tällä Kisapuiston kentällä uransa avausosuman Veikkausliigassa KuPS:n maaliin. Sen jälkeen elämä on heitellyt muutenkin kuin korona-ajan muodossa.

– Loppukesästä olin välillä FC Lahden mukana ja välillä Reippaassa, jossa tuli maaleja [7]. Sitten lokakuun lopussa kävi perhetragedia... faija nukkui pois. Siinä meni pari kuukautta aika sumussa, Kult aloittaa kertauksen kesästä 2019.

Tolpilleen päästyään Kult tarttui tammikuussa 2020 Ykkösessä pelanneen AC Kajaanin tarjoukseen.

– Ajattelin, että on hyvä steppi päästä vähän pois ja pelaamaan paljon. Joukkueessa oli aika paljon vaihtuvuutta, ei se oikein lähtenyt joukkueella eikä itsellä. Maaliskuun puolivälissä tuli lomautus kolmeksi kuukaudeksi.

– Tulokset varmaan kertovat koko vuoden kulusta. Ykkösen toiseksi isoin pelaajabudjetti ja kovia pelaajia [ Erfan] Zenelistä lähtien, tiputaan sillä jengillä Kakkoseen, ja pistävät lapun luukulle. Se oli aika sirkusta, pelaajat vaihtuivat, treenit olivat vähän mitä olivat.

– Harmittaa suomalaisen futiksen puolesta, että tuollainen paikka, missä on intohimoa ja rahaa, niin ammattitaito puuttui sieltä, Kult sanoo AC Kajaanin kohtalosta.

Uuden kauden kynnyksellä Kultin tunnelmat ovat korkeammalla. Hän on sinut sen kanssa, että paljon puhutulla pelaajapolulla joutuu välillä menemään askeleen taakse, jotta voi päästä kaksi eteen.

– Eihän tässä ole vaihtoehtoa kuin laittaa nöyrästi työhousut jalkaan. Nyt se piti ottaa tätä kautta. Tarjouksia lähteä kokeilemaan tuli Ykkösestäkin, mutta näen, että se olisi ollut kaiken tämän jälkeen liian kova pala.

– Nyt on sellainen balanssi, että pystyy nauttimaan futiksesta, ei ole sellaista ylimääräistä stressiä. Täällä on perhe ja frendit lähellä.

Reippaassa joukkueen ikärakenne on Kultin arvion mukaan kääntynyt päälaelleen toissa kaudesta.

– Vaatimustaso on korkealla, mutta silti pilke silmäkulmassa väännetään. Paljon nuoria pelaajia, jotka haluavat mennä eteenpäin, ja vanhemmat pelaajat ovat löytäneet pienen napsun lisää siitä nuorempien intohimosta.

– Tuloksellisesti sinne top-kolmoseen varmasti halutaan.

Hyökkääjän rooliin kohdistuvat odotukset ovat selvät.

– Maalini eivät ehkä aina ole olleet niitä hienoimpia, mutta hyökkääjän tehtävä on tehdä niitä. Aina, kun olen Lahdessa ollut, niin maaleja on myös tullut, Kult tuumii.

– Näen myös, että fanit arvostavat lahtelaisuuden lisäksi periksiantamattomuutta, että taistellaan loppuun asti, oli tilanne mikä tahansa. Taiteilijasielut ovat erikseen.

Miesten Kakkosen kotiavaus Lahden Reipas–MYPA perjantaina 4.6. kello 18.30 Kisapuistossa. Otteluun otetaan yleisöä noin 250 katsojaa.