Joonas Jalvanti, 32, muistaa yhä joten kuten mitä tapahtui viimeksi, kun hän pelasi SM-liigan pudotuspelejä Pelicansin paidassa. Kiekko kimposi kohti Isku Areenan kattoa ja tippui jäähän Jalvannin, Marko Pöyhösen ja Jyri Marttisen sekaan, mutta valkopaitainen vastustaja ehti ensin.
– Taisi olla Eric Perrin, joka tuli alueelle sisään ja laukoi, en muista oliko omista vai pakkiparin jaloista. Olihan se aika kova lopetus kaudelle, mutta niin ne välillä ovat, Jalvanti tarinoi.
Yhdeksän vuotta sitten pelattiin 5. finaalin jatkoaikaa. Seuraavaksi JYPin joukkueen ja kannattajien kädet nousivat kohti kattoa mestaruutta juhlien.
– Vähän kaksijakoiset tunnelmat siitä. Se oli hieno vuosi, mutta iso pettymys sillä hetkellä. Finaalit olivat pienestä kiinni, Jalvanti sanoo.
Keväällä 2012 Pelicansin nuorisokaartia edustanut Jalvanti on nyt nuorekkaan joukkueen kokenein pudotuspelien tahkoaja. Rutiinin merkitys näkyy usein tasaisuutena, missä Jalvanti on yksi Liigan ehdottomista takuupakeista, mutta kokemus tuo myös henkistä merkitystä.
– Sehän on minun edellinen mitalini, ja ainoa mitali aikuisten sarjoista. Kyllähän niiden voittaminen vaatii ihan älyttömästi, vaikka on niitäkin onnekkaita, jotka osuvat oikeisiin joukkueisiin. Itselläni se on vähän kiertänyt, ja siksi osaa enemmän arvostaa sitä hopeamitalia.
Mitalien voittaminen vaatii ihan älyttömästi.
Joonas Jalvanti
Yhteensä kahdeksan kautta Bluesissa, KHL-Jokereissa sekä Ruotsin Örebrossa ja Luulajassa venyivät kaikki pudotuspeleihin, mutta päättyivät heti ensimmäisellä kierroksella. Se vaikuttaa Jalvannin arvioihin omistakin suorituksista, joihin hän ei oikein osaa olla tyytyväinen.
– Ovathan ne vähän jääneet hampaankoloon. Nälkä ja halu menestyä on vain kasvanut.
– Ehkä parhaat mahdollisuudet olivat viime kaudella, valitettavasti kausi keskeytyi. Oltiin Luulajassa tosi hyviä runkosarjassa, se juuri oli kasvamassa siihen menestykseen.
Pelicansissa on jo pidempään otettu samoja askeleita voittojen kynnykselle.
– Suunta on oikea, kuten tämäkin kausi on näyttänyt. On ollut hyviä pätkiä ja huonompia pätkiä, mutta usko on joukkueessa kova siihen meidän omaan pelaamiseen. Se on tuonut meidät tähän asemaan, että päästään kamppailemaan menestymisestä.
Varakapteeni Jalvanti tuo rauhallisuutta Pelicansin pukukoppiin, jossa joukkuehenki vaikuttaa olevan kunnossa.
– Ihan totta tuo, ryhmässä on erinomainen fiilis, ollut koko kauden. Peli on kehittynyt, ja jokainen on tuonut siihen oman mausteensa ja persoonansa, saanut olla sellainen kuin on.
– Siinä on mielestäni hyvä sekoitus nuoria ja vanhoja, tai siis kokeneempia pelaajia, Jalvanti korjaa.
Pudotuspelit eivät varsinaisesti muuta tekemistä, mutta ovat oma maailmansa, Jalvanti myöntää.
– Joka osa-alueella tulee vähän lisää, kuten kamppailukovuudessa ja vauhdissa.
Löytyykö Pelicansista riittävästi tylympää ja särmikkäämpää puolta pudotuspeleihin?
– Kyllä mä uskon, että löytyy myös sellaista rosoisuutta ja tiukkojen pelien kääntämistä. Jokaisen pitää vain venyä vielä vähän lisää.
Pudotuspeleissä pienten asioiden tekeminen hyvin, kuten kiekon riistäminen ja pelin kääntäminen hyökkäykseksi. Siinä Jalvanti on ”ykkössyötön piirinmestari”, joka pystyy avaamaan peliä laadukkaasti niin kämmenellä kuin rystylläkin.
– Niin, se on taito, löytää se väli vastustajan luistimen ja mailan välistä, ja pystyä paineen alta syöttämään sen ohittavan syötön, vahvistaa myös päävalmentaja Tommi Niemelä.
– Moni pakki ei osaa tunnistaa mistä se paine tulee ja miten se puretaan, Niemelä näkee.
Jalvanti kertoo syöttämisen laadun ja tarkkuuden olleen hänelle tärkeää jo junioriajoista lähtien.
– Se on osa peliäni, ja määrittää paljon sitä, miten päästään hyökkäämään ja maalintekopaikoille. Syötön on oltava oikea-aikainen ja laadukas, että saa hyökkääjät hyvään vauhtiin, Jalvanti kuvailee.
Hän lisää, että tämäkin taito on kuitenkin ensisijassa harjoittelun ja toistojen tulosta.
– Kun pelejäkin on paljon alla, niin tilanteet on monta kertaa koettu, on oppinut tunnistamaan tiloja ja aikaa, missä kannattaa antaa mailan alta tai pieneenkin väliin. Kun oma hyökkääjä vielä sopivasti auttaa hyvällä ajoituksella, niin se on monen asian summa ja joukkue- peliä parhaimmillaan.