Nastolassa syntynyt Sami Kolamo on urheilun fani ja kovimpia kriitikoita. Hän ei pelkää tonkia luurankoja huippu-urheilun kaapeista.
– Kun on vahvat tunteet urheilulajia kohtaan, ei kritiikkiä välttämättä haluta kuulla. Ei haluta, että joku tuhoaa oman nautinnon kohteen.
Näin puhuu Nastolassa syntynyt jalkapallon fani, harrastaja, kirjailija ja tutkija Sami Kolamo.
Viitisentoista vuotta sitten Kolamoa pidettiin neuroottisen vihamielisenä liioittelijana hänen ryhtyessään ensimmäisten joukossa Suomessa kirjoittamaan jalkapalloliitto Fifaan pesiytyneestä korruptiosta.
Jopa tiedejulkaisun vertaisarvioinnissa suhtautuminen kiteytyi tokaisuun ”So what?”.
Enää Kolamo ei ole yksin kritiikkinsä kanssa. Fifa ja kansainvälinen olympiakomitea KOK ovat Kiinan, Venäjän ja Lähi-idän markkinoille levittäytyessään sotkeutuneet syvemmälle korruptioon, ihmisoikeusrikkomuksiin ja muuhun kestämättömään toimintaan, mikä ei ole jäänyt maailmalta huomaamatta.
– 2010-luku oli karmea näiden kisaisäntien suhteen, lähtien jo Pekingin 2008 kesäolympialaisista. Kisapaikat on valittu aikoja sitten, joten korruptio-Fifa vaikuttaa vielä 2022 asti, Kolamo muistuttaa.
Kautta aikojen urheilijoista lähinnä naiset ja tummat miehet ovat ottaneet kantaa epäkohtiin.
Sami Kolamo
Futistohtoriksi tituleerattu ja Tampereella asuva Kolamo, 48, käsitteli edellä kuvailtua problematiikkaa kirjassaan Urheilun mammuttitauti (2018).
Tietyt maat ovat saaneet järjestettäväkseen arvokisoja lupaamalla ”kuuden tähden stadioneja” ja yltäkylläisyyttä, jota demokraattiset valtiot eivät pysty tarjoamaan.
Qatarissa 2022 pelattavien jalkapallon MM-kisojen rakennustöissä on arvioitu kuolleen jo satoja ellei tuhansia kaltoinkohdeltuja työntekijöitä, ja kisojen kustannusten nousevan jopa 200 miljardiin.
– Qatar on häpeäpilkku koko urheilun historiassa. Se on Pirkanmaata pienempi aavikkoinen maa, johon rakennetaan seitsemän stadionia ja metroyhteydet, eikä siellä ole kunnon urheilukulttuuria, Kolamo luettelee.
Mammuttitauti jättää jälkeensä rapistuvia megastadioneja, joille ei ole oikeaa käyttöä. Se leimasi myös Venäjällä ja Brasiliassa 2014–2018 järjestettyjä jalkapallon MM-kisoja sekä kesä- ja talviolympialaisia.
– Venäläisethän ovat johtajiaan myöten urheiluhulluja. He käyttävät urheilua hyväkseen rakentaakseen kaksisuuntaista maabrändiä. Suurtapahtumat mahdollistavat ulospäin näkyvän brändin rakentamisen, ja sisällä päin vahvistavat johtajan asemaa, Kolamo kuvailee motiiveja, jotka epäilemättä pätevät myös Valko-Venäjälle vietyihin jääkiekon MM-kisoihin.
Yltyneestä kritiikistä huolimatta vain vähän on hänen mielestään muuttunut Fifan ja KOK:n toiminnassa. Jotain kuitenkin.
– Seuraavat kisakaupungit on valittu fiksummin. Luulen, että vähään aikaan arvokisoja ei anneta epädemokraattisiin maihin.
Huippu-urheilu ottaa länsimaissakin auliisti vastaan yhteiskunnan tuottamia fasiliteetteja ja elämysbisneksen kasvavia rahavirtoja.
Vaan entä kun urheilupuheeseen on nyt noussut muitakin yhteiskunnallisia ja poliittisia aiheita, kuten ihmisoikeudet, tasa-arvo, rasismin vastaisuus, seksuaalivähemmistöjen asema ja ilmastonmuutos. Useimmat lajiliitot, seurat ja urheilijat eivät näyttäydy erityisen aktiivisina keskustelijoina, vaikka vaikutusvaltaa olisi.
– Kautta aikojen urheilijoista lähinnä naiset ja tummat miehet ovat ottaneet kantaa epäkohtiin, Kolamo muistuttaa. Toisin sanoen hiljaa pysyttelevät valkoiset heteromiehet, joiden hallinnassa urheilunkin maailma pääosin on sekä rakenteellisella että kenttätasolla.
Suomessa urheilua voi pitää melko konservatiivisenakin elämänalana. Jalkapalloilija Riku Riski on tuiki harvinainen poikkeus, joka kieltäytyi maajoukkueen Qatarin-leiriltä.
Vahvempia kannanottoja kuuleekin lähinnä asemansa turvanneilta lajilegendoilta, kuten tenniksen Serena Williams, jalkapallon Megan Rapinoe ja F1-autoilun Lewis Hamilton.
– Heillä on siihen riittävästi sponsoreita, ja vastarinta voi olla osa brändiä. Esimerkiksi Williams ja Rapinoe ovat edistäneet vaatemerkkejään sillä, Kolamo toteaa.
– Kapina on tuonut heille uusia seuraajia, jotka aikaisemmin eivät ole kiinnostuneet urheilusta. Se hyödyttää lajiakin, jolloin liittokaan ei käske vaikenemaan.
Poikkeuksellisen laaja-alaisesti urheilua, yhteiskuntaa, kulttuuria, maantiedettä ja mediaa opiskellut Kolamo arvostaa naisjalkapalloilun keulakuvaksi Yhdysvalloissa nousseen Rapinoen tapaa liittää poliittisetkin mielipiteensä osaksi pelitapahtumaa.
– Hän ottaa yhteiskunnalliseen aiheeseen kantaa heti pelin jälkeen haastattelussa. Normaalistihan valkoiset miesurheilijat ovat sanoneet, että puhutaan muualla, tehtäväni on vain urheilla.
Kolamo pitää yksinkertaistusta typeränä.
– Yhtä hyvin voi sanoa, että putkimies korjaa putkia. Tarkoittaako se, ettei putkimies voi sanoa mitään muuta? Eikö urheilija voi urheilla täysillä, ja olla silti kriittinen? Kolamo kyseenalaistaa ja toivoo urheilun kentille lisää Muhammad Aleja ja Billie Jean Kingejä.
Kolamo on yhtenä tekijänä keväällä julkaistavassa Jalkapallotaktiikat-kirjassa, joka pyrkii avaamaan pelin taktisia saloja. Hän kokeekin, ettei tutkijan kärkevä rooli ole peittänyt alleen alkuperäistä faniutta tai harrastajan ja ex-pelaajan intoa.
– Fanirakkauteen kuuluu aina kriittisyyttäkin. Sehän ei ole negatiivinen asia, vaan pikemminkin halua puhua oman yhteisön tärkeistä asioista. Näen kriittisyyden maailmaa rakentavana ja positiivisena asiana.