Seitsemän uutta pelaajaa, kokonaan uusi valmennustroikka ja omaa polkuaan raivaava pelitapa. Lahti Basketball ei epäröinyt koronakesänä toteuttaa isoja uudistuksia, taikka jäänyt odottelemaan tähtipelaajien alennusmyyntejä. Tänään kautensa aloittava joukkue pyrkii olemaan yhtenäinen ja erilainen ryhmä.
Seuran toiminnanjohtaja Roope Suonio muotoilee niin, että nyt ei otettu parhaita vaan sopivimmat pelaajat.
– Pietille [uusi päävalmentaja Poikola] annettiin toiveena, että palautetaan lahtelainen koripalloilu. Määriteltiin mitä se on; kovaa duunia ja puolustamista, jätetään kaikki lattialle. Jos se riittää voittoon, niin hyvä, jos ei, niin tiedetään tehneemme kaikkemme, Suonio sanoittaa.
Keväällä liigan keskeytyessä Lahti oli 10. sijalla, mitä voi pitää sarjanousijalle varsin kohtuullisena tuloksena.
– Tuntui, että menetettiin sitä identiteettiä mitä halutaan olla. Monta peliä vähän luovutettiin kesken, ja sitä ei voi hyväksyä. Meillä oli ehkä pelaajia, jotka tulivat pelaaman omaa etua tavoitellen, yleensä se ei johda kovin hyvään lopputulokseen, Suonio kriitikoi.
– Nyt ainakin vauhtia on kentällä, ja tavoitteena on, että jo harjoitukset ovat kovempia kuin pelit.
Tavoitteena on, että jo harjoitukset ovat kovempia kuin pelit.
Toiminnanjohtaja Roope Suonio
2+2-vuotisella sopimuksella kiinnitetty Poikola muistetaan ennen kaikkea Tampereen Pyrinnön kolmesta mestaruudesta. Viime vuodet hän on katsellut koripalloa etäämpää.
– Mielestäni intensiteetti erottaa Korisliigan kovimmista liigoista. Siinä on varaa nostaa, se on trendi mihin suuntaan palloilulajit menevät, Poikola arvioi.
Pelin tempo onkin jo harjoitusotteluiden perusteella selvästi kasvanut. LaBa puolustaa raivokkaasti, ampaisee pallonriistosta täysillä hyökkäykseen, ja käyttää avautuvat heittopaikat ahnaasti.
Se on paitsi identiteettiasia myös keino hankkia kilpailuetua suhteessa "kävelykorikseen", kuten Poikola ilmaisee puhuessaan pelkästään ykkösviisikkoon nojaavista joukkueista.
– Halusimme pelaajia, jotka ovat pelin joka osa-alueella läsnä. Monelle pistettiin ruksit yli, jos nähtiin tämän puolustuksessa hänen nojailevan polviin, kun oma pelaaja ei ollut aktiivinen.
– Uskon, että näin pystytään kilpailemaan kovimpia rostereita vastaan.
LaBa onkin keskimääräistä tasaisempi nippu, jossa peliaika jakautuu jo fyysisen kuormituksen takia.
– Jos pelikonseptiamme jaksaa 25 minuuttia, on jo todellinen huippu-urheilija, Poikola kuvailee.
Yksi ”projektipelaajista” on Korihaista siirtynyt Henri Ventoniemi, 25, joka vietti edelliskaudet Yhdysvaltojen yliopistosarjassa.
– Nämä pelaajat ovat toistaiseksi nimettömiä, mutta kauden jälkeen tilanne voi olla toinen. Olen kyllä pettynyt ellei viiden vuoden sisällä joku Lahdesta ponnista lähelle koripallon korkeinta tasoa maailmassa. Se on meidän unelmamme, ja yksi alue jossa onnistumista mitataan, Poikola toteaa.
Lahti Basketball–Salon Vilpas keskiviikkona 14.10. kello 18.30 Suurhallissa.