FC Lahti etsii sopivaa tasapainoa peliinsä: "Sitä kautta napsun verran varaa parantaa"

”Jalkapallo maistuu nyt aika hyvältä”, sanoo jo kaksi maaliakin FC Lahdelle viimeistellyt Timi Lahti, jonka viime kausi Vaasan Palloseurassa oli liigasta putoamisen ja pahan takareisivamman synkentämä. Annika Pitkänen

Aatu Raninen

Jos maanantain 2–2-tasapeliin taipunut kotiottelu jättikin FC Lahdelle kahden pisteen häviämisen maun, niin kokonaisuutena joukkue on ollut Veikkausliigan alkupuoliskon positiivisia yllättäjiä ja musta väriläiskä.

Avauskokoonpanonsa laatuun panostanut joukkue on pysynyt kovassa pelitahdissa suhteellisen ehjänä, ja asemoitunut sarjan keskikastiin kamppailemaan sijoista 4–8.

Paikka kuuden joukkueen ylemmässä loppusarjassa on omissa käsissä, toteaa puolustuslinjan luottotopparina nopeasti vakuuttanut ja vastikään 30 vuotta täyttänyt Timi Lahti.

– Ihan ookoo tämä kausi on mennyt. Kouluarvosanalla seiska puoli tai kasi miinus. Tavoite oli kuuden joukkoon, ja näkisin, että siihen myös kuulumme, Lahti perkaa 12 ottelun saldoa.

Viime kierroksilla tiettyjä vaikeuksia on ollut johtoaseman turvaamisessa, mutta suurempaa ongelmaa Lahti ei pienestä otannasta tee.

– Tietenkin se kirpaisee ja pitää korjata. Jokunen piste voisi olla enemmän, mutta varmasti jokainen joukkue niitä vähän jossittelee.

Olemme pikkaisen suoraviivaistaneet peliä, ja pyrkineet pelaamaan palloa vähän enemmän vastustajan selustaan.

Timi Lahti

Toisaalta tasapelipisteitä on irronnut sarjan kärjestä HJK:lta, Hongalta ja nyt Interiltä, Lahti muistuttaa.

– Missään ottelussa ei olla romahdettu, paitsi ehkä HJK:ta vastaan (avausottelu 0–4). Joka pelissä on ollut mahdollisuus voittoon, se kertoo selkärangasta.

Tilastollisesti FC Lahti on ollut huomattavasti viime kautta hyökkäystehokkaampi, kun maalikeskiarvo 1,07 on pompannut lukemaan 1,50. Tämän on Vaasan Palloseurasta saapunut puolustajakin noteerannut.

– Maaleja on tehty aika paljon, ja aina kun teet pari, niin pitäisi olla hyvä mahdollisuus voittaa.

Toistaiseksi päästettyjen keskiarvosta (kasvanut 1,33:sta 1,50:een) onkin löytynyt suurin ero kärkijoukkueisiin, jotka päästävät alle yhtä maalia per ottelu.

Päänvaivaa on tuottanut etenkin keskitysten puolustaminen, joita rummuttamalla Interkin lopulta kampesi tasoihin. Jokin arvokas palanen tuntuu myös puuttuneen laitapakki Teemu Jäntin jouduttua sivuun kolmesta viime ottelusta.

– ”Teme” pelasi ihan h-vetin hyvin pari peliä siinä, hänen loukkaantumisensa oli ikävä homma, Lahti harmittelee.

FC Lahti esittäytyi keväällä näppärästi palloa liikuttelevana ja hallitsevana jouk­kueena. Nyt hyökkäämiseen on vaikuttanut tulleen riisto- ja vastahyökkäyspelaamisen mausteita.

– Olemme pikkaisen suoraviivaistaneet peliä, ja pyrkineet pelaamaan palloa vähän enemmän vastustajan selustaan, Lahti vahvistaa arviota.

– Sillä tavalla saadaan vaarallisia pistohyökkäyksiä, joihin meillä on hyvät pelaajat, Lahti viittaa ennen kaikkea Vahid Hamboon, Jasin Assehnouniin ja Altin Zeqiriin.

– Sitten taas pelien loppupuolella saatetaan vähän kärsiä siitä, jos ei ole malttia pitää palloa ja jäädyttää tilannetta.

Monipuoliseen jalkapalloon kykenevän joukkueen onkin Lahden mukaan löydettävä vielä tasapaino pelin hitaampien ja nopeampien rytmien välillä.

– Ehjä ysikymppinen ja optimaalinen balanssi. Meillä on sitä kautta napsun verran varaa parantaa.

Timi Lahti pelaa Lahdessa niin sanotusti isiensä mailla, vaikka onkin Jyväskylän kasvatti, Hakasta ja HJK:sta tuttu, ja kuuden kauden ajan Vaasaan juurtunut. FC Lahti vokotteli puolustajaa kausille 2014 ja 2019, kunnes kolmas tarjous nyt tärppäsi.

– Oli pari muutakin vaihtoehtoa, mutta tämä oli niistä selkeästi mielenkiintoisin, moni juttu ”mätsäsi”.

Äärivaikea viime kausi VPS:ssa päättyi pahaan takareisivammaan ja Vepsun liigasta putoamiseen. Uusi alku FC Lahdessa on sujunut toivotulla tavalla.

– Täytyy olla iloinen, että pystyy pelaamaan jalkapalloa. Olin puoli vuotta sivussa, FC Lahti antoi mahdollisuuden rauhassa laittaa kuntoon, ja koronakin ehkä vähän meni mun pussiin.

– Joukkue on kohtuu nuori, ja uskon sen tuosta vielä kehittyvän. Lähdetään parantamaan joka vuosi sijoitusta. Siksi halusin kahden vuoden sopimuksen, en mitään vuoden keikkaa, Timi Lahti päättää.

U21 maajoukkue

Assehnoun urakoi Pikkuhuuhkajissakin

FC Lahden pelaajista neljänneksi eniten peliminuutteja Veikkausliigan alkukauden aikana kellottanut laitahyökkääjä Jasin Assehnoun saanee jatkaa urakointiaan myös tiistaista tiistaihin kestävän maajoukkuetauon aikana. Jo kuusi maalia FC Lahdelle ampunut Assehnoun sai päävalmentaja Juha Maliselta kutsun Pikkuhuuhkajiin, eli Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, jolla jatkuvat EM-karsinnat kahdella kotiottelulla.

Pikkuhuuhkajat kohtaa ensin Romanian perjantaina 4.9. Turussa ja Ukrainan tiistaina 8.9. uusitulla Olympiastadionilla Helsingissä. Molemmat ottelut alkavat kello 19, ja VeikkausTV näyttää ne suorina lähetyksinä. Jo keskiviikkona 9.9. FC Lahti puolestaan matkaa Ahvenanmaalle IFK Mariehamnin vieraaksi, jossa Assehnounin pelaaminen riippunee osin maajoukkueen tekemistä peluutusvalinnoista ja kuormituksesta.

Keskustelu