Olet Teeletti-kaupan yrittäjä. Sinut haastanut Mia Nieminen haluaa tietää miten päädyit perustamaan teekaupan?
Olen ollut yrittäjä 2013 vuodesta. Aiemmin toimin franchising-yrittäjänä, mutta sen toiminnan loppuessa tein oikeastaan aika lyhyen ajatussiirtymän kaupan avaamiseen. Teeletin idea alkoi kypsyä reilu viisi vuotta sitten ja kaupalla onkin 5-vuotissynttärit tänä vuonna.
Hän kysyy myös mikä yrittäjyydessä on parasta?
En alunperin halunnut yrittäjäksi, sillä en koskaan ajatellut sen olevan polkuni. Mutta siitä tuli omannäköinen homma. Varsinkin tämä viimeisin, kun on itse saanut muotoilla toiminnasta sellaista, mikä tuntuu omalta.
Millainen osa tee on arkeasi?
Mahdollisuus istahtaa alas ja rauhoittua on sen suurin merkitys. Se on sellainen mielentilajuoma ja eri teelaadut menevätkin kaupalla vuodenajan mukaan. Tee on mielestäni sellainen juoma, että sitä on montaa erilaista kaapissa ja sitten tilanteen mukaan valitaan sopiva.
Miten mieluiten vietät kesääsi?
Rauhassa ja luonnon ympäröimänä. Luontojutut ovat minulle tärkeitä sekä se, että niiden lähelle pääsee helposti, eikä tarvitse lähteä kauas.
Lempipaikkasi Lahdessa?
Pohjoisen Lahden kallioinen alue, esimerkiksi Pesäkalliolla on sellaista omaa rouheutta. Ranta-alueilla tykkään katsella veden liikkeitä.
Homma, jonka jätät mielummin muille?
Jos saisin niin jättäisin somehommat, koska se vaatii niin eri silmälasit ja siihen orientoituminen on tosi vaikeaa. Kyllähän some hyvällä suunnittelulla onnistuisi, mutta aikaa se myös vaatisi.
Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
Keko Salata on yksi mainittava artisti, mutta kuuntelen musiikkia yleisesti kokonaisuuksina. Töissä tai autossa haluan kuunnella soljuvaa ja eteenpäin rullaavaa, ajatusten virran musiikkia. Monista eri tyylisuunnista löytyy samantyyppistä. Laulunsanoja jään kuuntelemaan ja ne ovat välillä todella kauniita varsinkin, jos ne ovat kerroksittain ja kappaleessa on tarttuva melodia. Musiikinkuuntelu on kuin kirjanlukua, se menee kausittain.
Mitä ilmiötä ihmettelet tällä hetkellä?
Alleviivaan, ettei tämä näy meidän asiakkaissa, mutta se, että epäkohtelias kieli ja käytös tuodaan asiakaspalvelutilanteisiin. Se ei ole kanssaihmisiä kunnioittavaa ja sen oivaltaminen olisi tärkeä ymmärtää. Meillä on täällä onneksi yhteistyöhakuisuutta, ei ristiriitoja.
Mitä asioita jännität?
Ihan kauheasti kaikkea, mutta työni puolesta nämä haastattelu- ja esiintymistilanteet ovat ehkä vaikeimpia. Kaikki mitä pystyy etukäteen jännittämään. Aina riittää opittavaa, tässäkin asiassa.
Millainen päätöksentekijä olet?
Välillä päätökseni ovat tosi nopeita ja selkeitä, mutta toisinaan äärimmäisen hitaita. On monen kategorian päätöksiä.
Mikä on elämässä tärkeintä?
Kun olemme tällaisia kulttuurisia olentoja, niin ehkä se toisten kanssa hyvässä vuorovaikutuksessa oleminen. Sanon tämän, vaikka olen erakkoluonne.
Millainen saunoja olet?
Aika sellainen lyhkäisiä pyrähdyksiä tekevä. Happea otettava tarpeeksi usein. En kauheasti pienenä välittänyt saunasta tai kuumista juomistakaan, mutta nykyisin ne ovat mukavia.
Mikä aate tai arvo on sinulle tärkeä?
Minulla on ympäristöalan koulutus, joten siltä puolelta se löytyy. Aika paljon on tullut mietittyä myös ihmisoikeuskysymyksiä.
Mikä niin sanottu kauneusrutiini on sinusta humpuukia?
Minulla on roikkunut tämä letti pienestä pitäen, joten itse en ole kampaamoiden unelma-asiakas. Hiuksia ei mielestäni tarvitse leikata. Kauneuspuolessa ihmiset toki tuovat itseään esiin niin eri tavalla, joten se on ilmaisukeino siinä, missä musiikinkuuntelukin.
Mitkä ovat kolme vahvuuttasi?
Sinnikkyys, mikä on samalla myös heikkouteni, uteliaisuus, sekä se, että olen oppinut rauhoittamaan tilanteita. Toiset asiat ovat sellaisia, mistä olla kiitollinen ja toiset sellaisia, mistä olla ylpeä.
Seuraavaksi haasteen saa yrittäjä Marjaana ”Piipu” Kivinen.