Hän | Eläinlääkäri Johanna Sillanpää toteutti lapsuuden unelmansa

Teitkö uudenvuoden lupausta?

Saman kuin viime vuonna, vähemmän katastrofointia. Että suhtautuisi asioihin rauhallisemmin eikä aina ajattele pahinta.

Listaa kolme asiaa, joita et ole!

Laiska. Tylsä. Epäluotettava.

Kysytäänkö sinulta usein sukunimestäsi, että oletko sukua F.E. Sillanpäälle?

Kysytään erittäin usein, ja en ole. En myöskään Jari Sillanpäälle.

Mikä lapsena saamasi palkinto on jäänyt mieleen?

Hopealusikka, jonka sain hiihtokilpailuista.

Edellinen haastateltava Ville Saari kysyy, mikä sai lähtemään eläinlääkäriksi.

Se oli lapsuuden toiveammatti. Lapsuuden kesät vietettiin maaseudulla mummolassa, missä oli erilaisia eläimiä. Kouluiässä erehdyin astumaan hevostalin ovista sisälle, mikä sinetöi lopullisen päätöksen.

Mikä on eksoottisin eläin, jota olet hoitanut?

Semmoinen hyppyrottatyyppinen jerboa, pieni eläin, jolla on hirveän pitkät jalat. Se valitettavasti päätyi eutanasiaan, koska sillä oli jalka poikki.

Miten rauhoitat pelkäävän eläimen?

Turvallisuus edellä pitää mennä. Kuonokoppa on ihan rutiini, ja se monesti rauhoittaa eläimen. Niiden pitää antaa lattiatasolla ensin tehdä tuttavuutta ja haistella. Ja tietenkin rauhoittavaa herkästi, jos tilanne vaatii.

Miten monta lemmikkiä itselläsi on?

Kotona ei ole eläimiä, mutta oma hevonen löytyy, se on Orimattilassa. Avomiehellä on allergia ja astma, se rajoittaa eläinten hamstraamista.

Mikä eläin olisit?

Kissa.

Miten suhtaudut tehotuotantoon eläimillä?

On surullista, minkälaisessa ahdingossa suomalainen maatalous on. Kaikki sympatiat ovat lihantuottajien ja maidontuottajien puolella. Suomessa ei kauheasti voi puhua tehotuotannosta, kun vertaa muualle maailmaan.

Harrastat intohimoisesti lukkopainia, miksi juuri sitä?

Olin 15 vuotta harrastanut kamppailulajeja, potkunyrkkeilyä ja thainyrkkeilyä. Minulla oli ennakkoluuloja lajia kohtaan, mutta avomies sai ylipuhuttua brasilialaisen jujutsun peruskurssille, ja sillä tiellä ollaan. Se on elämänhallintaa, taiteenlaji, jonka oppeja pystyy soveltamaan kaikkiin osa-alueisiin elämässä.

Mitä muuta harrastat?

Ratsastan, käyn kuntosalilla ja joogassa.

Mikä on epäterveellisin paheesi?

Irtokarkit.

Mikä on lempiruokasi?

Aasialaistyyppinen, sushi ja thairuoka.

Missä asiassa naisellinen turhamaisuutesi pääsee esiin?

Tykkään kosmetiikasta. Peilikaapissa on purnukoita ja kauniita pulloja.

Ville Saari utelee, mikä on oudoin tapasi.

En tiedä onko se outo tapa, mutta puhun unissani todella paljon, saatan käydä keskustelujakin.

Onko sinua koskaan hypnotisoitu?

Ei, mutta kiinnostaisi kokeilla.

Jos vietät tv-iltaa kotisohvalla, mitä katsot?

Squid Gamea katson tällä hetkellä.

Mitä hankintaa kotiin suunnittelet?

Hyvät kaiuttimet ovat hankintalistalla.

Millainen on ollut paras kierrätyslöytösi?

Hankin isälle joululahjaksi Tori.fi:n kautta Tamminiemen pesänjakajat ja sen jatko-osan, kun hän niitä haikaili.

Millainen olisi unelmien talvilomasi?

Thaimaassa tai Brasiliassa painia harrastamassa.

Käytätkö villasukkia?

Käytän, kesät talvet. Yleensä äidin tai mummon tekemiä.

Minne lähtisit mieluiten, avantosaunaan, revontulia bongaamaan vai moottorikelkkasafarille?

Moottorikelkkasafarille.

Kolme asiaa, jotka tulevat mieleen sanasta tammikuu?

Syntymäpäivä. Talvi. Lumi.

Mitä Lahden katukuvasta kadonnutta kaipaat?

Kivijalkakauppoja. Niitä on surullisen vähän jäljellä.

Asut Ankkurissa, mitä sellaista siellä on, mitä ei muissa Lahden kaupunginosissa ole?

Vesistö. Tykkään laivoista ja vedestä.

Sillanpää heitti haasteen valmentaja-kouluttaja Frauke Kubischtalle.