Mikä on ollut arjen iloinen yllätys viime päivinä, entä mikä takaisku?
Kiva juttu oli, kun töissä tehtiin henkilökuntakuvaus, jossa oli viktoriaaninen teema. Porukka lähti tosi hyvin mukaan, Orimattilan Teatterilta lainattiin vaatteita. Takaisku on ollut, kun koko perhe on ollut vuorotellen flunssassa.
Kirjoititko lapsena joulupukille?
Muistan 5–6-vuotiaana kirjoittaneeni pukille. Kirje vietiin ulos ikkunalaudalle odottamaan, että tontut hakevat sen yön aikana. Kovia paketteja toivoin, pehmeät olivat karvaita pettymyksiä.
Kenen kaimasi työpäivää olisi kiehtovinta päästä kärpäsenä katossa seuraamaan: uutisankkuri Matti Röngän, laulaja Matti Ruohosen vai meteorologi Matti Huutosen?
Uutisankkurin työ kiinnostaisi.
Oletko ulospäin suuntautuva vai vetäytyvä?
Molempia, päivästä riippuen. Pääsääntöisesti olen ekstrovertti, mutta kaipaan myös omaa aikaa.
Olet antikvariaattikauppias. Mitä kaikkea Finlandia-kirja myy?
Meiltä löytyy yli 400 000 käytettyä kirjaa, myös lehtiä. Hyllymetreinä se on noin 10 kilometriä kirjallisuutta, eli olemme ainakin Pohjoismaiden suurin antikvariaatti.
Mikä on hienoin kohdalle osunut kirjaharvinaisuus?
J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuoren ensimmäinen painos, joka sattui olemaan myös painovirhekappale, eli sen kannessa oli painovärit menneet sekaisin. Myin sen lopulta 1 500 eurolla.
Olet kova lukemaan, minkä kirjan olet viimeksi lukenut?
Minulla on kesken viimeinen osa Robin Hobbin Narrin salamurhaaja -trilogiasta.
Sinut tunnetaan vuonna 1925 valmistuneen Aurinkolinnan parantolan kunnostajana. Miksi se piti saada entiseen loistoonsa?
Meillä oli muutaman kaverin kanssa ajatus, että olisi hienoa rakentaa asunnot historialliseen rakennukseen. Aurinkolinna lumosi meidät heti. Vaikka se oli rapistunut, pystyimme visualisoimaan, että siitä saa komean.
Millaista siellä on asua?
Ihan mahtavaa! Talosta ei välttämättä tarvitse korona-aikana pitkälle lähteä, kun täältä löytyy kuntosali, saunatilat ja elokuvateatterihuone – ja mahtavia ihmisiä!
Harrastat keskiaikaista taistelulajia, buhurtia. Mikä siinä kiehtoo?
Se on tosi hieno laji, joka kehittää kuntoa.
Edellinen haastateltava Jussi Ahonen utelee, mikä on ollut positiivisella tavalla hulluin tekosi.
Itsensä voittamisen paikka ainakin oli, kun hyvin pienellä valmistautumisella ensimmäistä kertaa seisoin otteluareenalla buhurtin MM-kisoissa Prahassa ja tuijotin vastustajajoukkueen haarniskoituja taistelijoita. Laji on brutaali ja olin vasta saanut oman haarniskani ensi kertaa päälle. Kauaa ei mennyt, kun olin maassa, mutta fiilis oli loistava.
Teatteri, taidenäyttely vai sinfoniakonsertti?
Sinfoniakonsertti.
Missä asiassa voisit parantaa tapasi?
Voisin jättää asioita vähemmän viime tippaan.
Ahonen kysyy, mikä on supervoimasi.
Korvien naksuttelu. Se on hyödyllinen lentokoneessa, kun pystyy ajatuksen voimalla naksauttamaan korvat auki, jos ne meinaavat mennä lukkoon.
Häntä kiinnostaa myös, mikä on ollut paras alle sadan euron ostoksesi.
Mieleen painuvin ainakin oli Irwin Goodmanin Inkkareita ja länkkäreitä -kasetti, koska se oli ensimmäinen asia, jonka ostin omilla rahoilla sastamalalaisesta antikvariaatista.
Osaatko leipoa pullaa?
Ohjeen kanssa onnistuisi. Leipää olen jonkin verran leiponut.
Mikä keittiöhärveli on ollut turhin hankinta?
Makkarakone.
Mistä asiasta sait viimeksi kehuja puolisolta?
Häneltä unohtui illalla laittaa pyykit narulle. Tyhjensin pyykinpesukoneen ja latasin hänelle kahvinkeittimen valmiiksi. Siitä hän oli iloinen.
Jatka lausetta: Vaikka olen aina halunnut, en ole vielä…
Minulla on haave, että joskus lentäisin itse helikopteria.
Joulukuun 8. on Jean Sibeliuksen päivä. Mikä hänen sävellyksensä on suosikkisi?
Finlandia on ehdoton ykkönen.
Tekokuusi vai aito joulukuusi?
Jos isäni on yhtä reipas kuin aiempina vuosina, hän tuo maalta meille aidon.
Aiotko mennä torin Joulukylään?
Hyvinkin voisi pyörähtää, lapset varmasti tykkäisi.
Ahonen kysyy vielä, mikä on parasta Lahessa.
Lahti on juuri sopivan kokoinen kaupunki ollakseen kotoisa.
Pietilältä haasteen saa suunnitteluinsinööri Teemu Juvakka.