Hän: Lapsuuden unelma rokkitähteydestä vaihtui trumpettiin

Seppo Pohjoisahon uuden kodin ylpeys on kellarikerros, jossa sijaitsevat soitto- ja takkahuone. Roosa Laiho

Roosa Laiho

Mikä on ollut parasta tässä päivässä?

Herääminen.

Mikä oli suurin unelmasi lapsena?

Halusin olla rokkitähti.

Olet trumpetisti ja toimit Lahden konservatoriossa trumpetinsoiton lehtorina. Miksi juuri trumpetti?

Perhetutuillamme oli lapsuudessani trumpetti. Tykkäsin puhallella siihen, kun kävimme siellä kylässä. Soitin alkoi kiinnostaa, ja lopulta en edes harkinnut muuta instrumenttia. Trumpetti on myös haastava soitin, johon ei vain puhalleta, vaan pitää oivaltaa, miten siitä tulee ääntä.

Miten korona on vaikuttanut työhösi?

Paljon. Olen pitänyt etäopetusta, ja orkesterit ja muut keikat ovat olleet tauolla.

Mikä on haastavinta soitonopettajan työssä?

Opettajan tehtävän loppuunsaattaminen, eli itsensä tarpeettomaksi tekeminen oppilaalle.

Edellinen haastateltava Lea Smolander utelee, mitä kaikkia instrumentteja osaat soittaa.

Pianoa, pasuunaa ja muitakin vaskisoittimia auttavasti paitsi ehkä käyrätorvea. Nuorempana olen soittanut sähköbassoa, ja kitaralla osaan säestää perussoinnuilla. Missään näistä en ole mikään taituri.

Hän haluaa tietää myös kaikki bändit tai kokoonpanot, joissa olet soittanut.

Voi kamala, en pystyisi mitenkään luettelemaan kaikkia! Yleisölle tutuimpia ovat ehkä Apocalyptica ja kamarimusiikkiyhtye Avanti!, joiden kanssa olin Itä-Euroopassa kiertueella. Olen soittanut myös esimerkiksi Sinfonia Lahdessa ja Kansallisoopperassa.

Smolander kysyy myös, mitä olet oppinut soitinoppilailtasi.

Joskus oppilaat keksivät soittaa eri tavalla kuin olen opettanut. Silloin löydän itsekin uusia tapoja tehdä musiikkia.

Kuka on kuuluisin muusikko, jonka kanssa olet työskennellyt?

Kiperä kysymys, olen tehnyt niin monen kanssa yhteistyötä. Jaakko Kuusisto on ainakin aika kuuluisa.

Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Ekstrovertti!

Matkustaisitko mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen? Mihin vuoteen?

Tulevaisuuteen 3000-luvulle.

Lapsesi täytti juuri vuoden. Mikä on ollut parasta vauva-arjessa?

Ehkä se, että huomaa, kuinka nopeasti hän kasvaa. Nyt hän on lähtenyt kävelemään. Olen myös oppinut ottamaan elämän rennommin, koska vauva vaatii aikaa.

Millaista musiikkia kuuntelet?

Tällä hetkellä Lastenmusiikkiorkesteri Ammuuta!. Se on todella taitavasti tehtyä musiikkia aikuisillekin, yleensä äänitemusiikki on nykyisin paljon yksinkertaisempaa.

Lea Smolander kyselee vielä, mikä on juuri rakentamasi talon ylpeydenaihe.

Kellarikerros, siellä on soitto- sekä takkahuone.

Häntä kiinnostaa myös, millainen hunajasato sinulle tulee.

Minulla on pihalla mehiläis­pesiä. Talveutuksen kanssa oli ongelmia, joten sadosta tulee laihahko.

Mikä on paras jäätelömaku?

Lakritsi.

Kuuluuko ananas pizzaan?

Kyllä kuuluu.

Aiotko seurata Tokion olympialaisia?

Aion, toisella silmällä.

Missä asiassa haluaisit kehittyä?

Opettamisessa. Vaikka se onkin työni, siinä ei voi olla koskaan valmis.

Mistä luonteenpiirteestäsi saat eniten kehuja?

Joku on joskus sanonut, että kanssani on helppo tulla toimeen, ehkä siitä.

Milloin olet onnellisimmillasi?

Helteisenä kesäpäivänä uimaretkellä Mytäjäisten uimarannalla tyttäreni kanssa.

Missä asuisit, jos et asuisi Suomessa?

Varmaan Espanjassa.

Mikä on lempipaikkasi Lahdessa?

Oma koti ja kodin ulkopuolelta Lanupuisto.

Mitä aliarvostettua Lahdessa on?

Ainakin Sinfonia Lahti. Sitä ei yleisesti nähdä niin arvokkaana, mitä se oikeasti on.

Pohjoisaholta haasteen saa puhallinsoitinkorjaaja Timo Hiipakka.

Kommentoi