Youtube vai opettaja? - kitaransoiton opettaja ei tyrmää opetusvideoita, mutta itseopiskelussa on myös riskinsä

Musiikkipedagogi Lotta Kosola ei tyrmää opetusvideoita oppimisen välineenä, mutta näkee niissä puutteita. ”Video ei voi puuttua virheisiin tai antaa palautetta. Opetuksessa ei tällöin ole vuorovaikutusta, mikä voi olla hyvin tärkeä tekijä oppimisessa.” Jenny Mäkinen

Jenny Mäkinen

Musiikkipedagogi Lotta Kosola opettaa Lahden musiikkiopistolla klassista kitaraa seitsemättä vuotta. Tällä hetkellä nuorin opiskelija on viisivuotias ja vanhimmalla on jo omia lapsenlapsia. Kosola arvioi, että alle puolet oppilaista on aloittanut opiskelun ensin itse kotona.

– Kitara on sinällään helppo soitin. Joitain helppoja riffejä voi hyvin opetella itsekseenkin. Mitä pidemmälle kitaransoitossa edistyy, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Olen soittanut 18 vuotta ja vielä viime vuonna kävin itsekin kitaratunneilla.

Kosola kertoo hyödyntäneensä itsekin jonkin verran ilmaisia opetusvideoita, mutta lähtökohtana on useimmiten opetella jokin tietty kappale, mihin ei ole löytynyt nuotteja. Youtubessa hän näkee vasta-alkajille ongelmalliseksi videoiden runsaan määrän.

– Sinne voi ladata materiaalia kuka vain. Vaatii aikamoista medianlukutaitoa osata erotella hyvät videot huonoista. Jos videon opettaja on vaikka itseoppinut kitaristi, voi olla, että hänen omassa tekniikassaan on jokin pielessä ja sitten se menee opetuksessakin pieleen.

Väärin opitun asennon purkamiseen voi mennä enemmän aikaa kuin siihen, että lähdetään täällä yhdessä nollasta opettelemaan sitä oikein.

Kitaransoiton opettaja Lotta Kosola

Kosola suosittelee oppilailleen itsekin opetusvideoita, mutta hän tarkistaa niiden sisällön etukäteen. Yksi helposti väärin opittu asia on ergonomia.

– Jos soittaa vaikka kolme vuotta videoiden opettamana, eikä kukaan koskaan tarkasta soittoasentoa, voi siitä seurata vakavia rasitusvammoja. Soittaminen voi pahimmillaan loppua siihen, että käteen sattuu niin paljon, että luovuttaa.

Videoilta voi oppia paljon, mutta laadukkaiden videoiden löytäminen runsaasta tarjonnasta vaatii itseopiskelijalta paljon työtä. Vaikka vastaan tulisi hyväkin opetusvideo, sen sisältö ei välttämättä aukea.

– Olen opettajana tästä syystä opetellut kertomaan samoja asioita todella monin eri tavoin. Videolta ei myöskään voi kysyä, jos jokin asia jäi epäselväksi. Itseoppineita, hyviä kitaristeja on paljon, mutta pitää olla paljon luontaista lahjakkuutta, että videoista saa jotain irti.

Opetusvideo ei puutu opiskelijan virheisiin tai anna palautetta. Kosola toteaa, että nimenomaan palautteen antaminen on yksi opettajan tärkeimmistä tehtävistä. Arka opiskelija kaipaa kannustusta ja itsevarmempi puolestaan realismia.

Palautteen antaminen on yksi opettajan tärkeimmistä tehtävistä.

Lotta Kosola

– Joskus, kun kysyn opiskelijalta, että mitä hän on suorituksestaan mieltä, vastaus voi olla että ”Täydellistä”. Minulla on myös paljon oppilaita, jotka ovat hirveän ankaria itselleen ja he tarvitsevat paljon kannustusta, vaikka he soittaisivat todella hyvin. Jos videolta opiskelu ei suju, siinä ei ole opettajaa lohduttamassa ja kannustamassa.

Kosolalla on oppilaita, jotka ovat aloittaneet opiskelun kotona videoilta ja ovat niiden innostamana tai niihin turhautuneena tulleet soittotunneille. Joskus itseopiskelu ei ole ollut hyvä asia.

– Minulla on oppilas, joka on opiskellut soittamaan itsenäisesti videolta ja hän soittaa todella hankalassa asennossa. Korjaamme pikkuhiljaa asentoa joka tunti. Väärin opitun asennon purkamiseen voi mennä enemmän aikaa kuin siihen, että lähdetään täällä yhdessä nollasta opettelemaan sitä oikein.