Tarjoa apuasi naapurustolle maksuttomalla ilmoituksella - Uusi Lahti avaa uuden palvelun poikkeustilanteen johdosta

Oven pieleen tuotu ruokakassi saattaa olla näinä aikoina iso apu muillekin kuin karanteenissa oleville, esimerkiksi ikäihmisten ja sairaiden on nyt erityisesti syytä välttää ylimääräisiä kontakteja. Marko Kauko

Tommi Berg

Korona-kriisi aiheuttaa huomattavia hankaluuksia etenkin ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville henkilöille, joiden on nyt hyvä välttää kaikkia ylimääräisiä kontakteja. Moni nuorempikin saattaa jo olla olosuhteiden pakosta karanteenissa. Tilanne onkin synnyttänyt oma-aloitteista kansalaisaktiivisuutta, kun ihmiset tarjoutuvat hoitamaan esimerkiksi kaupassa tai apteekissa asiointia omassa kodissaan pysyttelevien puolesta.

Uusi Lahti osallistuu omalta osaltaan talkoisiin julkaisemalla maksutta ilmoituksia, joissa yksityishenkilöt tarjoavat korvauksetta naapuriapuaan lähistön asukkaille. Kaikkiin talouksiin jaettavana maksuttomana lehtenä tavoitamme myös sellaiset avun tarpeessa henkilöt, jotka eivät pysty tarttumaan sähköisissä kanavissa tarjolla oleviin avuntarjouksiin.

Lehti pidättää itselleen oikeuden valita julkaistavat ilmoitukset. Tarkempien yksityiskohtien sopiminen ja avun käytännön toteutus on avun tarjoajan ja pyytäjän vastuulla. Väärinkäytösten välttämiseksi kehotamme avun pyytäjiä käyttämään tervettä harkintaa ja varmistumaan mahdollisuuksien mukaan avun tarjoajan luotettavuudesta, mikäli kyseessä on ennestään tuntematon ihminen.

Ensimmäiset ilmoitukset ehdimme julkaista jo tämän viikon keskiviikon lehdessä. Lähetä ilmoituksesi osoitteeseen: pienetilmoitukset@mediataloesa.fi tai puhelimitse: 03 7575 700 (ma-pe klo 8.30-16.30).

Laadi napakka ilmoituksesi alla olevan mallin mukaan. Ilmoita alussa sijainti, eli missä tarjoat palveluita (esim. kaupunginosa tai maksimietäisyys tietystä osoitteesta) ja tarjoamasi avun luonne, yhteystiedon pyydämme ilmoittamaan puhelinnumerona, jotta avun tarjoaja on tavoitettavissa myös ilman nettiyhteyttä.

Ilmoituksen rakenteen malliteksti: Mukkula, kaupassakäynti ja muu asiointiapu, Jaska Jokunen, puh. 040-123456.