Lukijalta: Siirretään valkoposkihanhet turvaan

Valkoposkihanhia Mukkulan tapahtumapuistossa. Lahdessa on nyt mietitty keinoja hanhien siirtämiseksi pois virkistysalueilta. Jani Wallenius

Jani Wallenius

Valkoposkihanhien kanta on paisunut ylisuureksi rauhoituksen myötä. Tämä on aiheuttanut ongelmia monissa kaupungeissa, koska hanhet ovat vallanneet itselleen kaupungeista alueita, jotka on tarkoitettu kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Myös Lahdessa esimerkiksi Pikkuveskun alue ja Ankkurin uimaranta ovat täysin hanhien ulosteiden vallassa.

Tämä aiheuttaa sen, että virkistyskäyttöön tarkoitettua aluetta ei voida käyttää enää täysin siihen tarkoitukseen mihin se on kaavoitettu. Pienten lasten kanssa piknikillä oleminen on vaarallista, koska ulosteita on viltin ympärillä kymmenen senttimetrin välein. Ulosteet menevät myös kotiin saakka viltin- ja kengänpohjassa.

Keskustelin terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ja poikasiaan puolustavan hanhen nokkaisu pienen lapsen silmään voi pahimmillaan aiheuttaa jopa silmän sokeutumisen. Itselläni hanhi hyökkäsi, kun pyöräilin Pikkuveskulla tietä pitkin. Mikäli vanhus kaatuisi pyörällä tälläisen hyökkäyksen seurauksena, niin lopputulos olisi mielestäni katastrofaalinen.

Omieni ja minuun yhteyttä ottaneiden kaupunkilaisten kokemusten vuoksi aloitin selvitystyön hanhien laillisen ja turvallisen siirtämisen puolesta syyskuussa 2019. Selvitin Espoon toimintamallin sekä soitin Helsingin kaupunginvaltuutetulle heidän tilanteestaan, koska ongelmia oli myös siellä.

Ehdotuksen mukaan karkotustoimia kokeillaan ensin Mukkulan kartanonrannalla ja Ankkurin uimarannalla.

Keskustelin myös mm. luonnonsuojelusta vastaavan ely-keskuksen ylitarkastajan kanssa, että miten lupahakemus tulisi tehdä, jotta Lahti voisi saada itselleen poikkeusluvan. Vastaanotto oli myönteinen. Pyysin myös Hämeen poliisilaitosta selvittämään, että onko valkoposkihanhia vahingoitettu Lahdessa. Rikosilmoitusten ja vahingoittuneiden hanhien yhteismäärä oli 7. Poliisi ei lähtenyt arvioimaan mikä voisi olla todellinen määrä tapauksissa, joita ei ole ilmoitettu.

Otin asian esille rakennus- ja ympäristölupalautakunnan kokouksessa ja toivoin toimenpiteitä. Asiasta pidettiin virkamieskokous, jossa ilokseni myös minä sain kertoa näkemyksistäni.

Lämpimät kiitokseni tehokkaille Lahden virkamiehille, jotka ottivat meidän lahtelaisten huolet heti vakavasti ja ”Valkoposkihanhien karkottamisluvan hakeminen ely-keskukselta” oli rakennus- ja ympäristölupalautakunnan kokouksen esityslistalla 10.3.2020.

Ehdotuksen mukaan karkotustoimia kokeillaan ensin Mukkulan kartanonrannalla ja Ankkurin uimarannalla. Tämän jälkeen kokemusten pohjalta oma esitykseni jatkossa on, että siirtotoimet laajennettaisiin koko Lahden alueelle paikkoihin, jossa hanhien häiritsevää käytöstä on havaittu.

Hanhien karkotusta voidaan tehdä mm. hihnassa olevien koirien avulla. Hanhia ei kuitenkaan saa vahingoittaa millään tavalla. Häirintää voivat tehdä vain siihen koulutuksen saaneet henkilöt. Minulle saavat ilmoittautua (jani.wallenius@lh.lahti.fi) jo tässä vaiheessa kaikki halukkaat vapaaehtoiset järjestöt sekä yhdistykset, jotka haluaisivat mukaan koulutukseen. Välitän mielelläni minulle tulleet yhteystiedot virkamiehille, mikäli lupa Lahdelle tulee.

Lahti on ensi vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki. On siis mielestäni lahtelainen ympäristöteko avustaa hanhet siirtymään turvallisemmille ja lajityypille ominaisimmille alueille, jotta niitä ei vahingoiteta. Tervetuloa mukaan talkoisiin! Nautitaan Pikkuveskusta ja muista Lahden hienoista virkistysalueista täysin siemauksin turvallisesti yhdessä.

Lahden kaupunginvaltuutettu, rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsen (kok.)

Keskustelu