Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taide rantautui Karismaan - kauppakeskuksessa esittäytyy seitsemän lahtelaistaiteilijaa.

Kauppakeskus Karismassa voi maaliskuussa ostosten lomassa pistäytyä myös taidenäyttelyssä.

Entisen kirjakaupan tiloissa, kauppakeskuksen toisessa kerroksessa, on avautunut seitsemän lahtelaisen taiteilijan ryhmänäyttely, joka on esillä 29. maaliskuutta saakka.

Liki 400-neliöisessä tilassa on esillä sekä maalauksia että veistoksia.

– Karisman kauppakeskusjohtaja Mari Rönkä otti meidän Lahden Taiteilijaseuraan yhteyttä ja lupasi tilan ilmaiseksi käyttöön kuukauden ajaksi, kertoo Lauri Rajamäki, yksi taiteilijoista.

Rajamäeltä on esillä maalauksia, joihin on inspiraatiota antanut Frank Zappan, Giorgio Moroderin ja John Williamsin musiikki.

Harry Salmi yhdistää maalauksissaan akryylimaalausta ja sekatekniikkaa, inspiraatiota hänelle antavat abstrakti kuvataide ja jazzmusiikki.

Tiina Liinamaalta on esillä muun muassa keramiikkaveistoksia, aiheena hänellä ovat pienet tytöt ja pojat.

Olli Ripatti puolestaan on tuonut näytteille ”abstrakteja mielikuvavisioita naivistisella populaarikulttuuritvistillä”.

Kai Hanninen tutkii teoksissaan tekoälyn ja taskutietokoneavusteisen valokuvataiteen avulla tuotettujen kuvien digitaalisia yhteensulautumia.

Matti Vesaselta on esillä ihmisaiheisia veistoksia, joiden teemana on elämän hetkellisyyden ja ikuisuuden kontrasti.

Kalle Laitinen haluaa maalauksissaan ”pysäyttää ajan arkisen kiireen ja kaaoksen keskellä ja keskittyä mielen omituisiin maisemiin”.

Art @ Karisma – Seitsemän lahtelaisen taiteilijan ryhmänäyttely, maalauksia ja veistoksia. Näyttely on avoinna 29.3. asti kello 11–19 Kauppakeskus Karismassa (Kauppiaankatu 2).