"Erittäin vaikeita septillisiä influenza-keuhkokuumetapauksia" - näin espanjantauti iski Lahteen 1918

Espanjantauti tuli kaupunkiin hankalimpaan mahdolliseen aikaan.

Nykyisen koronaviruksen aikana maailmalla on peruutettu isoja yleisötilaisuuksia. Reilut sata vuotta sitten espanjantaudin jyllätessä Suomessa oltiin sisällissodan jälkeen tilanteessa, jossa suuria väkimääriä oli pakotettu samaan paikkaan. Kansan Arkisto

Tommi Berg

Lahden seudullakin on vauhditettu viime aikoina järjestelyitä sen varalle, että koronavirus leviää laajamittaiseksi epidemiaksi. Vastaaville järjestelyille olisi ollut toden teolla tarvetta sata vuotta sitten, jolloin espanjantautina tunnettu influenssavirus riehui ympäri maailmaa. Kaikkien aikojen pahin pandemia tappoi lopulta enemmän ihmisiä kuin ensimmäinen maailmansota.

Kesäkuussa 1918 espanjantauti tuli Lahteenkin: ”Kesä- ja heinäkuun ajalla saapui sairaalaan useita influenza- eli n.k. Espanjankuume- ja keuhkokuumepotilaita, useimmat sotilashenkilöitä”, kirjoitti ylilääkäri G. A. von Zweygberg Lahden kunnallissairaalan vuosikertomuksessa.

Ajoitus ei olisi voinut olla hankalampi. Kansakunta oli juuri aloittamassa kivuliasta toipumista sisällissodasta, ja Hennalan vankileirillä oli edelleen lähes 10 000 punavankia.

Tuon ajan tietojen perusteella on mahdotonta sanoa tarkalleen, kuinka moni sairastui täällä espanjantautiin ja paljonko tauti lopulta vaati uhreja. Etenkin vankileirillä jylläsi samanaikaisesti muitakin tauteja, kuten isorokkoa ja suolistotulehduksia.

Tauti puhkesi muutaman kuukauden välein esiintyvinä aaltoina.

Tilastoihin kirjautuivat vain lääkärin tietoon tulleet tapaukset, ja etenkin lievimmät tapaukset jäivät pimentoon. Lahdessa sairastui kunnallissairaalan tilastojen mukaan kesäkuussa 1918 espanjantautiin yhteensä 11 henkilöä, heinäkuussa 90 ja elokuussa 8.

Tauti puhkesi muutaman kuukauden välein esiintyvinä aaltoina. Tilanne paheni jälleen loppuvuoden 1918 aikana, jolloin von Zweygberg kirjoitti tilanteesta karun kuvauksen.

”Paljon ankarampi influenza-aikakausi sattui kuitenkin loka-, marras- ja joulukuun ajalla. Silloin tuotiin sairaalaan useita erittäin vaikeita septillisiä (bakteerimyrkytystilassa olevia) influenza-keuhkokuumetapauksia, joissa saatiin nähdä peljätyn Espanjankuumeen kuva hirvittävimmässä muodossaan. Toiset näistä paranivat, mutta useimmat kuolivat muutaman vuorokauden kuluttua, tyypillisinä oireina näissä tapauksissa havaittiin valitus sanomattoman ankarasta tuskan tunteesta rinnassa, aivan veriset, runsaat yskökset, pian huomattava sydäntoiminnan heikkous ja septillinen yleistila. Monet näistä tuotiin aivan kuolevina sairaalaan, sensorio (tajunta) sekaisena ja somnolentissa (uneliaassa) tilassa. Hoito näihin tapauksiin nähden oli enimmäkseen aivan toivoton.”

Tilanne näytti jälleen rauhoittuvan vuoden 1919 alkupuolella, mutta roihahti jälleen epidemiaksi huhti–toukokuussa. Viimeinen espanjantaudin isompi epidemia-aalto iski kaupunkiin vuoden 1920 alussa, minkä jälkeen epidemia talttui lopullisesti.

Von Zweygberg arvioi aikanaan terveydenhoitolautakunnan kertomuksessa, että tautiin sairastui 30 prosenttia koko paikallisesta väestöstä ja lopulta 1–2 prosenttia sairastuneista menehtyi. Tyypillinen kuolinsyy oli espanjantaudin vuoksi puhjennut keuhkokuume.

Paikallisen lääketieteen historiaan perehtynyt lääkäri Arno Forsius on esittänyt suuntaa antavia arvioita taudin vaikutuksista Lahdessa: 30 kuollutta vuonna 1918, 20 vuonna 1919 ja 10 vuonna 1920.

Näin ollen täällä olisi kuollut tautiin yhteensä 60 henkilöä, mikä oli 1,1 prosenttia silloisesta kaupungin asukasmäärästä.

Lukuja laskiessaan Forsius on ottanut huomioon, kuinka paljon tavanomaisia vuosia enemmän täällä oli keuhkokuumeesta johtuvaa kuolleisuutta espanjantaudin aikoihin.

Kovista luvuista huolimatta Lahti selvisi lopulta suhteellisen vähällä verrattuna esimerkiksi Inariin, jossa taudin arvioidaan vieneen peräti 10 prosenttia kunnan väestöstä.

Espanjantautia koskevia tilastotietoja on hyödynnetty pohjatietona nykyisinkin käytössä olevassa kansallisessa pandemian varautumissuunnitelmassa, joka laadittiin vuonna 2012. Espanjantauti olikin vaikutuksiltaan tuhoisampi kuin mikään muu suunnitelman pohjatietona ollut epidemia (aasialainen influenssa 1957, hongkongilainen 1968 ja sikainfluenssa 2009).

Sadan vuoden takaisten tilastojen perusteella ei kuitenkaan voi tehdä suoria johtopäätöksiä tämän päivän pandemioiden osalta, koska jokainen tauti on oma tapauksensa ja olosuhteet olivat tuolloin hyvin toisenlaiset kuin nyt.

Espanjantaudin aikana ei esimerkiksi ollut käytettävissä nykyiseen tapaan antibiootteja, mikä vaikeutti jälkitautien hoitoa. Suomen terveydenhuoltojärjestelmäkin oli sata vuotta sitten polvillaan, kun monet maan harvalukuisista lääkäreistä ja hoitajista sairastuivat itsekin tautiin. Toisaalta väestön ravitsemustilanne on nykyään huomattavasti parempi kuin espanjantaudin aikoihin, minkä ansiosta yleinen vastustuskykykin on parempi.

Lähteet: Arno Forsius, Espanjantauti Lahdessa vuosina 1918–1920. Petri Ruutu, Pandemiat ja tulevaisuuden tuulet -esitelmä 10.10.2016.

Fakta

Espanjantauti

Vuosina 1918–1920 riehunut pandemia, jonka aiheutti harvinaisen tappava influenssa A:n alatyyppi H1N1.

Arvioidaan vaatineen yhteensä 50 miljoonaa henkeä.

Ensimmäiset tapaukset todettiin sotilasleirillä Yhdysvaltain Kansasissa maaliskuussa 1918, saman vuoden heinäkuuhun mennessä tauti oli levinnyt jo eri puolille maailmaa.

Nimi on osittain sattumaa: espanjantauti tuli julkiseksi ensimmäisen kerran levittäydyttyään Espanjaan, koska siellä ei ollut päällä sotasensuuria kuten ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneissa maissa.

Taudin aiheuttaneen viruksen rakenne saatiin selvitettyä Yhdysvalloissa alaskalaisesta joukkohaudasta 1990-luvun lopulla otetun näytteen avulla. Tutkijat myös herättävät viruksen henkiin laboratoriossa tutkimustarkoituksia varten.