Radiomastoon mietitty näköalakahvilaa

Berliinissä sijaitseva masto on valmistunut vuonna 1926, pari vuotta aiemmin kuin saksalaisten Lahteen rakentamat mastot. Messe Berlin

Tommi Berg

Lahden toiseen radiomastoon voi tulevaisuudessa ilmestyä näköalakahvila noin 50 metrin korkeuteen, jos vireillä oleva suunnitelma etenee ideasta toteutukseen. Ajatusta on kypsytelty mastojen ylläpidosta vastaavassa radio- ja tv-museosäätiössä.

- Pari vuotta sitten kaupungin ja Yleisradion yhteisessä työryhmässä mietittiin, miten koko aluetta voidaan kehittää ja saada sinne lisää aktiviteettia. Yksi mielenkiintoisimmista ajatuksista on tämä näköalakahvila, jonka avulla myös museon vetovoimaa saataisiin parannettua, pohtii radio- ja tv-museosäätiön asiamies Hannu Hannula.

Suunnitelman esikuva on Berliinissä, missä kahvila on tehty vastaavan tyyppiseen mastoon kuin Lahdessa. Saksalaiset ovat tehneet kahvilan noin 50 metrin korkeuteen ja lisäksi mastossa on näköalatasanne lähellä huippua. Lahdessa mastot ovat niin korkealla mäellä, että jo 50 metrin korkeudessa olevasta kahvilasta avautuisi hyvät näkymät.

- Mastoa pitäisi vahvistaa kahvilan alapuolelta, kuten Saksassa on tehty. Muutos ei olisi kuitenkaan kovin näkyvä. Kahvilan yläpuolella maston ulkomuoto säilyisi ennallaan, Hannula kertoo.

- Jos mastoon tehdään pelkkä näköalatasanne eikä kahvilaa, mastoa ei tarvitsisi vahvistaa.

Kahvilan ulkoasuun haetaan ideoita yhteistyössä Suomen muotoilusäätiön kanssa. Muotoiluinstituutin opiskelijat ovat saaneet tehtäväkseen esittää ehdotuksiaan uudesta kahvilasta. Hannula uskoo, että hankkeessa voidaan yhdistää monta hyvää asiaa.

- Mastot ovat lahtelaisille ja myös laajemminkin suomalaisille tärkeä asia. Korkeat paikat ovat aina suosituimpia nähtävyyksiä, ollaan sitten Pariisissa tai New Yorkissa. Tässä tapauksessa pystyisimme yhdistämään historialliset mastot ja hyvät näköalat. Samalla tarjoutuisi tilaisuus kiivetä radiomastoon, mikä on ainakin nuorempana ollut varmaankin jokaisen lahtelaisen haave, Hannula toteaa.

Hannula korostaa, että suunnitelmalla on merkitystä myös mastojen pidemmän tähtäimen tulevaisuuden kannalta.

- Tarkoitus on saada mastoille lisää käyttöä, se on kuitenkin edellytys sille, että pystymme säilyttämään ne.

Suunnitelma on vasta alkutekijöissään, joten esimerkiksi tarkkaa kustannusarvioita ei tässä vaiheessa ole käytettävissä. Hannulan karkean arvion mukaan kyse on miljoonista, mutta ei kuitenkaan useista miljoonista.

- Olemme realisteja tämän asian kanssa. Missään tapauksessa emme lähde siitä, että tämä olisi kaupungin rahoittama hanke. Säätiön tehtävänä olisi hoitaa toteutus ja kerätä tarvittava rahoitus eri lähteistä, Hannula toteaa.

Radio- ja tv-museosäätiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Reijo Mäki-Korvela suhtautuu hankkeeseen myös myönteisesti.

- Pidän tätä mielenkiintoisena hankkeena. On hyvä, jos alueelle saadaan lisää toimintaa.