Vanhatkin lahtelaiset ovat tervetulleita Taarastin ystäväjuhlaan

Heidi Sihvonen ja Hyvät herrat nousevat Taarastin lavalle ystävänpäivää edeltävänä lauantaina.

Nastolan taidekeskus Taarastissa vietetään lauantaina 13.2. ystäväjuhlaa. Tapahtuman tausta on vuodenvaihteessa tapahtuneessa kuntien yhdistymisessä.

- Jo viime syksynä pohdimme, järjestämmekö vuoden vaihteessa Nastolan kunnan hautajaiset vai juhlimmeko kaupunkilaitumistamme uusina lahtelaisina. Loppuvuosi oli kiireistä aikaa ja päätimme siirtää juhlan myöhemmäksi. Sopiva aika löytyi ystävänpäivää edeltävästä lauantai-illasta ja samalla saimme juhlalle uuden aiheen. Ystävyys on aina juhlan arvoista!

- Uuden teeman myötä juhlaan ei kutsuta vain nastolalaisia vaan muitakin lahtelaisia ja myös kauempaa tulevia vieraita ystävineen. Juhlan ohjelma tehdään talkoohengellä ystävien kanssa, kertoo tapahtuman järjestäjiin kuuluva Hannu Lahti.

Tapahtuman toisena solistina laulava Heidi Sihvonen kertoo laulaneensa paljon kuoroissa, mutta bändin solistin tehtävä on uusi ja jännittävä kokemus.

- Timo Mäkelä kertoi minulle Olavi Virran lauluja taitavasti tulkitsevasta Hannu Lahdesta, jota oli säestänyt äitienpäiväjuhlassa, ja kysyi voisiko bändillä olla toinenkin laulusolisti. Pian tapasimme kolmistaan ja heti löytyivät yhteiset sävelet, muistelee Sihvonen.

Ystäväjuhla alkaa klo 18 illallisella, josta vastaa Taidekeskus Taarastin uusi emäntä Laura Hakola. Loppuillalla solistit ja Hyvät Herrat -bändi esittävät tanssimusiikkia eri aikakausilta. Yllätysesiintyjiäkin saattaa ilmestyä lavalle.

Ystäväjuhla taidekeskus Taarastissa

lauantaina 13.2. klo 18-24

juhlassa ruokailu ja tanssimusiikkia

Taarastintie 6, Nastola

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää