Puuduttavaa - sitähän se pulpetissa istuminen oppitunnilla pahimmillaan on.
Mutta kun oppilas saa välillä irtautua liikkumaan, aivotkin aktivoituvat ja oppiminen tehostuu.
- Oppimisesta tulee hauskempaa, tietää aineenopettaja Helena Salakka, jonka kirjoittamassa tietokirjassa annetaan vinkkejä siihen, miten liikkumisen voi yhdistää osaksi opetusta ilman erityisiä välineitä.
Kirja on suunnattu yläkoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten aineenopettajille. Alakoulussa liikettä jo hyödynnetään, ja Salakasta kannattaisi isompienkin opetuksessa.
Aivot liikkeelle! -kirjan toinen kirjoittaja on hänen veljensä, Hannu Moilanen, joka työskentelee fysiikanopettajana Jyväskylässä ja valmistelee aiheesta väitöskirjaa. Salakka on opettanut muun muassa ruotsia ja äidinkieltä.
Kummatkin ovat työssään saaneet hyviä tuloksia oppilaita liikuttamalla, Moilasta kiinnostaa erityisesti mobiililaitteiden käyttö.
- Kun keho liikkuu, lihasmuisti auttaa oppimaan. Esimerkiksi prepositiorimpsuihin voi yhdistää karateliikkeitä. Usein liikkeisiin liittyy myös hauskuus, ja kun tunnemuisti tulee mukaan, asian muistaa paremmin, Salakka selventää.
Vaikka liikkeen ja oppimisen yhteys on todistettu, keskitytään yläkoulussa ja lukiossa aktivoimaan oppilaan päätä.
Salakka kertoo pohtineensa nuorten vähäistä liikkumista ja innostuneensa luomuliikunnasta vastalääkkeenä tappavalle istumiselle.
Liikkuva koulu -hanke on jo tuonut liikettä alakoulujen opetukseen, samaan olisi Salakasta intoa yläkoulujen opettajillakin, keinot vain ovat hakusessa. Kirjaan onkin koottu käytännön vinkkejä, joilla liikkuminen yhdistyy luonnolliseksi osaksi tuntia ihan tavallisessa luokassa, ilman erityisiä välineitä ja valmistelua.
- Menetelmät sopivat kaikkien oppiaineiden opetukseen.
Vinkit on kehitetty arjen opetustyössä. Salakka haastatteli kirjaa varten 60:tä aineenopettajaa eri puolilta Suomea. Myös tekijät ovat materiaalia kehittäneet.
- Liikettä voi tuoda pienillä keinoilla, esimerkiksi niin, että oppilaita ei palvella, vaan jokainen hakee itse monisteensa. Tai että tehtävät tarkistetaankin käytävällä, vastaukset voi ripustaa vaikka pyykkinarulle.
Paheksutun kännykänkin voi valjastaa avuksi: se voi toimia karttana ja opastaa ulkona työpisteestä toiseen, sillä voi biologian tunnilla ottaa kuvia kasveista ja tehdä kielen tunnilla opetusvideon matkalippujen ostamisesta. Sillä voi jopa tehdä räpin jostain tylsästä rimpsusta.
Liikkumista lisänneiden opettajien mukaan oppilaiden keskittyminen parani ja oppiminen tehostui.
Salakka tähdentää, että kyse ei ole pakkoliikunnasta, vaan oppilaiden erilaisuus on otettava huomioon.
- Osa oppilaista voi olla motorisesti kömpelöitä ja ujoja. Noloja tilanteita ei ole tarkoitus luoda, vaan pitää yhdessä hauskaa.
Hän painottaa, ettei liike ole itsetarkoitus.
- Hiljaisuutta ja vihkotyöskentelyäkin tarvitaan, tämä on vain yksi väline opettajan pedagogiseen työkalupakkiin.
Tärkeää on, että oppilas on keskiössä ja saa vastuuta.
Metelin lisääntymistä pelkäävien kannattaa Salakasta pohtia, onko oppimiselle muita ääniä kuin hiljaisuus.
- Eräs opettaja tiivisti hyvin: ”On olemassa oppimismeteliä ja häsläysmeteliä”.
Liikkuvampi opetus onnistuu, kunhan huolehditaan, että siihen on valmiudet.
- Opettajilla on henkisiä valmiuksia, he ovat uteliaita. On rehtoreiden tehtävä varata opettajille aikaa kouluttautumiseen ja miettiä esimerkiksi se, miten vaikka videot palautetaan.
Aivot liikkeelle! -kirja vastaa myös tavoitteeseen lisätä tunti liikettä koulupäivään. Salakka muistuttaa, että suositusten mukaan liikkuu vain joka kymmenes teini. Hän onkin hyvillään, että Liikkuva koulu -hanke on rantautumassa myös keskiasteelle. Koulujen kannattaisi hänestä pitkillä välitunneilla antaa oppilaiden käyttöön tiloja vapaaseen liikuntaan.
- Jumppasalissa voisi pelata sählyä, aulassa pitää koripallokisoja ja ruokalassa vaikka tanssihetkiä, hän ideoi.