Puistoon tuodaan täysin uusia kasvilajeja unohtamatta historiallisia elementtejä viime vuosisadan ajalta.
Kaupungintalonpuiston peruskorjaus on käynnistynyt ja sen on arvioitu kestävän kaksi vuotta. Kunnostusprojekti otti ensiaskeleet kuitenkin jo kaksi vuotta sitten, kun puiston eri vaiheista tehtiin puistohistoriallinen selvitys.
– Kun kaupungintaloa suureellisesti remontoidaan ja kunnostetaan arvoiseensa kuntoon, halutaan myös puiston olevan arvolleen sopivassa kunnossa. Onhan se yksi kaupunkimme arvokkaimmista ja vanhimmista puistoista, sanoo Lahden kaupungin suunnitteluhortonomi Anniina Saimakoski.
Ennen kuin puistoa päästään varsinaisesti istuttamaan uuteen uskoon, on rakennustyöt saatettava valmiiksi. Rakennustyöt aiheuttavat poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä puiston ympärillä, sillä Rautatienkadun ajorata korotetaan lähes puiston tasoon ja Harjukadun puistoalueeseen rajautuvat vinoparkit muuttuvat suoriksi taskuparkeiksi.
– Puistotöissä aloitamme sitten vanhan kasvillisuuden poistolla. Isot pensaat, alppiruusut ja marjakuuset poistetaan, jonka jälkeen aletaan tehdä puistokäytäviä, Saimakoski kertoo.
Puistokäytävien tasauksen lisäksi tehdään puistoalueelle hulevesikourut, joilla on tarkoitus saada veden valuntaa hallintaan.
– Kovilla rankkasateilla syntyy aikamoisia uria, joten näillä toimenpiteillä pyritään, ettei siellä jatkossa olisi vastaavia eroosiovaurioita.
Arvokkaaseen puistoon sopii arvokkaampi kasvikin.
Annina Saimakoski
Kasvillisuus tulee olemaan aiempaa monimuotoisempaa remontin valmistuttua. Uusista istutettavista kasveista useat ovat monilajisia ja -vuotisia. Puistossa ennennäkemättömiä lajeja tulee olemaan paljon.
– Pensaista esimerkiksi laikkukirjokanukka ja kiiltotuhkapensas, Saimakoski paljastaa.
Jonkin sortin kruununjalokivenä tai vähintäänkin katseenvangitsijana puistossa tullaan näkemään kultasade, joka on kukkiva, hernekasveihin kuuluva pikkupuu. Sen lisäksi puistoon istutetaan syreenien eri lajikkeita ja jasmiketta.
– Toivotaan, että kultasade menestyy Lahdessa. Se on aika talvenarka, mutta paikka on olosuhteiltaan sellainen, että uskalsimme lähteä kokeilemaan vähän herkempääkin kasvia. Arvokkaaseen puistoon sopii arvokkaampi kasvikin.
Kasvillisuutta ja puiston muita yksityiskohtia on ollut kaupungin tiimin kanssa pähkäilemässä suunnittelukonsultti, joka on kokenut maisema-arkkitehti.
– Hän on ollut pääsuunnittelijana ja kaupungin puolelta on ollut iso ohjausryhmä, joka katsoo meidän näkökulmasta, mikä on toimivaa lahtelaisille.

Puistohistoriallisesta selvityksestä on nostettu tietyt kohdat, joita halutaan uudessa ilmeessä korostaa. Elementtejä on poimittu eri vuosikymmeniltä pitkin 1900-lukua, ja yksi tärkeimmistä ydinasioista on puiston sopusuhtaisuus kaupungintalon ja sen arkkitehtuurin kanssa.
– Vuosisadan alun ilmavuutta tuodaan monilajisella ja -kerroksellisella kasvillisuudella. Vapauden patsaan ja Työn patsaan ympärystöt kunnostetaan 1950-luvun ilmeen mukaisiksi, mikä luo historiallista kerrostumaa, Saimakoski kertoo.
Kaupungintalon edessä on aiemmin ollut laaja kiveysaukio, mutta puiston alkuperäiseen ilmeeseen verrattaessa todettiin sen olevan irrallinen.
– Palautamme sen tilalle sorapintaisen aukion, jonka keskelle tulee kukkaistutus. Kokonaisuus on melko lailla suoraan historiasta takaisin tuotu.
Puiston ylläpito- ja huoltotoimenpiteet tulevat kuulumaan keskustan alueurakoitsijalle, ja koska kyseessä on arvokohde, vaatii se enemmän huomiota ja hoitoa.
– Etenkin nyt alkuvaiheessa, kun istutukset ovat pieniä ja vasta juurtumassa, hoidon on oltava intensiivisempää, jotta kasvit pääsevät hyvään kasvuun. Siihen meillä on osaavat urakoitsijat, Saimakoski iloitsee.