Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lahti on valmiina – Pelicans aloittaa finaalitaiston tänään

Lahtelainen kiekkokansa koki sen, mitä on yksitoista vuotta odotettu. ”Mutta matka on vielä kesken”, muistuttaa kannatusjoukkojen vetäjä Toni Villgren.

Katsomossa raikuu “Lahti huutaa”, viimeiset minuutit tuntuvat tunneilta, kunnes lopulta viimeisten 15 sekunnin aikana sen uskaltaa jo sanoa varmaksi – Pelicans tulee taistelemaan Suomen mestaruudesta!

– Tuli siinä aika tyhjätakkinen fiilis, 11 vuotta on tätä odottanut. On reissattu joukkueen perässä ja tehty katsomossa duunia niin se kaikki tuli vähän kuin silmille ja meni tunteisiinkin pelin jälkeen, kertoo Toni Villgren, joka on yksi Pelicansin kannattajaryhmän kahdeksasta päävetäjästä.

Koko kulunut kausi on taisteltu ottelusta toiseen loppuun asti. Villgren korostaakin joukkueen ilmapiiriä ja heidän periksiantamattomuuttaan valtteina.

– Vaikka on oltu tappiolla, on viime hetkilläkin vielä noustu. Todella sitkeä porukka, hän hehkuttaa ja sanoo nykyisen valmennuskulttuurin kantavan hedelmää.

Pelicansin valmentaja Tommi Niemelä on tuonut joukkueeseen sallivuutta – pelaajat saavat olla, keitä he ovat, ja jokaiselle suodaan riittävästi aikaa myös akkujen lataamiseen. Kunnioittavassa ja kannustavassa ilmapiirissä uskalletaan yrittää omilla vahvuuksilla.

– Vaikka materiaalissa häviämme monelle joukkueelle, henkisellä puolella olemme tosi vahvoja, Villgren painottaa.

Menestyvän joukkueen takana on koko seuraorganisaatio, näin myös Lahdessa. Takana on pitkäjänteinen panostus esimerkiksi junioriputkeen, mikä näkyy pelaajien sitoutumisena kasvattajaseuraansa. Omien kasvattien määrä joukkueessa on tänä vuonna korkea.

Matka on vielä kesken.

Toni Villgren

– Heitä on paljon ja isoissa rooleissa. Se sytyttää kannattajan fiiliksen, kun on omia, eikä ulkopuolelta tuotuja pelaajia, Villgren summaa.

Joukkueen finaalipaikka on saanut myös soraääniä, kun valtakunnallisissa medioissa ilmaistiin tuoreeltaan pettymystä Tampereen paikallisfinaalin peruuntumisesta. Tämänkin lahtelaiset ovat kääntäneet voitokseen.

– Täällähän on monena vuonna ollut jo “Lahti vs. everybody”, joten ei se meitä haittaa. Me teemme omaa juttua ja parissa viikossa nähdään, mihin se riittää. Jos ulkopaikkakuntalaiset lyttäävät ja pitävät meitä altavastaajina, se sopii meille! Villgren naurahtaa pilke silmäkulmassaan.

Finaalipaikan sinetöinyttä ottelua oli Isku Areenalla seuraamassa täysi katsomollinen väkeä, heidän joukossaan pitkäaikainen Pelsujen kannattaja Niko Lahtinen.

– Kyllä sitä katseli huulet moporenkaan ympärillä, se oli sanoinkuvaamaton fiilis, Lahtinen kertoo.

Etenkin ottelun 3 vs. 5 -alivoimatilanne Ilveksen hyväksi sai hänet ja loput katsomosta mylvimään jännityksestä.

– Varmaan koko sarjan ja ottelun hienoimpia hetkiä oli, kun pelaajat heittäytyivät eteen, eikä maalia tullut omiin. Ja se kuinka yleisö eli hetki hetkeltä sitä mukana.

Lahtinen odottaa finaalitaistolta samankaltaista hurmosta kuin viimeksi finaalipeleissä vuonna 2012.

– Uskon, että suurinta meteliä ja tämän kauden parasta Pelicansia ei olla vielä nähty, hän sanoo.

Hän kokee yhden ratkaisevan seikan tämän kauden menestykselle olleen pitkäjänteinen seuratyö, jossa mukana ollaan toimistoa ja laitoshuoltajia myöten.

– Taustalla tehdään joka päivä hommia yhteisen asian eteen. Oma näkökulmani on, ettei organisaatio vielä ollut 2012 siinä pisteessä kuin nyt, Lahtinen kertoo.

Häntä rosoinen uutisointi Pelicansin ympärillä on ihmetyttänyt.

– Raivostuttaa, kun täällä tehdään hiki hatussa ja hyvällä mielellä hommia, mutta sitten nostetaan ainoastaan, että nyt on katsomopaikkoja vähemmän. Ymmärrän sen, bisneshän siinä puhuu, mutta ärsyttää ihan kuin se olisi Pelicansin vika, että muut eivät ole pelanneet yhtä hyvin, Lahtinen hämmästelee.

Välierien ratkaisutaiston kylmät väreet hyväilivät koko Pelicans-yhteisöä Lahtista myöten viime viikolla. Tunneskaalat, joita Isku Areenalla on päässyt kokemaan, ovat hänelle arvokkaita kokemuksia.

– Olen onnellinen joukkueen puolesta ja kannattajana, että pääsen tätä seuraamaan.