Lahtelaiset demareiden kansanedustajat Mika Kari ja Ville Skinnari uusivat kansanedustajan paikkansa suunnilleen samansuuruisella, noin 6 000 äänen poteilla. Neljä vuotta sitten Skinnari oli selvästi edellä Karia.
Kari sai epäilemättä nostetta kaikesta valtakunnallisesta näkyvyydestä, jota hänelle on tullut demareiden johtavana turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Viimeisen vuoden aikana on ajoittain näyttänyt siltä, että hänellä on vakiopaikka parhaan katseluajan keskusteluohjelmissa.
Karin itsensä mielestä takana hänen kansanedustajauransa raskain vuosi.
– On ollut raskasta kertoa televisiossa sodasta. Kertoa faktoja kuitenkaan pelottelematta ihmisiä. Se on täytynyt tehdä aika harkiten, koska tämä vuosi on ollut aika vaikea, eivätkä nämä tulevatkaan ajat näytä kovin paljon helpommilta.
Kari on istunut puolustusvaliokunnassa vuodesta 2011 asti ja nykyään hän toimii myös puheenjohtajana tiedusteluvalvontavaliokunnassa. Hän toteaakin, että pitkästä kokemuksesta on ollut apua julkisissa esiintymisissä.
– Oli huojentavaa päästä kertomaan ihmisille, että olemme osanneet varautua näihin vaikeisiin aikoihin ja pitäneet rakenteita yllä.
Vaalikampanjasta Karille jäi mieleen ihmisten huoli henkilökohtaisesta elämästään ja maailmantilanteesta. Toisaalta eri puolueiden ehdokkaiden välillä oli vaalikentillä hyvä henki. Sitä samaa hän toivoo tulevaan eduskuntatyöskentelyyn.
– Blokkipolitiikka tai hyvin repivä näkemysten vieminen äärilaitaan jääköön vaalikentille. En tarkoita kuitenkaan sitä, etteivätkö arvot saisi näkyä.
Vaalituloksen myötä on vielä auki, viekö kolmanneksi tipahtaneiden demareiden tie oppositioon vai hallitukseen. Kari odottaa kokoomuksen avausta hallitustunnustelijana.
– On mielenkiintoista katsoa, millä kulmalla kokoomus rakentaa oman kysymyspatteristonsa. Haluaako se saada haluamiaan vastauksia perussuomalaisilta vai sosiaalidemokraateilta? Vai katsotaanko kortit loppuun asti?
Skinnari ehti Lahden vaalivalvojaisiin aivan lopussa edustettuaan puoluettaan vaalivalvojaisissa Helsingissä.
– Suomi ei saa jakautua kahtia, on se hallituspohja mitä tahansa, Skinnari totesi puhuessaan Fellmanniassa vielä paikalla olleille.
Skinnarin oma äänisaalis laski, minkä ministeri laittoi osin nykyisen tehtävänsä piikkiin.
– Siihen nähden, mitä ehdin olla Hämeessä ja kotona, olen tosi iloinen, että sain näinkin paljon ääniä.