Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Duunariperheen penskana hierarkiat ovat minulle vähän vaikeita” – Tomi Tura haluaa vetää Ladecia maanläheisellä tyylillä

Tomi Tura on ollut nyt pari kuukautta alueellisen elinkeinoyhtiö Ladecin toimitusjohtajana. Hänellä on kokemusta kuitenkin huomattavasti pidemmältä ajalta paikallisten yritysten kanssa toimimisesta ja alueen markkinoinnista, ansioluettelossa on merkintöjä tämäntyyppisistä tehtävistä viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta.

Ennen toimitusjohtajaksi nimitystään Tura vastasi Ladecissa muun muassa uusien yritysten ja investointien houkutteluun liittyvistä toiminnoista. Pitkän kokemuksensa perusteella Tura on huomannut, että viimeisten vuosien aikana jokin on muuttunut Lahden seudun kannalta parempaan suuntaan.

– Aiemmin haaste oli siinä, että Lahden seudun kehityskuva ei ollut riittävän hyvä, ei uskottu tämän alueen kehitysmallisuuksiin. Emme päässeet listalle, josta yritykset tekivät sijaintipaikkapäätöksensä.

Nykyään Lahti on mukana sellaisissa neuvotteluissa, joihin se ei ennen päässyt. Nyt keskustelukumppaneina saattaa olla esimerkiksi kansainvälisiä yrityksiä, jotka kartoittavat sopivaa toimipaikkaa samanaikaisesti usean maan alueelta.

Turan mukaan asialle on kolme selitystä: ympäristöpääkaupunkivuoden tuoma noste, Lahden vahvistunut asema yliopistokaupunkina ja eteläinen kehätie. Erikseen kysyttäessä hän nostaa näistä yliopiston kaikkein merkittävimmäksi vetovoimatekijäksi.

– Joillekin yrityksille yliopistolla ei ole mitään merkitystä, joillekin se on ehdottoman tärkeä. Isossa kuvassa se muuttaa kuitenkin eniten käsitystä siitä, mihin suuntaan kaupunki on menossa. Meillä on kasvava ja kehittyvä yliopisto ja onni on, että LUT on myös hyvin yritysorientoitunut yliopisto.

Hyvä imu ei kuitenkaan jatku automaattisesti vaan vaatii koko ajan töitä.

– Ei ole mitään yksittäistä kikkaa, pitää painaa täysillä, kun tilaisuus on ja hetki on oikea. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että uskalletaan kehua kaupunkia. Enkä tarkoita vain Ladecia ja kaupunkia, vaan kaikkia täällä toimivia. On hyvin olennainen asia, miten yritykset puhuvat omissa verkostoissaan.

Jos ruvetaan miettimään sitten kun yritys soittaa, ollaan auttamattomasti myöhässä.

Pelkkä puhe ei toki riitä. Tura korostaa erityisesti tonttitarjonnan ja kaavoituksen merkitystä. Viime aikoina kysyntää on ollut erityisesti isoille tonteille, joille pääsee rakentamaan nopeasti. Paikallisten kuntien onkin syytä valmistella yritystontteja luovutusvalmiiksi, vaikka tontille sijoittuvasta yrityksestä ei olisikaan vielä tietoa.

– Jos ruvetaan miettimään sitten kun yritys soittaa, ollaan auttamattomasti myöhässä. Meidän pitää uskoa siihen, että kun tehdään asioita nyt fiksusti, tulokset tulevat myöhemmin.

Maailmantilanteen epävarmuus ja talouden alavire vaikuttaa väistämättä myös yritysten sijoittumispäätöksiin.

– Voi olla, että investointipäätöksissä otetaan aikalisää. Kuitenkin kun yritys lähtee suunnittelemaan isoa investointia, sille on aito tarve ja se toteutuu jossain vaiheessa, Tura arvioi.

Nykyinen taloustilanne vaikuttaa toki myös alueella jo toimiviin yrityksiin, joiden auttaminen on olennainen osa Ladecin toimintaa.

– Olemme varautuneet siihen, että tänä vuonna joudutaan antamaan aika nopeasti tarvittavaa tukea, joka voi liittyä siihen, onko yrityksellä kykyä suoriutua velvoitteistaan.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi neuvoja rahoituksen hankintaan tai energialaskuista selviytymiseen. Urakassa pystytään osittain hyötymään viime vuosina saaduista kokemuksista: äkillistä apua antaessaan Ladec pystyy soveltamaan hyväksi havaittua toimintamallia koronapandemian alkuajoilta, jolloin yhtiön asiantuntijoita siirrettiin entistä enemmän auttamaan äkillisten tilanteiden hoidossa.

Alueen kuntien yhteisesti omistama Ladec ei ole ainoa paikallisia yrityksiä auttava julkisen sektorin toimija. Viime aikoina myös kunnat ovat panostaneet yhä enemmän elinkeinotoimintaansa, kun sote-palvelut siirtyivät vuoden alussa valtion vastuulle. Esimerkiksi Lahden kaupungilla on nykyään oma elinvoima- ja työllisyyspalvelut -yksikkönsä, joissa on omat johtajansa. Turan mukaan kuvio ei synnytä päällekkäistä työtä.

– Kaupunki ja muut kunnat eivät tarjoa yritysneuvontaa ja -palveluita. Meidän palvelu liittyy siihen, miten voimme auttaa yritystä oman liiketoimintansa kehittämisessä. Olemme pitäneet tosi tärkeänä sitä, että kunnilla on joku tai joitakin henkilöitä, joilla on elinvoima-asiat hallussa. On joitakin asioita, joita pitää viedä kunnan sisällä eteenpäin.

Turan mukaan työnjako kuntien kanssa toimii hyvin ja tieto liikkuu tarvittaessa molempiin suuntiin.

– Ei ole kertaakaan tullut sellaista tilannetta, että olisi jotenkin törmätty ja tehty päällekkäisiä asioita. Oma juttunsa on uusien yritysten houkuttelu. Se on työtä, jota pyritäänkin tekemään yhdessä kaupunkien ja kuntien kanssa.

Konkreettisesti yhteistyö näkyy muun muassa Fazerin tehdashankkeessa. Lahden kaikkien aikojen yritysinvestointeihin kuuluvasta hankkeesta odotetaan vielä lopullista päätöstä, mutta makeisyhtiölle on nimetty jo oma yhteyshenkilönsä Ladeciin.

– Hän toimii käytännön yhteistyön koordinaattorina, joka pitää yhteyttä Fazerin suuntaan ja tällä alueella eri toimijoihin, kuten oppilaitoksiin ja kaupungin konserniyhtiöihin. Myös paikallisiin yrityksiin, jotka ovat potentiaalisia alihankkijoita. Meillähän on tavoitteena, että kyse on laajemmastakin asiasta kuin Fazerin kasvusta täällä.

Vaikka Ladec on Turalle läpikotaisin tuttu talo, uusi tehtävä tuo väistämättä enemmän vastuuta ja entistä laajemmat verkostot. Turalla on nyt johdettavana monipuolinen joukko asiantuntijoita ja monenlaisia yhteistyökumppaneita yrityselämän päättäjistä paikallisiin poliitikkoihin. Turalla on ytimekäs näkemys siitä, millaisen johtajan Ladec hänestä sai.

– Duunariperheen penskana hierarkiat ovat minulle vähän vaikeita. Haluan, että ihmisten on helppo tulla juttelemaan titteleistä piittaamatta.