Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirka-musikaali vielä kerran Lahdessa

Sibeliustalossa nähdään tämän viikon perjantaina Kirka-musikaali. Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 1960-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti.

– Kirka Kirill Babitzin ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä, kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen, Hectorin ja Pave Maijasen. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja, esityksen käsikirjoittaja Katariina Leino kertoo.

Kirkan roolin esittäminen on ollut unelmien täyttymys.

Ilari Hämäläinen

Kirka on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän oli maamme ensimmäisiä rocktähtiä, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat.

– Kirka oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta, Leino kuvailee.

Kirkaa esittää Voice of Finland -kisastakin tuttu Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko tunnettuja kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita postikorttiin.

Pääosan esittäjä on innoissaan roolistaan.

– Kirkan roolin esittäminen on ollut unelmien täyttymys, sillä olen pikkupojasta asti ihaillut Kirkaa. Neljä vuotta olen ollut Kirkana, nyt Lahdessa on katsojilla viimeinen mahdollisuus nähdä minut Kirkana, Ilari Hämäläinen kertoo.