Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liveyleisö palannut vaihtelevasti keikoille – konserttiliput hankitaan edelleen viime tipassa

Lahtelaiset elävän musiikin klubit ja konserttisalit ovat taas alkaneet täyttyä parin vuoden hiljaiselon jälkeen. Vaikka loppuunmyytyjäkin keikkoja on syksyn mittaan koettu, ei paluusta normaaliin voi keikkajärjestäjien mielestä vielä puhua.

– Vähän arvaamatonta on ollut, summaa Tirran, Torven ja Sammio-salin keikkatarjonnasta vastaava Jaakko Teittinen.

Myöskään Sibeliustalon yleisömäärät eivät ohjelmapäällikkö Matti Pölläsen mukaan ole nousseet pandemiakuopasta.

– Varmaan 20–30 prosenttia ollaan jäljessä vanhasta normaalista.

Möysän Musaklubia isännöivän Antti Puhakan mukaan tahti on vaisun alkusyksyn jälkeen kiihtynyt.

– Pikkujoulukeikat ovat olleet lähes loppuunmyytyjä ja muutkin vetäneet lähes normaalia tahtia. Hyvin lähellä normaalia ollaan, iloitsee Puhakka.

Pandemian helpotettua uumoiltiin yleisöryntäystä keikoille, mutta sellaista ei ole Teittisestä nähty, osasyynä lienee kiristynyt taloustilanne.

– Porukkaa on, mutta voisi olla piirun verran enempikin. Ennakkolippuja menee vasta ihan lähellä tapahtumaa. Joillekin keikoille lippuja myydään enemmän ovelta, mitä ei ennen koronaa ollut.

Parin vuoden poikkeustila näkyy ihmisten käytöksessä.

– Se vaikeuttaa päätöksentekoa paitsi taloudellisesti, myös henkisesti.

Pelkästään koronaa ei epävarmuudesta voi Teittisen mielestä silti syyttää.

– Jo vähän ennen koronaa oli tiettyä ylikuumenemista nähtävissä, tämä on jatkumoa sille.

– Tarjontaa on Lahdessa aivan hurjasti, vaikea nähdä, että joka viikonloppu joka paikkaan riittäisi tungokseen asti väkeä.

Pöllänenkin puhuu torjuntavoitosta.

– Osa yleisöstä on vielä vähän varuillaan jo senkin takia, että on ollut paljon peruutuksia. Ala ei ole vielä täysin voittanut luottamusta.

Hän muistuttaa, että kaksi vuotta ilman tapahtumien järjestämistä on pitkä aika.

– En ihan heti odota, että kaikki ryntäävät saman tien tapahtumiin. Ihmisten vapaa-ajastahan tässä kilpaillaan.

Huonon lipunmyynnin takia on jotain konsertteja peruttukin

– Mutta yritämme viimeiseen saakka myydä sen, että päästään edes lähelle nollaa.

Toisaalta loppuunmyytyjä keikkojakin on ollut, kuten Lauri Tähkän ja Vesterisen konsertit. RH-Entertainmentin konkurssin takia muutama konsertti on vielä vaakalaudalla. Sibeliustalollakin on havaittu, että liput hankitaan vasta aivan tapahtuman alla.

– Totta kai se lisää hikikarpaloita järjestäjien otsalla.

Kuluttajien talouden kiristyminen ei asiaa yhtään helpota.

– Ihmiset miettivät ostopäätöksiään entistä tarkemmin, kun lippujen hinnatkin ovat nousseet 10–15 prosenttia.

Möysän Musaklubilla tehtiin Antti Puhakan mukaan tietoinen päätös buukata keikkakalenteri täyteen entiseen malliin, ”että päästään joskus siitä kurimuksesta pois”.

– Se oli hyvä ratkaisu! Vaikka joku keikka meni pikkuisen miinukselle, lopputulos oli, että ihmiset palasivat keikoille.

Esimerkiksi XXL Mössö messuhallissa veti yli 3 000 ihmistä, mikä kestää hänestä vertailun aikaan ennen koronaa. Puhakasta ihmisillä on oltava vaihtoehtoja Netflixille ja penkkiurheilulle.

– Ihan normaalissa tilanteessa ei olla, mutta ihmiset ovat valmiita kaiken kurjuuden keskellä satsaamaan itseensä niin, että nauttivat elämästä keikan ajan. Jos jossain ajatukset maailman murheista häviävät, niin livekeikalla!

Myös Mössöllä lipunmyynti painottuu keikan alle.

– Täytyy vain luottaa, että asiakkaita tulee. 

Puhakka uumoilee hyvän tahdin jatkuvan, ja uuttakin on jo suunnitteilla: kesäkuussa on tulossa Kesä-Mössö, jonka paikka on vielä auki.

Sibeliustalolla kevääseen katsotaan toiveikkaasti.

– Nyt näyttää normaalilta kaudelta, vaikka yltiöoptimistisia ei vielä olla, Matti Pöllänen linjaa.

– Mielenkiintoiselta näyttää, aika normaalilla kaavalla mennään, komppaa Jaakko Teittinen.