Lahden valtuusto oli seminaarissa Tampereella tutustuen sen alueen menestystekijöihin. Itselleni mieleen esittelyistä jäi kaupungin kehityshankkeiden lisäksi erityisesti sen alueen seutuyhteistyö.
Kysyin, onko tuo yhteistyö jatkumoa reilu kymmenen vuotta sitten kuopatulle seutuhallinnolle? Esittelijä ei osannut siihen vastata, mutta joka tapauksessa seutuyhteistyö elää ja voi hyvin Tampereen seudulla ja on organisoitunut kuntayhtymämallin mukaisesti.
Mikä on meidän tilanne Lahden alueella? Olin itse seutuvaltuuston jäsenenä 2005–2008. Valtuusto oli osa seutuhallintoa, joka oli silloisen hallituksen Paras-hankkeen seurausta. Kun tuo kokeilu loppui, niin vastaavaa ei ole tullut tilalle.
Seutuhallintokokeilun aikana eri kunnista mukana olleet päättäjät tutustuivat hyvin toisiinsa ja luottamusta ja yhteistyötä syntyi. Jo silloin korostettiin, että meillä ei ole kilpailu toinen toisiamme vastaan, vaan kilpailu toisia seutukuntia vastaan. Kun Lahdella menee hyvin, niin se heijastuu koko seutukunnalle ja päinvastoin.
Kun Lahdella menee hyvin, niin se heijastuu koko seutukunnalle ja päinvastoin.
Lahden seudulle olisi esimerkiksi tärkeää, että Orimattila saisi Hennan alueen kunnolla liikkeelle. Samoin Hollola Hopeakallion yritysalueen. Nämä alueet toisivat osaltaan alueelle asukkaita ja työpaikkoja.
Meillä on olemassa Lahti Business Region osana Ladecia, mutta tiiviimpää yhteistyötä voitaisiin tehdä Tampereen mallin mukaisesti myös muun muassa. sivistys- ja hyvinvointipalveluissa yrityselämän lisäksi.
Työni puolesta olen saanut huomata ja kokea viime vuosina, kuinka Lahti Region tekee erinomaista työtä maakunnan matkailutoimijoiden parissa. Region on niin sanotusti ”koonnut rivejä”, järjestänyt tapaamisia ja koulutuksia ja tarjonnut valmiita alustoja toiminnoille. Tuon työn seurauksena viimeistään nyt matkailuväki on ymmärtänyt matkailun laajemman kuvan alueellamme.
Kun maakunnan matkailulla menee hyvin, niin se hyödyttää kaikkia kuntia, myös Lahtea ja päinvastoin. Siis sama havainto kuin aikoinaan seutuhallinnon aikana.
Uhkaamme tipahtaa kasvavien kaupunkien ja seutukuntien joukosta.
Nyt kun hyvinvointialueet aloittavat ensi vuoden alusta, niin en kaipaa seutuyhteistyölle yhtään lisää ”hallinnollisia himmeleitä”. Onhan meillä myös sen lisäksi oma maakuntahallinto kuntien omien hallintojen lisäksi.
Seutuyhteistyötä voi tehdä kevyemminkin. Siitä Region on hyvä esimerkki. Kaikki ennusteet eivät povaa Lahden tulevaisuudelle kovin hyvää. Uhkaamme tipahtaa kasvavien kaupunkien ja seutukuntien joukosta. Tätä kehitystä olisi tärkeä taklata ja tiiviimpi seutuyhteistyö olisi tähän oiva väline.
Kaupunginvaltuutettu (kesk.)