Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saara Vauramolle Lahden mitali tunnustuksena ympäristötyöstä

Lahden kaupunginhallitus on myöntänyt kultaisen Lahden mitalin FT, johtava ympäristöasiantuntija Saara Vauramolle.

Valintaa perustellaan muun muassa näin: ”Lahden kaupungin entisen ympäristöjohtajan, Saara Vauramon panos sekä kaupungin viranhaltijana että Kestävä Lahti -säätiön ohjelmajohtajana on ollut poikkeuksellisen mittava Lahden kaupungin ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 onnistumisen kannalta.

Vauramo on useiden vuosien määrätietoisella ympäristötyöllään tehnyt Lahden nimeä tunnetuksi ympäristötoiminnan edelläkävijäkaupunkina. Tälle työlle on annettu erityistä arvoa myös Lahden kaupungin ulkopuolella sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vauramo on ollut pidetty ja arvostettu työtoveri ja yhteistyökumppani”.

Ympäristöpääkaupunkivuoden jälkeen Saara Vauramo on jatkanut uraansa johtavana asiantuntijana suunnittelu- ja konsulttiyritys Rambollissa.

Lahden mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Lahden kaupungin hyväksi. Mitali on perinteisesti luovutettu Lahden syntymäpäivänä 1.11.