Kestopigmentointi tekee nousuaan monen ihmisen kauneudenhoitorutii-niksi. Se on toimenpide, jolla vahvistetaan kasvojen luontaisia piirteitä ja luodaan jopa vuosia säilyvä meikki. Menetelmän englanninkielinen nimi onkin “permanent make up”.
Anna Riski on lahtelainen kauneusalan yrittäjä, joka on erikoistunut tekemään kestopigmentointeja.
– Olen ollut 11 vuotta alalla ja tehnyt kestopigmentointeja kohta 8 vuotta. Menin koulutukseen opiskelijatöiden laadusta inspiroituneena, ja olen sen jälkeen halunnut oppia lisää ja lisää, Riski kertoo innostuneena. Nyt hänen taitojensa maine kiirii hänen edelleen.
Kestopigmentointi muistuttaa tatuoinnin tekemistä. Välineenä on kone, jonka päässä on neula, joka vie väriä ihon alle pistoksin.
– Ero tatuoinnin ja kestopigmentoinnin välillä on se, että tatuoinnissa väri menee syvemmälle ihokerroksiin, jolloin se pysyy siellä. Kestopigmentoinnin väri kuluu aineenvaihdunnan mukana ihosta ajallaan pois, koska se laitetaan pintakerroksiin, Riski kuvaa.
– Kulumiseen vaikuttavat myös väriaineiden molekyylierot. Pigmentointivärit on tehty tarkoituksella niin, että molekyylit hajoavat, jolloin ne poistuvat kehosta luonnollisesti.
Monille asiakkaille on palautunut kokemus omasta itsestään.
Anna Riski
Menetelmällä tehdään toimenpiteitä pitkälti kasvoihin. Riskin mukaan tällaisia klassisia käyttötarkoituksia ovat huulten rajaukset ja sävytykset, silmien rajaukset ja kulmakarvojen vahvistukset.
Käyttötarkoitukset ovat tätäkin moninaisempia, ja kestopigmentoinnilla voidaan korjailla tai paikata esimerkiksi sairauksien aiheuttamia muutoksia, jotka itseä haittaavat.
– Jos ihmisellä on ollut rintasyöpä, voidaan piirtää nänni sekä nännipiha ihoon. Alopecian [karvanlähdön] omaavat asiakkaani ovat kiitelleet, kun ovat saaneet kulmakarvojen ja silmien rajausten myötä oman ilmeensä takaisin, Riski kertoo.
Kuten tatuointiartistilla ja parturi-kampaajalla, myös kestopigmentoijalla on työssään iso vastuu. Siksi Riski kertookin olevansa asiakkaalle aina rehellinen ja suora, jotta huonoilta lopputuloksilta vältytään.
– On tilanteita, jolloin sanon suoraan ei. Vaikka silloin, kun asiakas haluaisi vahvistuksen vanhojen, liian syvälle tehtyjen tai epäsymmetristen kulmien päälle. Tällöin väristä tai muodosta ei saa hyvää, joten en lähde sitä tekemään. Haluan, että lopputulokseen olemme asiakas ja minä itse aidosti tyytyväisiä, joten suosittelen virheellisen pigmentoinnin poistoa ensin.
Pigmentointi voidaan poistaa pistämällä samaan kohtaan väriaineen molekyylejä rik-kovaa happoa, jolloin loputkin värijäämät haalistuvat pois.
Tyytyväinen asiakas on Riskille kaikki kaikessa.
– Pidän työstäni, koska on ihanaa auttaa asiakasta saamaan itsevarmuutta takaisin tai helpottaa hänen arkeaan. Monille asiakkaille on palautunut kokemus omasta itsestään, hän iloitsee.
Niin kestopigmentoinnin kuin omaakin ammatillista tulevaisuutta pohtiessa Riski toteaa haluavansa elää inspiroituneena tässä hetkessä.
– Kauneusalalla tulee jatkuvasti joku markkinointipuheissa muita parempi laite tai värisarja, uusi tekniikka tai uusi menetelmä, joten parempi mennä päivä kerrallaan. Huomaan, jos teen vaikka liikaa töitä ja kadotan inspiraationi. Silloin pysähdyn hetkeksi, että ”no niin”, ja etsin sen sisältäni.
Urallaan Riski on oppinut tunnistamaan, jos asiakas on toimenpiteestä epävarma. Tällöin hän keskustelee ennen pigmentointia ihmisen toiveista sekä antaa omia näkökulmiaan ja kertoo tarvittaessa lisää toimenpiteestä.
– Joskus minulta haetaan sellaista varmistusta vaikkapa pelkoihin, että pitäisikö vai ei. Silloin ihminen ei ole valmis, ja sanon, että mieti vielä ja takaisin voi aina tulla sitten, kun on täysin varma. Jos painostaisin, ei asiakkaalle jäisi siitä hyvä olo, Riski toteaa.