Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laitapuolen hyökkääjä on pakoa ja ongelmien kohtaamista – Marko Jantusesta kertova elokuva meni meni tunteisiin niin ”Jarnalla” kuin yleisölläkin

Käsikirjoittajat eivät halunneet tehdä Laitapuolen hyökkääjästä luettelomaista elämäkertaelokuvaa, eikä liioin jääkiekkoon pikkutarkasti syventyvää ”lätkäleffaa”.

Viime keskiviikkona Sibeliustalossa kutsuvierasensi-illassa näytetty elokuva kertoo kuvitteellisesta vuorokaudesta vuonna 2015, jolloin ex-kiekkoilija Marko Jantunen on jo syvällä huumekoukussa, perässään kovaotteiset velkojat.

– En ole ikinä nähnyt urheiluleffaa, jossa urheillaan hyvin. Pelaan Severin [pääosanäyttelijä Saarinen] kanssa lätkää samassa jengissä, ei hänestä ihan Markoksi ole, perustelee elokuvan pääkäsikirjoittaja Petja Lähde.

Lähde kertoo kuunnelleensa Jantusen haastatteluja, toinen käsikirjoittaja Mikko Kouki keskusteli Jantusen kanssa. Aiemmin julkaistu kirja Läpi helvetin oli Lähteen mukaan innoittaja elokuvan synnylle, mutta ei suoranaisesti käsikirjoitukselle.

– Halusin säilyttää etäisyyden, koska saimme vapaan kentän, ettei sitä tarvitse orjallisesti noudattaa. Se oli meille ehtonakin tähän ryhtymiseen. Elokuva on hyvin fiktiivinen, hän sanoo.

Aleksi Mäkelän ohjaaman elokuvan takaumissa toki käväistään Jantusen lapsuudessa ja kiekkouran käännekohdissa. Pohjavire on kuitenkin varsin synkkä riutuneen narkkarin selviytymistarina.

– Ajattelen niin, että kysymys ei ole minusta, vaan se asia ja aihe on tärkein, minkä takia ne haavat revitään auki katsottavaksi, Marko Jantunen kokee.

– Ja tietenkin hyvä elokuva. Että saataisiin sillä keskustelunavausta, lisää tietoa ja ymmärrystä, ja nuoria tekemään parempia valintoja.

Hän oli nähnyt elokuvan jo aiemmin.

– Olin pari päivää aika lukossa sen jälkeen, oma elämä lävähti niin silmille. Kun sen näkee tuossa kuvana, niin se tuo vielä ne muistot... Ajattelin, olenko vieläkin psykoosissa, Jantunen myöntää.

Tunteisiin elokuva näytti kutsuvierasyleisössäkin menevän, silmäkulmat kostuivat.

Toisaalta päähenkilön paikoin koomiset toilailut naurattivatkin, muun muassa tämän pukiessa rokulipäivän aamuna sykeseurantamittarin itsensä sijaan koiralle.

Jantunen on kokenut kirjan ja elokuvan arvokkaina ja tärkeinä.

– Olisi ollut hyvä jo jääkiekkouran jälkeen tehdä inventaario ja tilinpäätös. Pääsin sen tekemään sitten hyvässä päihdehoidossa, silloin kun menin 14.9.2015 sinne Avominne-klinikalle.

Petja Lähteen mielestä elokuvan kantava teema on pakeneminen ja asioiden kohtaaminen, mikä tiivistyy elokuvan lopussa.

– Ongelmat pitää kohdata jossain vaiheessa. Jos et kohtaa niitä, ja olet tarpeeksi syvällä asioissa, voi käydä todellakin huonosti.

Jantunen korostaa myös ex-vaimonsa Sarin osuutta. Elokuvassa roolinimenä on Kati, jota näyttelee Katariina Havukainen ensimmäisessä isossa elokuvaroolissaan, kuten Saarinenkin.

– Ilman hänen [Sari] tarinaansa elokuva olisi erilainen. Olen kiitollinen hänelle, että pelasti silloin meidän pojat tältä hulluudelta ja suojasi arjen, Jantunen sanoo.

– Elokuvan tekijöitä ja rahoittajia kiitän siitä rohkeudesta lähteä avaamaan, minkälainen armoton sairaus päihderiippuvuus on.

Käsikirjoittaja Lähde paljastaa ammentaneensa myös omista kokemuksistaan.

– Ei minulla tuollaista huumehelvettiä ollut, mutta tiedän, miten itsekäs se riippuvuuden maailma on.

Pelicansissa pelatessaan tähtipelaajan ongelmat vaiettiin visusti. Olisiko mies pitänyt passittaa hoitoon voimallisemmin?

– Olisi. Ja tämä on tärkeä kysymys, koska olen nyt SM-liigan koordinaattorina, jolle pelaajat ja seurat voivat aina soittaa, Jantunen vastaa.

– Tulevaisuuden visioni on, että kirjoittaisimme SM-liigaan päihdehoito-ohjelman, että olisi ne askelmerkit, ja siellä olisi työterveydet, hoitoklinikka, lääkärit ja minä mukana.

Puuttuuko se nyt?

– Ei se puutu, mutta nyt jokainen seura työyhteisönä hoitaa sen itse. Voisimme mennä vielä parempaan järjestelmään, kuten NHL:ssä.

– Ei se ole mikään häpeä. Mennään hoitoon, pelaaja saa lisää pelivuosia, tulee parempaan kuntoon. Välittäminen ei riitä, silloin kun on sairaus, pitää mennä hoitoon.

Sibeliustalo osoitti näytöksessä toimivuutensa myös elokuvasalina. Valkokangas oli tilaan suhteutettuna pienehkö mutta riittävä, äänentoisto puolestaan aitojen elokuvateatterien tasoa.

Lopputekstien jälkeen alkaneet aplodit kestivät kaksi minuuttia ja kaksikymmentä sekuntia yleisön noustessa myös seisomaan.