Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruuhkavuosien vuoristorata teatterin lavalla – kolme naista urakoi 21 roolin paketin

Homeremontti. Avioero. Sitoutumispelko. Työpaikan menetys.

Kolmen ruuhkavuosia elävää naista yrittää parhaansa mukaan selviytyä työ- ja yksityiselämän paineissa, mutta arki uhkaa suistua raiteiltaan. Yöunet ovat kortilla ja mielenrauha koetuksella, mutta yksi ei horju: ystävyys.

Siinä asetelma, joka tempaa katsojan mukaan Lahden kaupunginteatterin uutuusnäytelmässä Kaaos.

Päähenkilöinä ovat opettaja Sofia (Anna Pitkämäki), toimittaja Emmi (Laura Huhtamaa) ja terapeutti Julia (Liisa Vuori).

Vaikka Kaaos kuvaa tapahtumia naisen silmin, on se miehen, eli Kansallisteatterin nykyisen pääjohtajan Mika Myllyahon, kirjoittama. Ohjauksesta vastaa Tapani Kalliomäki, joka luonnehtii näytelmää karnevalistiseksi ja absurdiksi.

– Tämä on naisnäkökulmanäytelmä, jossa tarkastellaan myös miehiä naisten näkökulmasta, kärjistetysti. Naisnäyttelijät saavat pistää miehiä kunnolla halvalla.

Hän kuitenkin uskoo, että esityksestä nauttivat yhtä lailla miehet, sillä ruuhkavuosia tarkastellaan esityksessä myös miehen kannalta.

Heidän pitää taipua moneksi, näytellä eri tyylilajeissa, absurdia ja draamaa.

Tapio Kalliomäki

– Mika on tehnyt tarkkoja havaintoja miesten käyttäytymismalleista, pohtii Kalliomäki ja uskoo mieskatsojien itseironian riittävän.

– Jos mieskuvasta mielensä pahoittaa, on peiliin katsomisen aika.

– Ei esitys naisiakaan helpolla päästä, huomauttaa Pitkämäki.

Pohjimmiltaan näytelmässä on Kalliomäestä kyse siitä, miten yksilö pyrkii pärjäämään yhteiskunnan paineissa. Yksi iso teema on myös naisten väkivaltaisuus. Ahdistavistakin tilanteista kaivetaan kuitenkin myös huumoria.

– Teatteriesitys ei voi siistiä maailmaa. Mutta hyvän teatteriesityksen edellytys on myös se, että se jättää katsojalle toivoa kaiken surkeuden jälkeen.

Kalliomäki kertoo näytelmän muhineen mielessä pitkään. Vaati jonkin verran vääntöä, että rooleihin saatiin muista produktioista irrotettua juuri ohjaajan haluamat kolme näyttelijää.

– Heidän pitää taipua moneksi, näytellä eri tyylilajeissa, absurdia ja draamaa. Kulisseissa on koko ajan formulavaihdot käynnissä, jos näyttelijä ei ole näyttämöllä.

Näyttelijöille produktio on ollut innostava. Se, että teksti on miehen kynästä, ei ole ongelma. Liisa Vuori muistuttaa, että kantaesitys syntyi alun perin pitkälti myös kolmen naisnäyttelijän, eli Elina Knihtilän, Mari Perankosken ja Minna Suurosen, improvisaatioiden pohjalta.

Pitkämäki kertoo nauttineensa heittäytymisestä moneen rooliin.

– Siinä ulkoiset merkit menettävät merkityksensä, kun irtoviiksien ja perukin takaa paljastuukin ihminen. Se on sitä teatterin suurta hurmosta! Ja naisena voin eri lailla tuijottaa vastanäyttelijän persettä, hän heläyttää.

Se, että ohjaajana on mies, on ollut hänestä vapauttavaa.

– Uskallamme rohkeammin laittaa ironiaa mieshahmoihin.

Kaaoksen kantaesitys oli jo 15 vuotta sitten, joten teksti vaati pientä päivitystä. Mika Myllyaho innostui projektista ja oli lopulta varsin aktiivisesti mukana Lahden lift up -version toteutuksessa. Päivitykset liittyivät ohjaajasta lähinnä yksityiskohtiin, tekstiin tuotiin esimerkiksi Netflixiä ja Woltia.

Kaaos on pitkään aikaa ensimmäinen draamaesitys vastikään remontoidulla Aino-näyttämöllä, jossa on esitetty lähinnä lastenteatteria.

Kaaos-näytelmän ensi ilta on Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämöllä keskiviikkona 31.8. kello 19.