Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ämpärillinen | Lahdella onnistuneita hypetystemppuja – mitä seuraavaksi?

Pitkän linjan terapeutti Tommy Hellsten kommentoi äskettäin mielenkiintoisella tavalla tämän päivän työelämää Helsingin Sanomien haastattelussa (14.8.). Hänen mukaansa työpaikoilla eletään hehkutus- ja hypetyskulttuurissa, joka johtaa uupumiseen. Ihmiset kokevat, että he eivät kelpaa, jos eivät hehku.

Kuulostaako oikeaan osuneelta arviolta? Haastattelun herättämän jatkokeskustelun perusteella moni työikäinen taisi tunnistaa, mistä Hellsten puhui.

Yllättävän monessa tämän päivän työyhteisössä taidetaan elää ilmapiirissä, jossa luotettava puurtaminen ja oman tontin hoitaminen moitteetta ei riitä vielä yhtään mihinkään. Jopa sitäkin oleellisempaa on rakentaa henkilöbrändiä ja pitää kiillotettu mielikuva esillä kaikin mahdollisin keinoin.

Yksi pieni esimerkki tästä ovat vaikkapa uraohjusten harrastamat LinkedIn-postaukset, joissa hehkutetaan kilpaa, kuinka ihanaa on palata lomilta töihin.

Mikäs sen hienompaa, jos asia oikeasti on näin. On kuitenkin syytä epäillä, että tuollaisessa työelämähypetyksessä puhutaan aika usein jotain muuta kuin oikeasti ajatellaan. Juuri tämän ristiriidan vuoksi ne kaikkein kovimmat hypettäjät ovat myös suurimmassa uupumisvaarassa.

Kyse ei ole tietenkään vain työelämään liittyvästä ajankuvasta. Hypetyksen ja hehkutuksen kulttuuri näkyy tänä päivänä kaikilla elämänalueilla vapaa-ajanvietosta politiikkaan. Oleellisinta ei ole se, mitä tehdään, vaan miltä se näyttää.

Ilmiö liittyy olennaisesti myös kaupunkien mielikuviin ja imagomarkkinointiin. Lahdella on asiasta tuoretta kokemusta viime vuoden ympäristöpääkaupunkivuoden myötä, jolloin tehtiin muutamia varsin onnistuneita hypetystemppuja.

Esimerkiksi taannoinen maksuttomien kaupunkisuksien käyttöönotto ei todellakaan muuttanut lahtelaisten talvisia kulkutapoja, mutta huomiota tuli sitäkin enemmän. Kyse oli ennen kaikkea viestintäteosta.

Samasta asiasta oli kyse myös ympäri kaupunkia pystytetyissä etätyöpisteissä. Eivät ne radikaalisti muuttaneet etätyöläisten arkea, mutta mielikuvaa kaupungista onnistuttiin taas hilaamaan piirun verran haluttuun suuntaan.

Kukaan ei voi ainakaan syyttää porilaisia hypetyskulttuurista.

Kaikki viestintäteot eivät toki menneet putkeen. Helsingin kansalaistorille rahdattujen sulavien jääkuutioiden tapauksessa valtakunnallinenkin huomio kiinnittyi enemmän hankkeen kustannuksiin kuin tempauksen taustalla olleeseen asiaan.

Yhtä kaikki, vuoden kokonaisuus jäi mielikuvallisesti plussan puolelle, mikä on tietenkin hyvä asia. Yhtenä huipennuksena oli Lahden päätyminen CNN:n listauksessa maailman parhaiden matkakohteiden joukkoon. Se ei tapahtunut pelkästään ympäristöpääkaupunkitittelin ansiosta, mutta takuuvarmasti tuollakin asialla oli merkityksensä, kun kansainvälisen mediajätin toimittajat ovat kartoittaneet ja seuloneet vaihtoehtoja.

Tässäkin tapauksessa kaikella hypetyksellä ja hehkutuksella on myös kääntöpuolensa. Paikallisessa keskustelussakin oli alusta asti havaittavissa myös äänenpainoja, joista paistoi läpi uupuminen koko ympäristöpääkaupunkivuoteen. Kaikki kaupunkilaiset eivät kokeneet asiaa omakseen.

Tämä ilmeni helposti yksittäisistä sanavalinnoistakin: joku puhui ”viherhumpasta”, toinen ”vöyhötyksestä”, kolmas ”ilmastopuhalluksesta” ja niin edelleen.

Monessa tapauksessa taisi olla kyse siitä, että henkilön suhtautuminen ympäristöasioihin oli jo valmiiksi tuon tapaista, ja kaikkialta tuleva teemavuoden hehkutus vain vahvisti vastarintaa.

Tämä ei ole yllättävää, koska ympäristöajattelussa on kyse ennen kaikkea ison muutoksen tekemisestä. Se jos mikä herättää väistämättä aina myös vastarintaa.

Työelämään ja kaupunkien mielikuvamarkkinointiin liittyvässä hypetyskulttuurissa on kuitenkin myös yksi oleellinen ero. Kukaan tuskin sentään oikeasti uupuu sen takia, millaista hehkutusta jonkun kaupungin imagon eteen tehdään. Sille on helppo tarvittaessa tuhahtaa ja keksiä jotain muuta ajateltavaa.

Tästä huolimatta jäin miettimään, voisiko kaupungin mielikuvamarkkinointikin olla sellaista, että entistä useampi kaupunkilainen voisi tunnistaa sen omakseen.

Enkä todellakaan ehdota nyt vaihtoehdoksi sitä näköalatonta narinaa ja kaikesta valittamista, jonka jotkut edelleen virheellisesti olettavat tarkoittavan ainoaa oikeaa ”kansan ääntä” ja ”lahtelaisuutta”.

Sen sijaan sopii miettiä, voisiko Lahden hyviä puolia tuoda esiin sopivan itseironisella ja kepeällä otteella, jossa hyödynnetään siekailematta kaupungin omaleimaisuutta ja osittain rosoistakin mainetta.

Kannustavasta esimerkistä käy toinen perinteinen ja rouhea teollisuuskaupunki Pori, joka on tehnyt onnistunutta yhteistyötä kaupungista kotoisin olevan koomikko Joonas Nordmanin kanssa. Lopputuloksena on ollut riemastuttava sarja Porisuhdeneuvoja-videoita, joissa Nordmanin esittämä hahmo muistuttaa kovasti kaupungin pitkäaikaista kaupunginjohtajaa.

Videoiden syvintä olemusta on mahdotonta selittää tässä tekstissä, mutta pari repliikkiä havainnollistaa, mistä on kyse.

Haastattelija kysyy Nordmanin esittämältä kaupunginjohtajalta: ”Porin kaupungin uusi strategia on juuri valmistunut. Porilaisia arvoja ovat avoimuus, rakkaus ja rohkeus. Miten Porista tehdään vision mukainen Kasvun kaupunki?”.

Kaupunginjohtaja vastaa: ”Lakkaa ny. Iso miäs. Ketä tommone kiinnostaa?”.

Kerrassaan riemastuttavaa! Kukaan ei voi ainakaan syyttää porilaisia hypetyskulttuurista. Päinvastoin, videot ovat monin paikoin varsin onnistunutta irvailua koko ilmiölle.

Lopputuloksena on kuitenkin ollut massiivinen huomio. Porisuhdeneuvoja-videoiden suosio on räjähtänyt myös Porin ulkopuolella ja niitä on katsottu jo miljoonia kertoja.

Lahteen on turha tietenkään kopioida Porin ideaa, mutta olisihan täälläkin aineksia johonkin samanhenkiseen. Ja sopivia lahtelaistaustaisia tekijöitäkin tulee helposti mieleen, kuten Krisse Salminen ja Pirjo Heikkilä. Saa toteuttaa vapaasti.