Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupungisairaalan kiinteistöistä muhkeat myyntitulot – mitä kaupunki tekee rahoilla?

Viime viikolla kaupungin kassaan kilahti poikkeuksellisen iso rahapotti, kun kaupunginsairaalan kiinteistöjen myynti Lähi Tapiolan kiinteistörahastoille varmistui ja rakennukset vaihtoivat omistajaa 9. elokuuta.

Kiinteistöjen kauppahinta on noin 96 miljoonaa euroa. Hinta on määritelty kuntalain mukaisella neuvottelumenettelyllä, jossa lopullinen hinta perustuu osapuolten välisiin neuvotteluihin sekä puolueettomiin kiinteistöarvioihin.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä toimii kaupunginsairaalan rakennusten päävuokralaisena vuoden 2022 loppuun saakka, minkä jälkeen vuokrasopimus siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle sote-uudistuksen myötä.

Samassa yhteydessä kaupungin kytkös paikallisiin sote-palveluihin katkeaa, kun niiden rahoituskin siirtyy valtion vastuulle. Tämä olikin yksi oleellinen peruste kiinteistöjen myynnille.

– Sote-kiinteistöjen osalta on tapahtumassa vastaavia järjestelyitä muissakin kaupungeissa, muistuttaa kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Kaupunki on viime vuosikymmenen puolella peruskorjannut kaupunginsairaalan kiinteistöjä kymmenillä miljoonilla euroilla, mutta se huomioidenkin kiinteistökaupasta tuli kaupungille merkittävä myyntivoitto. Timosen mukaan kaupunginsairaalan kiinteistöjen tasearvo on noin 40 miljoonaa euroa, jolloin kaupungin saama myyntivoitto on noin 50 miljoonaa.

Rahoille on jo ainakin yksi selvä käyttötarkoitus mielessä, sillä myyntivoitto on sattumalta suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin koko Pippo–Kujalan alueen yritystonttien kehittämiseen vuosien saatossa tarvittava raha. Merkittävä osa kyseistä aluetta on tuleva Fazerin tehdas. Myyntitulojen ansiosta kaupunki voi selviytyä tonttiurakoista ilman lisävelkaantumista.

– Kun tarpeettomaksi käynyt omaisuus myydään, käytätetään tulot uuden omaisuuden ja uusien tulojen synnyttämiseen, Timonen kiteyttää.

Kiinteistökaupassa vaihtoi omistajaa yhteensä 30 000 neliömetrin suuruinen rakennuskokonaisuus.

Kiinteistöjen kaupasta päätettiin kaupungin konserni- ja tilajaostossa 20. kesäkuuta. Kaupunkiympäristölautakunta päätti maanvuokraussopimuksesta kesäkuun kokouksessa. Kauppasopimus allekirjoitettiin ehdollisena 21.6. Kaupan toteutumisen ehdot täyttyivät, minkä ansiosta myynti saatiin valmiiksi viime viikolla.

Kauppa ei sisällä tonttia, jonka kaupunki vuokraa ostajalle noin 264 000 euron vuosivuokralla. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin.