Opiskelijat käyvät ihmismielen syvyyksissä – kansanopiston teatterilinja on karun ajankohtaisen teeman kimpussa

Arvio

Tuskinpa Lahden kansanopiston teatterilinja ja ohjaaja Aleksi Lavaste olisivat voineet valita herkempää, ajankohtaisempaa tai parempaa näytelmää kuin Georg Büchnerin alkuperäisteoksen Woyzeckin pohjalta nyt uudelleen työstetty versio Keskeneräinen laulu.

Venäjän brutaali ja barbaarinen hyökkäys Ukrainaan antaa tälle esitykselle ajankohtaiset kasvot. Kuinka monta ”woyzeckiä” eli mieleltään vaurioitunutta sodan uhria vielä tarvitaan todistamaan ihmisen eläimellinen raakuus, kauna, viha ja pilkka muista poikkeavaa yksilöä kohtaan?

Kansanopiston esitys on uskomattoman huikea matka ja ripitys tästä aiheesta. Mutta samalla se on humaani rippi ja anteeksianto.

Esityksen syvyys, vahvuus ja kiinnostavuus perustuvat siihen, että tullakseen ehjäksi ihmisen on annettava anteeksi pahantekijöilleen ja kyettävä kohtaamaan pelkonsa ja vihamiehensä tunnetasolla.

Mieleen tuli pakostakin eräänlaisen Jeesus-efektin siirtäminen nykyaikaan. Tarvitsemme kaikki elämään rakkautta ja erilaisuuden hyväksymistä.

Ohjaaja Aleksi Lavaste kykenee loistavasti hahmoterapiaopeillaan siirtämään pikimustan Woyzcekin lapsen anteeksiantorituaalin näyttämölle virtaa täynnä olevien oppilaidensa välityksellä.

Älykkäästi hän välttää pinnallisuudet ja muutkin esitykselliset karikot lataamalla jokaiseen kohtaukseen vahvaa läsnäoloa ja energistä ryhmädynamiikkaa.

Kaikki on mietittyä ja nyanssit palvelevat nyt erinomaisesti myös lopputulosta. Lavaste tarjoilee meille vahvan ja elämyksellisen matkan ihmismielen syövereihin.

Näytelmä Keskeneräinen laulu kasvaa täydelliseksi, hienoviritteiseksi ja tasokkaaksi selviytymisoodiksi: alun mollista pinnistellään lopun duuriin.

”Ihminen on kuilu”, töräytetään jossain kohtaa esityksessä. Näin todella on, ja ennen kuin murtunut mieli saadaan ylös tästä kuilusta, on tehtävä paljon töitä. Tämän paranemisprosessin läpikäyminen näyttämöllä on juuri sitä hohdokasta ja rohkeaa uutta tendenssimäistä teatteria, joka ei koskaan mene pois muodista. Nyt Lavasteelle tuli jytky ja napakymppi ensimmäisessä teatterilinjan ohjauksessaan.

Mielestäni nyt oli juuri korkea aika siirtyä aiemmista kokeilevammista performansseista ihmismieltä ja elämän merkityksiä ja oikkuja puntaroivampaan teatteriin.

Näytelmä Keskeneräinen laulu kasvaa täydelliseksi, hienoviritteiseksi ja tasokkaaksi selviytymisoodiksi: alun mollista pinnistellään lopun duuriin. Siinä on elämisen makua, jota on maisteltava vielä pitkän aikaa esityksen jälkeenkin.

Vuodesta toiseen olen hämmästellyt samaa asiaa. Mistä ihmeestä nämä lahjakkaat nuoret näyttelijät jaksavat kaivaa innostuksensa, virtansa ja motivaationsa meidän katsojien iloksi?

Toki minä sen tiedän, kuten te muutkin. Se on jyrkänteeltä heittäytyminen ilman turvaverkkoa ja laskuvarjoa!

Esityksessä kaivetaan esiin niin betonilähiöiden ahdistus 1980-luvulta kuin eriarvoisen yhteiskunnan muutkin mittarit periaatteella: mistä minä tiedän, mikä ihminen on, kuka nyt kaiken tietää jaksaa, minä tiedän vain, mitä ihminen maksaa!

Tärkeintä on osata myydä tappajan vaistolla tavaroita ihmisille ilman omaatuntoa. Tätä ajatusta piiskaavat esityksen toimitusjohtajat ilman häpyä.

Heitä auttavat tässä tehtävässä tohtorit, jotka leikkivät päähenkilöllä kuin räsynukella tekemällä ihmiskokeita kuin natsit.

Lopun vahvassa kohtauksessa sitten syytellään toisia ja itketään kuin pienet lapset käpertyneinä toisten syleihin. Mitä, mekö olimme osallisia?

Näytelmässä liikutaan ketterästi eri aikatasoilla ja luodaan taustaa traagisille tapahtumille. Kuitenkin esitys pysyy kasassa erinomaisesti, koska kaikki nuoret näyttelijät ovat sydämellään aidosti mukana luomassa tunnelmaa.

Esityksen osajako on harkittu ja antaa tilaa kaikille näyttää taitonsa.

Erityinen kiitos kuuluu Meri-Tuuli Risbergille koreografiasta ja tansseista; sulavaa suklaata.

Lavastus on nokkela: musta huone ja muuri. Muuria auotaan ja suljetaan, kuten elämän kohtauksia.

Kiitos myös Virva Immoselle musiikin opetuksesta ja lauluista. Erityisesti minuun kolahtivat Tulkoon mikä vaan ja vielä enemmän Pommi oon. Ne vedettiin sielukkaasti!

Tämän tasokkaan näytelmän tarjoavat meille kaikilla herkuilla upeat kurssilaiset: Roosa Björkstam, Julia Blomberg, Jere Hartikainen, Oona Hynynen, Jonas Kanto, Roosa Kari, Inari Kolehmainen, Roosa Kuosmanen, Maisa Laitinen, Siiri Lehtinen, Väinö Lehtinen, Miska Muilu, Eetu Nieminen, Julia Nurmi, Alberto Rama, Vinski Salo, Roosa Toivola, Olli Tulkki, Ville Vuorikoski ja Emma Yildirim.

Muutama veto jäi minulle mieleen. Emma Yildirimin Krissen tappajan vaistolla vedetty vuodatus oli huima. Olli Tulkki, Miska Muilu ja Alberto Rama vakuuttivat herkkinä Anderseinä. Samoin vahvat Woyzeckit: Väinö Lehtisen ja Jonas Kannon tulkinnoissa oli vahvaa läsnäoloa.

Toimitusjohtajat ja tohtorit olivat uskomattoman vereviä, pilkallisia ja ylimielisiä sadistisia paskiaisia! Näitä narsistisia ihmisiä voi jokainen poimia helposti nyky-yhteiskunnasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut