"Haluan palata jälleenrakentamaan maatani" – Viktoria Mamoshyna auttaa muita ukrainalaisia Sammonkadulla

Työ Sammonkadun vapaaehtoiskeskuksessa on viime viikot ollut ukrainalaisen Viktoria Mamoshynan pelastus. Tekemistä riittää aamusta iltaan, ja puhelin hälyttää vähän väliä. Hän lajittelee lahjoitustavaraa ja opastaa maanmiehiään käytännön asioissa. Mamoshynalle Suomi on tuttu, sillä hän on ollut vuosia kausityöntekijänä täkäläisillä marjatiloilla.

– Aluksi en saanut täällä nukuttua, nyt on parempi.

Kyyneleet nousevat kuitenkin silmiin, kun puheeksi tulee Ukrainaan jäänyt 64-vuotias isä.

– Hän ei joutunut rintamalle, mutta sanoi, että aikoo puolustaa kotitaloamme, jos venäläiset tulevat.

Isä on kunnossa, samoin veli perheineen, mutta huoli on kova, vaikka yhteyksiä pidetään päivittäin. Veljentyttäret ovat sairaanhoitajia ja halusivat siksi jäädä. Mamoshyna olisi itsekin halunnut, mutta hänen oli saatava äiti turvaan.

– Äiti vain vapisi ja itki, joten päätin tuoda hänet tänne. Täällä ei tule ilmahälytyksiä eikä tarvitse juosta pommisuojaan.

Asunnon kaksikko sai Lahdesta tuttavien kautta.

– En usko, että Venäjä Suomeen hyökkää. Suomi on vahva EU-maa.

Mamoshyna on kotoisin Keski-Ukrainan Kryvyi Rihistä, samasta kaupungista kuin presidentti Volodymyr Zelenskyi. Kotikaupunki on toistaiseksi säästynyt tuhoilta. Venäjän hyökkäys oli hänelle täydellinen järkytys.

– Ei siihen kukaan uskonut.

Tuhansien muiden tavoin hän riensi heti auttamaan sotavoimia. Hän muun muassa järjesti armeijan ruokahuoltoa, täytti hiekkasäkkejä ja punoi lumpuista maastokuvioisia verkkoja sotakaluston suojaksi. Suomeen tultuaan hän halusi jatkaa vapaaehtoistyötä.

Viime päivien paljastukset venäläisten raakuuksista menevät yli käsityskyvyn.

– Miten ihmiset voivat tehdä sellaisia kauheuksia, lapsillekin?

Hänen äidinkielensä on venäjä, ja aiemmin hän piti Venäjää veljeskansana. Nyt hän uskoo, että suhteiden palautuminen tulee viemään sukupolvia.

– Ukrainalaiset vihaavat nyt venäläisiä, pitävät heitä pahoina. He eivät usko meitä vaan tukevat Putinia kuin zombit.

Sota ei pyyhkäissytkään Ukrainaa kartalta vaan päinvastoin, yhdisti ukrainalaiset. Kansallistunne on vahvempi kuin koskaan, eikä periksi aiota Mamoshynan mukaan antaa. Iso ansio tästä kuuluu hänestä myös Zelenskyille, jonka moni arveli sodan syttyessä pakenevan maasta.

– Hän on paras presidentti ikinä! Olemme hyvin ylpeitä hänestä!

Muun maailman tukea hän arvostaa, mutta soisi Ukrainan saavan vahvempaa aseellista apua ilmapuolustukseen.

Suomessa häntä lämmittää ihmisten ylitsevuotava auttamisen halu.

– Suomalaiset ovat ihania, ystävällisiä! Olemme saaneet ruokaa, vaatteita, kaikkea. Olen niin kiitollinen, minulla on lämmin tunne täällä, kun ajattelen sitä, hän sanoo ja painaa kädet sydämelleen.

– Monet ovat sanoneet minulle, että Suomi on kokenut saman.

Venäläissotilaiden pitäisi hänestä joutua vastaamaan sotarikoksistaan, ja Putinille hän toivoo kuolemaa.

– Vaikka eihän sellaista saisi toivoa.

Hän on opiskellut tietotekniikkaa yliopistossa ja haluaisi jatkaa ohjelmointiopintoja, kenties Suomessa. Mutta nyt hän haluaa vain sodan loppuvan.

– Haluan auttaa jälleenrakentamaan maatani. Meidän se on tehtävä, kuka muu sen tekisi?

Vielä jonain päivänä hän pääsee kotiin.

– Kaipaan tavallista arkea. Tavallisia päiviä, kun kävin salilla, ostoksilla ja tein ruokaa.

Hän on vuorenvarma, että Ukraina voittaa.

– Ei epäilystäkään! Elämme historialista aikaa, uusi Ukraina nousee tästä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut