Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukrainalaiset häkeltyneitä lahtelaisten auttamishalusta – Sammonkadulla jaettavat lahjoitukset menevät kovaan tarpeeseen

Lahden Sammonkatu 8:n sisäpihalla on nyt toiminut reilun parin viikon ajan vapaaehtoisten pyörittämä avustuskeskus, jossa jaetaan ukrainalaisille sotapakolaisille muun muassa ruokaa, hygieniatarvikkeita ja vaatteita.

Kaikki jaettavat tuotteet ovat paikallisten yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoittamia. Keskuksen tarvitsemat tilat on antanut veloituksetta käyttöön kaupungin toimitilayhtiö Spatium.

Keskuksessa käyneiltä ukrainalaisilta ei ole jäänyt huomaamatta, että lahtelaiset ovat osallistuneet heidän auttamiseensa suurella sydämellä.

– Kyllähän he ovat ihan häkeltyneitä siitä avusta, mitä suomalaiset antavat, kuvailee avustuskeskuksen perustajiin kuuluva Johanna Pakarinen.

Myös Pakarinen itse on iloisesti yllättynyt lahtelaisten auttamishalusta.

– Olen todella yllättynyt siitä yksityishenkilöiden määrästä, jotka ovat katsoneet mitä täällä tarvitaan ja käyvät sitten ruokakaupassa, Pakarinen toteaa.

Yksityiskohtaisempaa ja ajantasaista tietoa toivotuista lahjoituksista löytyy avustuskeskuksen Facebook-sivulta nimeltä Supplies & Help for Ukrainians Lahti/Päijät-Häme. Tarvetta on ollut erityisesti ruualle ja hygieniatarvikkeille. Viime aikoina esimerkiksi kahvi ja kodin siivoustarvikkeet ovat olleet hyvin kysyttyjä.

Vaatteiden ja jalkineiden vastaanotto jouduttiin keskeyttämään heti keräyksen alussa, koska niitä tuli niin paljon. Tässäkin on tosin poikkeuksia.

– Hyväkuntoisille naisten ja teini-ikäisten lenkkikengille on tarvetta, Pakarinen kertoo.

Keskuksessa on järjestetty tuotteiden jakelukertoja 2–3 kertaa viikossa. Esimerkiksi viime lauantaina Sammonkadulla asioi noin 200 ukrainalaista.

Vapaaehtoisuuteen ja lahjoituksiin perustuva toiminta on tarpeen sotapakolaisille, koska Suomen hintataso on ukrainalaisille kova ja he eivät pääse välittömästi tänne tullessaan kiinni minkäänlaisiin tuloihin.

Väliaikaiseen suojeluun perustuvan oleskelu- ja työluvan saanti kestää kaikkine vaiheineen arviolta jopa kuukauden. Sitä ennen ukrainalaisilla ei ole mahdollisuutta mennä töihin eikä nostaa vastaanottorahaa, johon he ovat oikeutettuja heti rekisteröidyttyään Suomen viranomaisille.

Ero on melkoinen esimerkiksi verrattuna Viroon. Siellä ukrainalainen saa alle tunnissa yhdeltä luukulta virolaisen henkilötunnuksen, joka takaa työluvan, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan ( Yle 4.4.). Nyt Suomessakin on kuitenkin luvattu nopeuttaa käsittelyprosessia, minkä toivotaan kutistavan lupaprosessia noin kahteen viikkoon.

Lahjoitusten vastaanottoa ja jakelua pyörittää Sammonkadulla nykyään noin sata vapaaehtoista, joista seitsemän kuuluu ydinryhmään. Vapaaehtoisten joukossa on myös sotaa paenneita ukrainalaisia ja tällä hetkellä heitä on tulossa toimintaan mukaan lisää.

Vapaaehtoistyö onkin varmasti hyvä tapa saada muuta ajateltavaa. Monella tänne tulleella ukrainalaisella on aviomies tai joku muu lähisukulainen ase kädessä Ukrainan joukoissa. Kotimaahan jääneiltä sukulaisilta on tullut myös tietoja tuttuihin paikkoihin osuneista ohjusiskuista.

Asiakkaiden kanssa keskustellessaan Pakarinen on huomannut, että ukrainalaisten on helppo löytää suomalaisten kanssa yhteinen aaltopituus.

– Siellä puheissa toistuu yhteinen vihollinen. He ovat todenneet, että auttaisivat vastaavassa tilanteessa tarvittaessa myös meitä.