Päijät-Soten ammattilaiset ovat toisena vuonna peräkkäin mukana Elossa 24h -tv-ohjelmassa. Ohjelmaa kuvattiin syksyllä Päijät-Hämeen keskussairaalan sisätautiosastolla sekä Akuutti 24:ssa.
Elossa 24h kertoo yhdestä viikosta suomalaisessa terveydenhuollossa koronapandemian keskellä syksyllä 2021. Ohjelmasarjassa seurataan aiempaa laajemmin inhimillisiä ja koskettavia potilastarinoita ja nähdään, kuinka tinkimättömällä asenteella terveydenhuollon ammattilaiset hoitavat ja pitävät meitä elossa vuorokauden jokaisena tuntina, kellon ympäri.
– Vuodeosaston arki sunnuntaisin vaihtelee kovasti, mutta ohjelmassa tuli hyvin kuvattua hoitajan vastuu ja rooli virka-ajan ulkopuolella, kun päivystävä lääkäri tekee lääkärinkierrot. Hoitajan vahvaa osaamista on arvioida potilaan vointi ja viedä tietoa tarvittaessa päivystävälle lääkärille. Vastuu on suuri, mutta tuo arvostusta sairaanhoitajan tehtävään vuodeosastolla, sisätautiosasto 33-34:n osastonhoitaja Heli Hartman kertoo kuvauksista.
Vaikka sisätautiosastolla ja Akuutti 24:ssa kuvatut päivät ovat valmiissa ohjelmassa lyhyitä hetkiä, on ohjelmassa mukana oleminen Hartmanin mielestä oivallinen tilaisuus esiintyä myönteisessä valossa sekä suurelle yleisölle että varsinkin työntekijöille; käydäänhän osaavasta henkilökunnasta kovaa kilpailua.
– Kuvausryhmän saapuminen osastolle toi mukavaa jännitystä ja kuhinaa koko henkilökunnalle pitkin syksyä.
Ohjelma alkaa Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 11.4 Ohjelmasta löytyy lisätietoja sen omalta verkkosivulta osoitteesta yle.fi/elossa24h.