Suomen oma Holmenkollen syntyi voitonhuumassa – Lahteen ryhdyttiin luomaan kansainvälistä hiihtokeskusta tasan 100 vuotta sitten

Suomalaishiihtäjät, nuo ylämäkiin väkevästi vuorotahtiin lykkivät vetojuhdat. Vaikka maastohiihto painottuu alati enemmän vapaaseen tyyliin, on tämä suomalaisen hiihdon perinne on säilynyt Salpausselän maastoissakin niin vahvana, että sillä oli keskeinen vaikutus juuri päättyneistä Pekingin talviolympialaisistakin voitettuihin mitaleihin.

Alun alkaen oli kuitenkin toisin. Hiihtoharrastuksen ja -kilpailujen kehittyessä 1800-luvun lopulla suomalaiset hiihtivät jopa kolmimetrisillä suksilla tasamaalla. Varhaisimmat hiihtokilpailutkin Suomessa tiedetään järjestetyn Oulussa ja Tyrnävällä, tasaisemmanpuoleisilla alueilla.

Norjalaiset sen sijaan hiihtivät vuoristosuksilla murtomaalla, ja korostivat monipuolista suksitaitoa, jolla tuli selviytyä niin nousuista, laskuista kuin hyppyreistäkin.

Ratkaiseva käänne tapahtui kevättalvella 1922 Norjassa, Oslon kupeessa sijaitsevalla Holmenkollenilla, joka oli siihen asti ollut paikallisten hiihtäjien valtakuntaa. Pitkällisen harjoittelun tuloksena Anton Collin ja Tapani Niku hiihtivät nyt kaksoisvoittoon 50 kilometrin kilpailussa.

Voitonhuumassa suojeluskuntien urheilutarkastaja Lauri ”Tahko” Pihkala sai idean Pohjoismaiden välisten hiihtomaaotteluiden käynnistämisestä. Suomen Urheilulehdessä 13.3.1922 julkaistussa kirjoituksessaan Pihkala ehdotti Suomessa kisojen pitopaikaksi hyvin tuntemaansa Lahtea.

Ensimmäinen peruste oli sijainti ja kulkuyhteydet. Vaikka kaupunki oli pieni, oli siitä jo ehtinyt muodostua solmukohta:

”Suhteellisen lyhyt matka kaikkialta – niin, tuskinpa lienee asemaa, jolle pääsisi vähemmillä rahoilla, jos Suomen kaikkien asukkaiden pitäisi käydä samassa paikassa”, Pihkala kirjoittaa.

Pihkala maalaili jopa Asikkalaan asti ulottuvia 30–60 kilometrin hiihtoreittejä:

”Ja sitten ympäristön maasto, vain paikkakuntalaiset tietävät, miten vaihtelevaksi metsäradaksi muodostuisi reitti Lahden urheilukentältä alas Fellmannin pellolle...”

Lahdessa innostuttiin Pihkalan aloitteesta hämäläisittäin harvinaisen nopeasti ja laajasti siihen nähden, että nuoresta kaupungista puuttui hiihtoseura, hiihtokeskus hyppyrimäkineen, siten myös huipputason hiihtäjät ja mäkihyppääjät.

Kymmentä päivää myöhemmin Lahti-lehden päätoimittaja Jaakko Tervo puolsi ideaa pääkirjoituksessaan uskoen Lahdesta löytyvän norjalaisia vastaavia maastoja, vaikka Holmenkollenia olikin nähty vain kuvissa.

Samalla Tervo kutsui hiihtourheilun harrastajat kokoontumaan Seurahuoneella pidettävään kokoukseen, ja toisessa kokouksessa 3.4.1922 perustettiin jo Lahden Hiihtoseura.

Vielä samana vuonna Pihkala otti tehtäväkseen sopivimpien maastojen etsimisen. Hän hiihti aseseppä Toivo Niemisen kanssa ympäri Vesijärveä, ja kartoituksen seurauksena latuverkosto päätettiin sijoittaa Salpausselän-Tiirismaan alueelle. Nykyisen stadionin paikalla oli ampumarata, joka sopi rakennuksineen kilpailujen lähtö- ja maalialueeksi. Sen etelärinteelle sijoitettiin myös hyppyrimäki, jonka suunnittelussa myös mukailtiin Holmenkollenin mäen mittasuhteita.

Marraskuussa 1922 Lahden kaupunki vuokrasi 14 hehtaarin alueen Lahden Hiihtoseuralle 50 vuodeksi, ja kisatapahtumien makuun päästiin seuraavana keväänä.

Näin Lahti oli kiilannut talviurheilukeskuksena ohi esimerkiksi Kuopion Puijon, jossa oli kilpailtu murtomaahiihdossa jo vuonna 1916.

Vahvana on Salpausselän kisojen luoma talviurheilukulttuuri säilynytkin. Sponsor Insightin vuonna 2021 tekemän kuluttajatutkimuksen mukaan Salpausselän kisat kiinnostavat peräti 1,35 miljoonaa suomalaista.

Lähteet:

Jouko Heinonen, Antti Karisto, Pekka Laaksonen. 2005. Salpausselän kisat – suomalainen kansanjuhla. Lahden Hiihtoseura ry.

Matti Hintikka. 2016. Hiihdon MM-kisat 1926–2017. Mediatalo Esa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut