Ämpärillinen | Muutos etenee yrityksen ja erehdyksen kautta – näin se tapahtui media-alalla

Viime viikon lehtemme laajoissa jutuissa kerroimme, kuinka Harjun terveyden tekemät isot muutokset ovat herättäneet ristiriitaisia reaktioita. Kerroimme myös, että lahtelaiset alan ammattilaiset eivät ole yksin tuntemustensa kanssa.

Yksi esimerkki tästä on Kainuu, jossa on myös lyhennetty hoitojonoja lisäämällä tuntuvasti etävastaanottojen osuutta. Sikäläiset lääkärit julkaisivatkin Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa he arvostelivat kovin sanoin liiallista etävastaanottojen käyttöä ja tehokkuuden tavoittelua: ”Lääketieteen oppien ja ammattietiikan vastainen työskentelytapa ja vähäinen mahdollisuus vaikuttaa työjärjestelyihin ovat johtaneet irtisanoutumisiin eri puolilla Suomea” (HS 19.1.).

Olen melkoisen varma, että vastaavantyyppistä muutoksen tuskaa on käyty viime vuosina läpi monella muullakin toimialalla.

Soten ammattilaisten kommenteista minulle tulee väistämättä mieleen esimerkiksi se kehitys, jota omalla alallani on nähty viimeisen noin parinkymmenen vuoden aikana. Alat ovat hyvin erilaiset, mutta muutoksen peruskuviossa saattaa olla yllättävänkin paljon samaa, joten ryhdyin verestämään muistikuviani.

Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että seuraavassa kuvauksessa saattaa olla yhtymäkohtia myös omaan työuraani, mutta nykyään vain melko ohuesti, koska en ole enää aikoihin ollut tilattavan lehden palveluksessa.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla suurempienkin lehtitalojen arki oli hyvin toisenlaista kuin nykyään. Kaiken keskipisteessä oli seuraavana päivänä ilmestyvä paperinen lehti, minkä mukaan myös koko toimintamalli ja aikataulut oli viritetty.

Netti oli pieni kylkiäinen, jonka kehittäminen oli monessa talossa annettu ”uusmediayksikön” eli parin nuorehkon propellipään vastuulle. Vanhan liiton toimittajille se oli lähinnä välttämätön paha. Sinne ei missään tapauksessa laitettu tuoreeltaan omia kovia uutisia, vaan ne säästettiin ehdottomasti seuraavan päivän paperiseen lehteen.

Alalla kuitenkin huomattiin varsin nopeasti, että ihmisten ajankäyttö menee yhä enemmän nettiin. Niinpä mediayritystenkin oli syytä mennä sinne entistä vahvemmin pysyäkseen mukana maailman muutoksessa ja asiakkaidensa elämässä. Joskus kauan sitten nuorena miehenä minullakin oli erinäisten sattumien kautta tilaisuus olla suurten suomalaisten medioiden päätoimittajien matkaseurueessa hakemassa tuontyyppisiä vaikutteita amerikkalaisiin eturivin yrityksiin suuntautuneella tutustumisretkellä.

Varsin pian yhden jos toisen täkäläisenkin mediajohtajan kuultiin sanovan, että uutiset on tarjoiltava ihmisille heidän haluamallaan tavalla ajasta ja paikasta riippumatta. Älypuhelinten yleistyminen ja sosiaalisen median synty kiihdyttivät kehitystä entisestään.

Uutistyössä korostui entistä enemmän nopeus, seuraavan aamun sijaan kyse oli ääritapauksissa siitä, kuinka monta sekuntia ennen kilpailijaa jokin uutinen ehditään julkaista nettiin. Samalla myös juttujen määrä kasvoi: verkkoon mahtui rajattomasti luettavaa, joten uusia otsikoita haluttiin tarjota lukijoille tiheällä tahdilla pitkin päivää.

Monelle lukijalle muutos olikin mieluisa. Tätä voisi verrata siihen, että monelle terveydenhuollon asiakkaalle olennaisinta on saada kontakti hoitohenkilöstöön tarvittaessa nopeasti ja joustavasti, vaikka sitten digiklinikan kautta.

Kehitys jakoi tietysti myös tekijöiden mielipiteitä. Monelle nuoremman polven edustajalle muutos ei ollut välttämättä kovin iso, mutta jakolinja ei mennyt yksiselitteisesti vain iän mukaan.

Esimerkiksi monet vanhan ajan sähkeuutistoimittajat huomasivat olevansa kuin kala vedessä uudessa nettimaailmassa. Vaikeampaa sen sijaan oli niillä perinteisillä paperilehden toimittajilla, joilla oli ennen ollut ruhtinaallisesti aikaa yhden jutun tekemiseen eikä juuri muita velvoitteita.

Muutos osui samoihin aikoihin, kun mediayritysten talous alkoi olla entistä tiukemmilla kaikkialla. Niinpä monessa toimituksessa oltiin pian skitsofreenisessa tilanteessa: oli paineita tehdä entistä enemmän, entistä useampaan julkaisukanavaan – ja entistä vähäisemmällä henkilöstöllä.

Yhtälö näkyi hiljalleen väistämättä myös lukijoille. Aloimme nähdä yhä useammin kommentteja, joihin tänäkin päivänä törmää säännöllisesti kommenttipalstoilla: ihmetellään toimittajan huolimatonta työtä, manataan nykymedian rappiotilaa ja kaivataan vanhoja hyviä aikoja, jolloin toimittajilla oli tapana ottaa kunnolla asioista selvää.

Erittäin ymmärrettävää kritiikkiä lukijan näkökulmasta. Samalla se tuntuu kuitenkin alan todellisuutta tietävän korvissa ajoittain hyvin epäoikeudenmukaiselta tekijöitä kohtaan. Kritiikkiä herättävä pintapuolinen juttu saattaa olla tekijälleen vain yksi päivän lukuisista töistä, koska hänelle on asetettu tiukat juttujen määrää ja aikataulua koskevat tavoitteet, joiden kanssa vain pitää pärjätä.

Kyse ei silloin todellakaan ole yksittäisen toimittajan laiskuudesta tai ammattietiikan puutteesta, kuten ilkeämielisimmissä kommenteissa mielellään annetaan ymmärtää. Tätä miettiessä pystyn hyvin samaistumaan terveydenhuollon työntekijöihin, jotka kipuilevat ammattietiikkansa kanssa muutoksen pyörteissä.

Kokonaan toinen juttu on, mikä lopulta oli järkevää mediayritysten itsensä kannalta. Vuosituhannen alkupuolen nettihuumassa ja vauhtisokeudessa koko toimiala maailman johtavia mediayrityksiä myöten teki yhden ison strategisen virheen. Alan yritykset ehtivät totuttaa asiakkaansa siihen, että kaikki vähänkin kiinnostava sisältö on saatavissa netissä maksutta.

Se tuntui ehkä sillä hetkellä hyvältä ajatukselta, kun piti saada verkkosivujen kävijämääriä nousuun ja jalansijaa uudessa maailmassa. Ennen pitkää kuitenkin ymmärrettiin, että liiketoiminnan kannalta toimintamalli oli järjetön. Vapaaehtoista oman oksan sahaamista eikä mitään muuta.

Noiden aikojen jälkeen moni asia on muuttunut. Maksullisia mediatuotteita tekevät yritykset ovat vieneet huolella tehtyjä sisältöjään netissä maksumuurien taakse ja pyrkivät panostamaan taas määrän sijaan laatuun.

Korjausliike on pikkuhiljaa poikinut toivottuja tuloksia. Entistä useampi lehtitalo on pystynyt raportoimaan kasvavista digitilaustuotoista niin meillä kuin maailmalla. Laadusta ollaan valmiita maksamaan. Suomessakin moni mediayritys pystyy pitkästä aikaa palkkamaan uusia toimittajia.

Vanhasta vauhtisokeudesta maksetaan kuitenkin edelleen hintaa. Se näkyy jok’ikinen kerta kun joku parkaisee jutun yhteydessä olevan maksumuurin vuoksi ymmärtämättä sitä, että jollakin se jutun tekeminenkin on kustannettava.

Kaikesta huolimatta juuri nyt näyttäisi siltä, että mediayritykset ovat hiljalleen löytämässä toimintamallin, joka ottaa tasapainoisesti huomioon talouden realiteetit ja lukijoiden tarpeet muuttuvassa maailmassa.

Ehkä se menee jotenkin noin terveydenhuollon puolellakin. Uudet toimintatavat ovat varmasti tulleet jäädäkseen, mutta niiden käyttöönotossa saatetaan joutua vielä tekemään korjausliike jos toinenkin kokemuksen karttuessa. Sote-puolella mahdolliset harharetket jäävät toivottavasti mahdollisimman lyhyiksi, koska kyse on kirjaimellisesti elintärkeästä toiminnasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut