Maalauksia käytetylle farkkukankaalle – myös napit ja niitit ovat osa teosta Petra Hietalahden töissä

Petra Hietalahden teos nimeltä Kaikkeuden kutsu. .

Uusi Lahti

Matkakeskuksen kupeessa sijaitsevassa Asemapäällikön kahvilassa avautui tällä viikolla Petra Hietalahden näyttely, jossa on esillä kierrätysfarkuista valmistetuille pohjakankaille maalattuja teoksia.

Hietalahti on hyödyntänyt farkkumateriaalia on teosten tekemisessä lähes viimeistä tilkkua myöten. Farkkujen yksityiskohdat nappeineen ja niitteineen ovat nähtävissä lopullisissa teoksissa muodostaen maalatun kuvan kanssa yhdessä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Maalaukset itsessään ovat esittäviä, joskin usein myös symbolisia.

– Haluan maalata voimaannuttavia kuvia, joiden katsomisesta jää matkaan jotain hyvää. Laajennan näyttelyaluetta ensimmäistä kertaa Lahden suunnalle, johon minulla on äidin puolelta sukusidos ja missä olen viettänyt pienestä pitäen paljon aikaa, muun muassa hiihtolomat. Äidinäitini asuu edelleen Lahdessa, Liipolassa, kertoo Nokialla asuva Hietalahti.

Näyttelyssä on myös Hietalahden tekemiä tussipiirroksia. Hän on piirtänyt vanhoille kirjansivuille, joten kierrätys­teema on niissäkin mukana.

Näyttely on avoinna 19.3. asti.

Haluan maalata voimaannuttavia kuvia, joiden katsomisesta jää matkaan jotain hyvää.

Kommentoi