Arvio: Superteatteri tarjoilee pullantuoksuisen hiihtoretki joulun ytimeen

Joulunäytelmä on perinteinen osa Superteatterin ohjelmistoa. Emilia Porali

Juhani Melanen

Eläminen ei ole tärkeää: lasten teatteri on! Superteatterin Tero Poralista on tullut lahtelaislasten ikioma Markus-setä, johon voi luottaa erityisesti jouluna. Hän on taannut perheen pienimmille poikkeuksetta joka joulu ripauksen nostalgista vanhan joulun taikaa.

Poralista on tullutkin eräänlainen lahtelaislasten joulumielen takuumies, eikä syyttä. Hänen tarinansa hengittävät lämpöä, yhteisöllisyyttä ja tunnetta. Kun niissä on vielä mantelina puurossa sielukas opetus, ei ole ihme, että lapset ovat haltioissaan ja rakastavat näitä hänen tarinoitaan.

Ohjaaja–käsikirjoittaja Porali hakee lastenteatterin aiheensa usein läheltä, meille lahtelaisille tärkeistä asioista ja paikoista.

Nyt hän sai innoituksensa Aleksin talvivaloista. Ne suunnitteli professori ­ Tapani Aartomaa, joka loi kuviot tyttärelleen kertomistaan saduista. Kaikki 11 Aleksin valohahmoa ovat tavalla tai toisella mukana Superteatterin tämänvuotisessa jouluisessa hiihtoretkessä.

Poralin näytelmissä on mukana poikkeuksetta musiikki ja tanssi. Nyt saamme lisämausteena nauttia myös akrobatiasta. Tätä herkkua tarjoilevat huimat sirkuslaiset Mika Seppälä ja Salla Santanen. Heidän hallittu liikekielensä ja koreografiansa ovat tyylikkäitä ja hivelevät silmää.

Kaikesta näkyy, että he ovat miettineet ja suunnitelleet hahmonsa erinomaisesti. Niissä on sulokkuutta ja ilmavaa taituruutta, joka ei jää huomaamatta perheen pienimmiltäkään.

Poralin ­näytelmissä on mukana ­poikkeuksetta musiikki ja tanssi. Nyt saamme lisä­mausteena nauttia myös ­akrobatiasta.

– Lentääks toi? ihmetteli pieni vierustoverini.

Salla Santasen balettitausta näkyy. Hän hurmaa vaivattomana, eloisana ja sympaattisena pupuna, joka alussa pelkää kettua, mutta lopussa tanssii kuitenkin vihollisensa kanssa joulurauhatanssin verevästi ja tyylillä.

Mika Seppälä pantterimaisena kettuna liikkuu kuin elosalama ja putkahtelee esiin milloin mistäkin.

Hiihtoretken sieluna ja primus motorina on taas kerran Anssi Hyvönen, jonka leppoisa hahmo Taneli Kaneli on napakymppi. Hän kuuluu Superin kalustoon kuin porkkananenä näytelmän lumiukkoon. Hän artikuloi selkeästi ja kykenee sieppaamaan meidät mukaan tarinaansa kivasti.

Kertomus lähtee liikkeelle siitä, kun Taneli Kaneli lähtee jakamaan joululahjoja metsänväelle, koska joulupukin lentoreestä on pudonnut nimettömiä joulupaketteja.

Mika Seppälä pantterimaisena kettuna liikkuu kuin elosalama ja putkahtelee esiin milloin mistäkin.

Lupsakkaasti ja rennolla tavalla Anssi kertoilee lapsuutensa villahousujen unohtamisesta sekä erilaisten tonttujen työtehtävistä joulupukin työpajoilla. Kertomuksen kliimaksi on tietty se, kun nuoret tontut eksyvät lumimyräkässä Korvatunturilla, mutta pelastuvat Taneli Kanelin pettämättömän hajuaistin avulla kiperästä pälkähästä.

Jouluisen laturetken tempo on rauhallinen ja lumivaloinen lavastus on oivaltava. Lapset ja me kaikki tarvitsemme tarinoita; etenkin jouluna. Superteatteri kertoo taas yhden tasokkaasti ja upeasti!

Kommentoi