”Anteeksipyynnön sanamuoto laaditaan yhdessä loukattujen valtuutettujen kanssa” - valtuuston rasismi-syytöksestä kova jälkipyykki kulissien takana

Puolitoista viikkoa sitten istuttu valtuuston talousarviokokous on poikinut mielenkiintoista jälkipyykkiä, jonka ydin kietoutuu sanan rasismi ympärille.

Kokouksessahan nähtiin perussuomalaisten esitys, jossa he ehdottivat maahanmuutosta kaupungille aiheutuvien kustannusten selvittämistä. Vasemmistoliiton Elisa Lientola piti omassa puheenvuorossaan esitystä rasistisena, mikä herätti tuoreeltaan vastalauseita kokouksessa.

Lientola myös jatkoi asian kommentointia sosiaalisessa mediassa. Hänen mielestään ”esitys toi valtuustosaliin historian kolkoimpia tuulia”. Lientolan mukaan esitys oli ”täysin rasistinen” ja hän katsoi velvollisuudekseen sen nimetä sellaiseksi.

Perussuomalaisten Tuija Saloranta oli todennut Lientolalle hänen puheenvuoronsa jälkeen, että Lientolan käytös menee liian pitkälle. Kokouksen jälkeen Saloranta laati 24.11. päivätyn kirjelmän, jossa asiaa käydään läpi yksityiskohtaisesti ja vaaditaan Lientolalta julkista anteeksipyyntöä. Tekstin kirjoittajana toimineen Salorannan lisäksi kirjeen ovat allekirjoittaneet perussuomalaisten valtuutetut Hannu Kaasinen ja Juha Viljamaa sekä varavaltuutettu Jari Vanhanen.

Kirje on lähetetty kaikille valtuustoryhmien puheenjohtajille sekä kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajille. Kirje on merkattu luottamukselliseksi, mutta laajahkon jakelun myötä saattaa helposti käydä niin, että teksti päätyy myös median haltuun, kuten tässäkin tapauksessa on käynyt.

Uuden Lahden näkemä kirje on kuvakaappausliitteineen 13-sivuinen. Varatuomari Salorannan laatima teksti on tyyliltään lakimiesmäisen seikkaperäistä.

Osapuolet tulkitsevat sanaa rasistinen hyvin eri tavoin.

Mielenkiintoisen tapauksesta tekee se tosiasia, että kirjeessä vedotaan valtuuston hyväksymiin kaupungin eettisiin periaatteisiin ja tämän vuoden tammikuussa hyväksyttyyn ohjeistukseen nimeltä ”Epäasiallisen käytöksen käsitteleminen luottamuselimessä”. Ohjeistus herätti tuolloin valtuustossa vilkasta keskustelua ja sen pelättiin aiheuttavan vielä hankaluuksia, jos ohjeistusta lähdetään tulkitsemaan liian laveasti.

Saloranta luettelee kaupungin ohjeista viisi kohtaa, joita Lientola on hänen mielestään rikkonut ”tietoisesti ja tahallaan”. Esimerkiksi yksi mainituista ohjeista menee näin: ”Minkäänlaista vähättelevää tai ei-arvostavaa kohtelua ei sallita puheissa, eikä teoissa. Mm. perusteettomien syytösten esittäminen on häirintää”.

Epäasiallisen käytöksen käsittelyyn liittyvässä ohjeistuksessa on määritelty esimerkein epäasiallista käytöstä ja vastuutonta käytöstä. Salorannan tekemän listauksen mukaan Lientolan toimintaa täyttää usealla tavalla kummankin määritelmän tunnusmerkit, yhtenä esimerkkinä mainittakoon listauksen ytimekäs kohta ”mustamaalaaminen”.

Kirjeessä tuodaan myös esille, että tekstin allekirjoittajia toimii eri tavoin työnsä puolesta maahanmuuttajien kanssa, mistä johtuen Lientolan toiminta ”loukkaa ja/tai täten myös vahingoittaa ammatinharjoittamista ja elinkeinotoimintaa”.

Lientola kiistää kirjeessä esitetyt syytökset.

– En koe tehneeni mitään anteeksipyydettävää, vaan olen käynyt poliittista keskustelua esityksestä, en henkilöistä. En halua, että valtuustoon tulee keskustelua, jossa ihmisiä määritellään heidän taustansa perusteella.

Samalla Lientola toteaa perussuomalaisten itsekin käytännössä tietävän aiempien selvitysten perusteella, että maahanmuuton kustannusten aukoton määrittely on käytännössä mahdotonta.

– Ja Lahdella ei onneksi ole laillisesti mahdollisuutta rajoittaa ihmisten muuttamista tänne.

Valtuustokokouksessa Saloranta perusteli esityksen tarpeellisuutta muun muassa epätietoisuudella siitä, onko maahanmuuttajien kotouttaminen jatkossa hyvinvointialueiden vai kuntien vastuulla.

– Selvittäminen ja varautuminen tulevaan on meidän kaikkien etu, Saloranta huomautti.

Lientola myös kiistää syytteet ihmisten ammatin vaikeuttamisesta.

– Heillä on oikeus argumentoida perusteluitani vastaan. Kaikki voivat sitten muodostaa omia käsityksiään. Eihän ammatin harjoittaminen ole kiinni yhden valtuutetun näkemyksistä.

Lientolan mukaan kaupungin ohjeistuksia tulkitaan nyt ”kuin piru raamattua”.

– Ohjeistuksen tarkoituksena ei ole estää poliittista keskustelua. Se on tarkoitettu tilanteisiin, jossa minä esimerkiksi sanoisin jotakin henkilökohtaisesti idiootiksi tai raivoaisin valtuustossa.

Ulkopuoliselle tulee ainakin täysin selväksi, että eri osapuolet tulkitsevat sanaa rasistinen hyvin eri tavoin. Lientolan tulkinnan mukaan perussuomalaiset yrittävät määritellä sanan tarkoittavan vain rikollista toimintaa. Perussuomalaisten kirjeessä onkin maininta, jonka mukaan ”Lientola on väitteissään kyseenalaistanut muiden valtuutettujen toiminnan laillisuuden”.

Lientola itse määrittelee sanan rasismi huomattavasti laveammin. Hänen mukaansa asiasta keskustelun ei pitäisi olla ongelma, koska jokainen meistä voi arjessaan tiedostamattaankin toimia ja ajatella rasistisesti. Lientola toteaa itsekin huomaavansa välillä tekevänsä siten.

Perussuomalaisten kirjeessä puolestaan on lueteltu perusteluita, joilla he haluavat kumota Lientolan esittämän rasismisyytökseen. Kirjeessä viitataan Sipilän kaudella tehtyihin selvityksiin maahanmuuton kustannuksista ja samaa aihetta käsitteleviin useisiin akateemisiin tutkimuksiin. ”Elisa Lientolan väite väittänee siis suomalaisen aiemman hallituksen ja kaikkein korkeimman suomalaisen tutkimuksen olevan rasistista”.

Perussuomalaisten kirjeessä on myös esitys anteeksipyynnön toteutustavasta. Sen pitäisi tapahtua kirjallisesti Etelä-Suomen Sanomissa ja Lientolan Facebook-sivuilla. Lientolan anteeksipyynnön sanamuoto laadittaisiin yhdessä loukattujen valtuutettujen kanssa.

Kaikesta päätellen näin ei ole nyt ihan heti tapahtumassa. Valtuuston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.) kommentoi jupakkaa tässä vaiheessa tietoisen ympäripyörein sanankääntein. Hänen mielestään on tärkeää, että tuodaan esille, jos asioiden ei ole koettu menneen hyvin.

– On ihan ok, että asiasta puhutaan, Rostedt kommentoi kirjelmää.

Itse kiistakysymykseen ja kirjeen aiheuttamiin toimenpiteisiin hän ei ota puolella sanallakaan kantaa. Seuraavaksi asiaa pui valtuustoryhmien puheenjohtajatoimikunta, joka toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajan vetämänä. Asian käsittely on päätetty siirtää kyseiseen toimielimeen, koska siinä on parlamentaarisesti kaikkien ryhmien edustus.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä