Arvio: Kansanopiston opiskelijoiden Soul Shop on energinen ja pohdiskeleva

Kansanopiston teatterilinjan opiskelijoiden esitys on liikkeen, tanssin ja musiikin juhlaa. Jani Enqvist

Juhani Melanen

Arvio

Kansanopiston toisen vuosikurssin päätyö Soul Shop on taas kerran paitsi energinen tykitys ja karnevalistinen ilottelu, niin samalla myös aidon pohtiva draama Peer Gyntin hengessä. Esitys on vahvaa, kantaaottavaa ja herättävää teatteri-ilmaisua nykymaailmasta, jossa arvoista on tullut kauppatavaraa ja ihmisyyttä potkitaan kaupallisuudella päähän.

Esitys on eräänlainen teatterilaisten rippi ja konfirmaatio, jossa he tarkastelevat yhteiskuntaa raikkaan koskettavasti, jopa välillä villin groteskisti.

Esitys on musiikin, tanssin ja liikkeen juhlaa. Siinä kerrotaan kaunis tarina rakkauden vaikeudesta ja samalla pohdiskellaan niitä ristiriitoja, joita nämä valinnat aiheuttavat niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Kannattaako sielu myydä turhuuden markkinoilla? Ja millaisen hinnan siitä joutuu maksamaan?

Ohjaaja Tanjalotta Räikkä on patistanut intoa pursuavat nuoret ravihevosensa ”edistävälle laukalle”, mutta vaatinut myös heiltä omaehtoista panosta. Teatteriopiskelijat tekivät kotiläksyinä ensin 32 ”demoa”, joissa varsinaisen näytelmänteon pohjaksi muotoutuivat: alistaminen ja alistuminen, nykypäivän ahneus, valta suhteessa vapauteen sekä ikuiset rakkaus ja rakkaudettomuus.

Näistä lähtökohdista Räikkä sitten kirjoitti ja viimeisteli lopullisen ja nyt nähtävän upean versionsa, jossa hän porautuu nuorten sielujen syvyyksiin ja läpivalaisee heidän pääkoppaansa huumorilla ja mielikuvituksella, ajoittain traagisestikin.

Räikkä todella uskoo ja luottaa nuoriin teatterilaisiinsa, mikä myös näkyy estradilla. Hän puristaa esitykseen sielukasta virtaa, mutta samalla pohdiskelee ajoittain rauhallisella otteella Soul Shopin tärkeitä ydinsanomia. Näin hän on mainiosti välttänyt pitkän esityksen turhat rönsyt.

Esityksen symboliikkaa saattaa olla vaikea havaita, mutta sekin avautuu, jos vaivautuu kertaamaan Peer Gyntin dramatiikkaa ja dynamiikkaa edes hivenen. Peilistä näkee itsensä, jos osaa vain katsoa.

Kansanopiston teatterilaiset on jaettu kahteen ryhmään, jotta kaikki varmasti tulisivat riittävästi huomioiduiksi. Tästä syystä rooleilla on useista esittäjiä ja erilaiset tulkinnat vain syventävät verevää esitystä.

Ensi-illassa saimme nauttia Athene-ryhmän räiskyvästä ja heittäytyvästä esityksestä, jossa on imua, tunnetta ja sisäistettyä voimaa kertoa koskettava tarina nuorten omin keinoin.

Mukana ovat vahva kehollisuus, läsnäolo, herkkyys sekä vaikuttavat tanssit. Esitys tarjoaa koskettavan inhimillisen ja osin rujonkin näkökulma nykymaailman menoon. Kansanopiston esitys on vahva puheenvuoro ihmiseksi kasvamisen vaikeudesta ja hyväksytyksi tulemisesta maailmassa, jossa raha on kaiken mitta ja varakkuus määrittelee yksilön statuksen. Se on vahva puolustuspuhe: ”Hyväksykää minut sellaisena kuin olen”!

Soul Shop on hienon ryhmätyön vahva näyttö. Nyt erityistä kiitosta ansaitsevat Meri-Tuuli Risberg koreografista ja tanssien opettamisesta sekä Virva Immonen musiikin sovittamisesta ja opetuksesta. Heidän kädenjälkensä todella näkyy, kuuluu ja korostuu.

Nuoret kansanopistolaiset ovat mukana esityksessä sydänverellään. Kaikesta paistaa uskomaton määrätietoisuus ja kova harjoittelu. Pitkätkin monologit sujuvat vaivattomasti ja esitys hengittää ja hengästyttää!

Atte Reunanen on vahva profeetta. Hän elää roolinsa ja maalaa taidolla nykyaikaisen Peer Gyntin muotokuvan. Häntä täydentää mainiosti toinen profeetta Roosa Leivo, jonka rento ote säväyttää.

Heidän vastaparinsa Ronja Alatalo ja Veera Kaasalainen tykittivät täysillä ja värittivät Soul Shopin roisista mielenmaisema tyylillä.

Laura Tyyskä ja Liinu Ovaskainen vakuuttavat äiteinä. Siiri Lehtinen Cupidona on uskomattoman herkkä ja syvällinen. Janika Peltola veikistelee seksikkäästi Pirulaisena, jopa sielukkaasti.

Soul Shopiin ehtii hyvin, sillä esityksiä on runsaasti. Kansanopistolaisten esitys on nykyteatterin näyteikkuna!

Kommentoi