Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taidetta lasten hyväksi - Launeen koulukamppailusta tuttu Minni Salminen myy akryyliteoksia kotonaan lauantaina

Koulukamppailusta tuttu

Lahtelainen Minni Salminen on mukana Lapsen oikeuksien viikon tapahtumissa Taidetta pyykinkuivaustelineiden lomassa -näyttelyllään, joka järjestetään lauantaina hänen kodissaan Patomäessä osoitteessa Lokinkatu 16.

– Kyseessä on hyväntuulen taidenäyttely, arjen keskellä, omassa kodissani, kertoo Salminen tiedotteessaan.

Näyttelyssä on esillä taiteilijan jo aikaisemmin julkaisemia ja myös useita julkaisemattomia, erikokoisia ja erilaisilla tekniikoilla maalattuja akryyliteoksia. Teoksilleen hän on antanut lennokkaita ja salaperäisiä nimiä, kuten Ka Kosmos, Harmoniaa pöytään, You Rock! ja Soundaava välitila.

– Teosten nimet syntyvät yhdessä maalausten kanssa ja ovat oleellinen osa valmistumisprosessia.

Taiteellaan Salminen tahtoo auttaa lapsia ja nuoria. Teosten hinnasta menee puolet lasten ja nuorten hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi Hope-yhdistyksen kautta, ja toinen puolikas kuluu pääasiassa maalaustarpeisiin.

– Teoksen ostaja pääsee myös itse valitsemaan, mille alueelle tahtoo lahjoituksensa kohdistaa, kuten esimerkiksi Lahden alueen eniten apua tarvitseville lapsille – tai vaikkapa syntymäkaupunkiinsa, hän kertoo.

Lapsesta asti kuvataidetta harrastaneen Salmisen ääni on tuttu radioaalloilta, sillä hän on toimittanut, juontanut ja tuottanut 20 vuoden ajan omia radiolähetyksiään esimerkiksi Lahdessa Radio Voimalla ja valtakunnallisella Radio Suomipopilla. Salmisen tekstejä on päässyt lukemaan myös niin lehtijutuista kuin kaupallisista yhteyksistä, ja nykyään hän toimii ison mediatalon vastaavana luovana tuottajana.

Salminen kokeili myös kaupunginvaltuutetun tehtäviä viime valtuustokaudella, mutta hänen omien sanojensa mukaan ne eivät istuneet hänelle lainkaan ”kaikessa jähmeydessään ja sisäpiiripainotteisuudessaan”. Moni lahtelainen muistaa Salmisen kuitenkin parhaiten Launeen vanhaan homekouluun liittyvästä kamppailusta muutaman vuoden takaa.

Salminen päätti yhdistää kaksi itselleen tärkeää asiaa, lasten auttamisen ja taiteen.

– Akryyliteoksia olen työstänyt tiiviisti viimeisen kahden vuoden aikana ja päätin nyt tulla vahvemmin esille apua tarvitsevien lasten vuoksi.

Minni Salmisen taidesivut Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/minnisalminenart ja Instagramissa osoitteessawww.instagram.com/minnisalminenart/.