Koronapassilla yöhön

Koronapassi on rohkaissut varttuneempiakin Lahden yöravintoloihin, mutta elpyäkseen ala kaipaa kunnon piristysruisketta pikkujoulukaudesta.

Koronapassin on ottanut käyttöön myös Pub Virasto Vesijärvenkadulla. Marjaana Kontu

Marjaana Kontu

Koronan synkimpään eli leviämisalueeseen kuuluvassa Lahdessa koronapassista on tullut osa yöelämää. Niin kauan kuin ravintolarajoitukset ovat voimassa, on koronapassiin turvautuminen tarjonnut monille paikoille mahdollisuuden pidempiin aukioloihin. Mielipiteet passin hyödystä kuitenkin jakautuvat.

– Se on toiminut yllättävänkin hyvin. Vähän vanhempikin väki on alkanut pikkuisen rohkeammin käymään. Kotisohvilta on kaivauduttu, selvästi koronapassi luo turvaa, sanoo Ravintola Armasta pyörittävän Night People Groupin aluepäällikkö Teemu Pilsari. Pikku Hanhen ravintoloitsija Hannes Kuusistolta koronapassi sen sijaan ei kiitosta saa.

– Ihan absurdi systeemi! Mutta niin lirissä ollaan, että teen mitä tahansa, jos se auttaa liiketoimintaani.

Pelättyä ikävää palautetta ei Armaksen asiakkailta ole passista tullut.

– Jopa vähän alussa pelättiin, että voisi olla huutelua, mutta hyvin pieni porukka on herjannut. Muutama on valittanut, etteivät rokotustiedot ole päivittyneet.

Pilsari myöntää passirumban kuormittavan, sillä ovella on oltava erikseen tarkastaja.

Kotisohvilta on kaivauduttu, selvästi koronapassi luo turvaa.

Night People Groupin aluepäällikkö Teemu Pilsari

– Mutta meillä ei ollut vaihtoehtoa, tämä oli bisneksen pelastus. Ei tarvitse olla joka viikko varpaillaan ja miettiä, miten saamme olla auki.

Hanhessa asiakaspalaute on ollut pääosin neutraalia.

– Mutta lokaakin on tullut. Paljon joutuu käännyttämään väkeä pois, yllättävän monella ei passia ole. Toiset sanovat jopa, että heillä on piikit, mutta passia eivät hommaa voidakseen käydä kaljalla, Kuusisto kertoo.

Koronapassi ei hänestä ole alan elpymisen tae, myynti laahaa yhä kaukana normaalista.

– Puolet puuttuu koko ajan. Kannattavuus on niin sun näin, koska väkeä ei tunnu liikkuvan.

Samaa sanoo Pilsari. Vaikka nuoriso on jo pidempään liikkunut aktiivisemmin, eivät kävijämäärät ole palanneet koronaa edeltäneelle tasolle.

Lahden suosituimpiin keikkapaikkoihin kuuluva Möysän Musaklubi on ilmoittanut ottavansa koronapassin käyttöön ensi perjantaista lähtien. Tähän asti Mössö on tyytynyt rajoituksiin eli ottamaan sisään vai puolet sallitusta 750 asiakkaasta ja lopettamaan anniskelun puoliltaöin.

Yrittäjä Antti Puhakka myöntää, että asiasta on tullut valtavasti palautetta, puolesta ja vastaan.

– Aihe on erittäin herkkä.

Puhakan mukaan keikkaillat on tähänkin asti voitu toteuttaa koronaturvallisesti.

– Asiakkaiden mielestä turvallista on ollut. On ollut jokaisen oma asia, pitääkö maskia.

Perinteinen pikkujoulutapahtuma XXL Mössö on siirretty ensi vuoteen, ja pikkujoulukauden odotukset ovat maltilliset.

– Varovaisuus on leimallista, vaikka yksityistilaisuuksia on firmojen porukoille varattu. Ilahduttavaa on kuitenkin ollut nähdä, että ihmisillä on valtava polte livemusiikin pariin, Puhakka sanoo.

Armaksessa ollaan toiveikkaampia.

– Koronapassi vauhdittaa myös pikkujoulukautta, huomaa, että yritykset ovat aktivoituneet. Minulla on aika vahvat odotukset, että nyt voitaisiin nähdä jo kohtuu normaali pikkujoulukausi, summaa aluepäällikkö Pilsari. Hannes Kuusiston odotukset sen sijaan eivät ole suuret.

– Päivä kerrallaan ja kädestä suuhun tässä mennään.

Kommentoi