Lukijalta: Virtuaalinen odotuskokemus

Jani Wallenius

Mielestäni Lahden Matkakeskuksella bussia odotettaessa on kohtuullista olettaa, että kallis katos pitää matkailijan kuivana eikä pohjoistuuli pureudu luihin asti. Tänään keskiviikkona Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee lisäosaa, joka pitäisi matkailijan suojassa. Tuulisuojan hinta on vaatimattomat 426 000 euroa. Hinta on aika hulppea, ja jo alunperinkin suunnitteluvaiheessa olisi ollut hyvä katsoa sääsuojaus kohdilleen.

Omasta mielestäni toimivin ja kohtuuhintaisin ratkaisu nyt jälkikäteen olisi kuitenkin järjestää sisälle Matkakeskukseen odotustila. Tätä ajatusta jo aiemmin väläytettiinkin. Siellähän on VR:n entisen lipunmyyntipisteen tilat tyhjänä, johon voisi laajentaa odotustilaa. Lisäksi seinälle voisi heijastaa muutaman metrin kokoisen projisiokuvan suorana bussikatokselta, jolloin olisi virtuaalinen odotuskokemus taattu.

Voisihan tilaan tuoda vaimeasti vielä vaikkapa suoran äänenkin, niin lisäksi kuulee kun bussi tulee. Tämä palvelisi myös Matkakeskuksen yrittäjiäkin, kun odottajat ovat sisätiloissa. Tuosta odotustilasta kävelee 20 sekunnissa bussille ja jotta silloinkaan ei pahemmin kastuisi, niin olisi hyvä selvittää, että voisiko Matkakeskuksen pääoven lippaa teknisesti ja museon näkökulmasta leventää bussikatokselle vievälle suojatielle saakka.

rakennus- ja ympäristölupalautakunnan puheenjohtaja (kok.)

Hinta on aika hulppea ja jo alunperinkin suunnitteluvaiheessa olisi ollut hyvä katsoa sääsuojaus kohdilleen.

Kommentoi