Kisapuiston tekojääradan tekoon varattu jo rahoja – alueen kokonaissuunnitelma kohta päättäjien pöydälle

Kisapuiston luistelukausi pitenee huomattavasti, mikäli tekojääradan rakentaminen pääsee vauhtiin ensi vuonna. Mirja Hussain

Tommi Berg

Kisapuistoon suunnitellun tekojääradan ja pesäpallokentän rakentamista varten on varattu alustavasti 3,2 miljoonaa euroa kaupungin ensi vuoden investointisuunnitelmissa. Tieto ilmenee kaupunkiympäristön palvelualueen työohjelmasta, joka oli viime viikolla esillä kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa.

Tekojäärata ja pesäpallokenttä ovat osa Kisapuiston alueen isompaa kokonaissuunnitelmaa, joka on tulossa lähiaikoina päättäjien käsittelyyn. Suunnitelma esitellään kaupunginhallitukselle ensi viikon maanantaina ja lautakunnille keskiviikkona.

Kaupungin tilakeskuksen johdolla laaditussa kokonaissuunnitelmassa on mukana myös pitkään puheissa ollut Kisapuiston jalkapallostadion.

– Stadionin osalta suunnitelma tarkentuu vielä, toteaa kaupungin liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki.

Suunnitelmassa on myös pienempiä ja halvemmalla toteutettavia yksityiskohtia, kuten Kariniemenkadun puoleiseen reunaan suunniteltu ulkokuntosali.

Tekojääradan rakentaminen voidaan saada ensin vauhtiin, mikäli kokonaissuunnitelma saa vihreää valoa ja rakentamista varten rahat myös lopulta jäävät valtuuston hyväksymään talousarvioon.

– Rakentaminen olisi tarkoitus tehdä ensi syksynä, jolloin siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa pesäpallolle. Jos rakentaminen aloitettaisiin keväällä, se menisi päällekkäin pesäpallokauden kanssa, Lanki toteaa.

Pesäpalloväki on toivonut alueelle kahtakin kenttää, mutta Lankin mukaa niitä on vaikea mahduttaa alueelle, koska tilaa tarvitaan muillekin toiminnoille. Suunnitelman mukaan Kisapuistossa olisi jatkossakin yksi täysimittainen pesäpallokenttä. Uutta harjoituskenttää on kaavailtu Sepänniemen kentälle Ahtialaan, mutta sen rakentamiseen ei ole rahoja vielä ensi vuoden investointisuunnitelmissa.

Liikuntapuolen ensi vuoden investointisuunnitelmissa on myös Radiomäen kentän päällysteen uusiminen, mihin on varattu 190 000 euroa.

Isompi menoerä on Suurmäen takana oleva latusilta, jonka uusimiseen on varattu 600 000 euroa. Tietojemme mukaan kaupunkiympäristölautakunnassa oli käyty keskustelua investoinnin tarpeellisuudesta. Silta on osa hiihdon maailmacupin kilpailureittejä. Sen uusimista on perusteltu muun muassa sillä, että nykyisiä isoja latukoneita varten tarvitaan entistä vahvempi silta.

Kommentoi