Analyysi: Näin toimii Lahden politiikan kuumaksi puheenaiheeksi noussut korimalli

Kaupungintalo on täysremontissa. Myös Lahden poliittisten luottamuspaikkojen ja­koon on yritetty tehdä kesän aikana remonttia, mistä on syntynyt poliittinen kriisi. Tommi Berg

Tommi Berg

Lahtelaisessa kunnallispolitiikassa ei normaalisti tapahdu keskikesällä yhtään mitään, joten normaalisti olen näin lomalta paluun aikoihin haistellut alkavan syyskauden puheenaiheita. Tällä kertaa ei tarvitse haistella. Paikallispolitiikassa on ollut täysi rytinä päällä keskellä kesähelteitä, kuten jokainen uutisia seurannut on väkisinkin huomannut. Poliittisten luottamuspaikkojen jaon ympärillä vellonut kuohunta on käynyt omanlaisestansa kesäteatterista. Käänteitä on riittänyt enemmän kuin keskimääräisessä puskafarssissa.

Koko kuvio naurattaisikin, jos kyse ei olisi kaupungin ylimmästä päätöksentekoelimestä. Kaikkien viime viikkojen tapahtumien jälkeen uuden valtuuston sisälle on ehtinyt syntyä merkittävää luottamuspulaa ennen kuin uusi valtuustokausi on päässyt edes käyntiin. Tavallisen kaupunkilaisen on ollut varmasti vaikea ymmärtää, mistä koko härdellissä on kysymys. Asian taustoja ymmärtääksemme on jälleen kerran syytä vilkaista historiaa.

Lahti on ollut tähän asti käytännössä iät ja ajat kahden suurimman puolueen hallitsema kaupunki, jossa demarit ja kokoomus ovat pystyneet muodostamaan kahdestaan enemmistön valtuustossa.

Niinpä kaupunkiin on syntynyt vuosikymmenien kuluessa poliittinen kulttuuri, jossa kaksi isoa puoluetta ovat vaalien jälkeen jakaneet tärkeimmät paikat ensin keskenään ja muut ovat joutuneet tyytymään siihen mitä jäljelle on jäänyt. Lautakuntien puheenjohtajuudet ja varapuheenjohtajuudet on perinteisesti jaettu kahden isoimman puolueen kesken. Pienimmillä puolueilla on ollut vaikeuksia saada lautakuntiin edustajiaan niin paljon kuin heidän vaalituloksensa perusteella voisi olettaa.

Kesäkuun kuntavaalien jälkeen luottamuspaikkojen jakoa koskeva keskustelu lähti uusille urille, kun valtuuston valtasuhteet olivat muuttuneet historiallisella tavalla. Demarit ja kokoomus eivät pystyneetkään enää muodostamaan kahdestaan enemmistöä, joten pienemmät puolueet näkivät ajan olevan kypsä pitkään peräänkuuluttamalleen muutokselle.

Keskustelun polttopisteeseen nousi niin sanottu korimalli, jonka puolesta pienemmät ryhmät yli puoluerajojen ovat liputtaneet jo pidemmän aikaa. Julkisissa puheenvuoroissaan aihetta on pitänyt esillä Pro Lahden Kalle Aaltonen ja muiden pienryhmien tiedetään yrittäneen samansuuntaisia keskustelunavauksia isompien ryhmien suuntaan kulissien takana. Enää pitäisi tietää, mistä ihmeen korimallista tässä pitkin kesää on niin paljon kohkattu. Asian selventäminen vaatii jonkin verran rautalankaa ja palstatilaa, mutta loppujen lopuksi kyse ei ole rakettitieteestä.

Menettelyn käyttöönotto edellyttäisi toki perustavaa laatua olevaa ajattelutavan muutosta.

Perinteisesti Lahden luottamuspaikat on jaettu toimielin kerrallaan. Paikkajaon laskennallisena pohjana on ollut suhteellinen vaalitapa. Menettely jäljittelee vaaleissa saatua kannatusta periaatteessa melko hyvin silloin, kun puolueita ei ole kovin paljon. Yhtälö muuttuu sitä hankalammaksi, mitä enemmän valtuusto pirstaloituu pieniin ryhmiin. Silloin lautakunnista jää yhä enemmän ryhmiä rannalle, koska lautakunta kerrallaan tapahtuvassa paikkajaossa niiden kannatusosuus ei riitä edes yhteen lautakuntapaikkaan.

Pieni laskuharjoitus havainnollistaa asetelmaa: kolmen hengen valtuustoryhmä on noin viisi prosenttia 59 hengen valtuustosta, mutta 11 hengen lautakunnassa yksikin paikka vastaa noin yhdeksää prosenttia äänivallasta. Tällaiselle pienryhmälle kuuluisikin kyseisestä lautakunnasta tosiasiallisesti 0,56 edustajan paikkaa, jotta heillä olisi siellä äänivaltaa äänestäjiltä saamansa kannatuksen mukaisesti. Hankalasti toteutettava kuvio, koska lääketiede ei toistaiseksi mahdollista ihmisten pilkkomista.

Esimerkiksi Lahden tuoreimman vaalituloksen perusteella kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto olisivat jäämässä suhteellisessa vaalissa kokonaan lautakuntien ulkopuolelle. Näin siitä huolimatta, että puolueiden takana oli yhteensä noin 11 prosenttia lahtelaisista äänestäjistä.

Juuri tällaisiin ongelmatilanteisiin korimalli on varteenotettava ratkaisu. Siinä luottamuspaikkoja ei jaetakaan lautakunta kerrallaan, vaan kaikki luottamuspaikat ovatkin kerralla jaossa, samassa korissa. Näin paikkoja riittää jaettavaksi myös pienimmillekin ryhmille.

Puolueet pääsevät valitsemaan itselleen paikkoja siinä järjestyksessä kuin vaalitulos antaa myöten. Valintajärjestys on kenen tahansa nähtävissä suoraan niistä tuloslistoista, jossa ehdokkaat on asetettu vaaleissa saamansa vertausluvun mukaiseen järjestykseen. Esimerkiksi Lahdessa ensimmäinen valinta olisi demareilla, toinen kokoomuksella ja kolmas perussuomalaisilla. Sen jälkeen demareilla ja kokoomuksella olisi vielä molemmilla yksi valinta ennen kuin Pro Lahti saisi tehdä ensimmäisen nostonsa korista.

Näin paikkajako etenisi valintakierros kerrallaan. Kaikki ryhmät olisivat tehneet vähintään yhden valinnan 16 kierroksen jälkeen, jolloin uuden valtuuston ryhmistä pienimmän kannatuksen saanut vasemmistoliittokin olisi tehnyt ensimmäisen nostonsa. Valintakierroksia jatkettaisiin vertailulukujen mukaisessa järjestyksessä niin kauan kuin paikkoja on jaettavana.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan menettely toisintaa koko päätöksentekokoneiston tasolla todellista vaalitulosta niin tarkasti kuin mahdollista. Jokainen ryhmä saa juuri niin paljon paikkoja kuin niiden kannatus antaa aihetta, ei yhtään enempää eikä vähempää.

Eniten kannatusta saaneet puolueet saisivat kärkeen eniten valintavuoroja ja pääsisivät valitsemaan mieluisimpia paikkojaan päältä, mikä myös vastaa yleistä oikeustajua. Pienemmillekin ryhmille jäisi kuitenkin vielä aitoja valinnan mahdollisuuksia, kun ne pääsisivät tekemään omalla vuorollaan nostonsa jäljellä olevista paikoista.

Suurimmat puolueet ovat suhtautuneet korimalliin kriittisesti. Niiden mielestä menettely voi johtaa sattumanvaraisiin kokoonpanoihin toimielimissä.

Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, että yksittäisen toimielimen kokoonpano ei vastaa likimainkaan vaaleissa saatua kannatusta, jos jokin puolue on päättänyt keskittää omat valintansa sinne. Ikään kuin ”miinoittaa” yksittäisen toimielimen, kuten eräs isomman puolueen edustaja asian ilmaisee taustakeskustelussa.

Tämä vaikuttaakin äkkiseltään varteenotettavalta pointilta. Pienemmillä ryhmillä on kuitenkin myös hyviä vasta-argumentteja. Paikkajaossa on kyse arvovalinnoista: kun valintakierroksia on käytettävissä rajallisesti, jokainen puolue pääsee ja joutuu painottamaan valinnoissaan itselleen tärkeimpiä asioita. Kaikkea ei voi saada, jos äänestäjiltä saatu kannatus ei anna siihen myöten.

Mikä olennaisinta, pienempien puolueiden ei ole mahdollista tehdä minkäänlaista valintojen keskitystä, jollei jokin iso puolue ole ensin keskittänyt omia valintojaan aiemmilla valintakierroksilla. Sekin olisi omanlaisensa arvovalinta, koska kyseinen puolue olisi tietoisesti jättänyt jonnekin muualle vapaita paikkoja muiden poimittavaksi.

Korimallin nerokkuus on siinä, että se vie pohjaa pois kaikelta siltä spekulaatiolta, jota perinteinen paikkajako synnyttää. Paikkajako perustuu yksinkertaiseen vaalimatematiikkaan ja puolueiden itsenäisiin valintoihin, joten kenellekään ei jää aihetta enää spekuloida kulissien takaisista kähminnöistä ja epämääräisistä sulle–mulle-kaupoista.

Menettelyn käyttöönotto edellyttäisi toki perustavaa laatua olevaa ajattelutavan muutosta. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että paikkajako ei olisikaan enää vastaavalla tavalla isoimpien puolueiden kontrolloitavissa kuin tähän asti. Syvälle juurtunut Lahden poliittinen kulttuuri on tähän näkynyt jopa paikkajaon puhetavassa. Isoimpien puolueiden edustajat ovat kertoneet ”antavansa” tiettyjä paikkoja pienemmille. Parissakin taustakeskustelussa tulee ilmi, että tällainen ajattelu on närästänyt pienempiä ryhmiä ja ne ovat huomauttaneetkin siitä isommille.

Pienempien ryhmien pointti on, että paikat eivät ole demareiden ja kokoomuksen hallussa, vaan ne ovat lahtelaisten äänestäjien antamia paikkoja, joista osa kuuluu myös pienemmille. Eräs pienryhmän edustaja toteaa, että vaalituloksen myötä lahtelaiseen paikkajakoon liittyvän perinteen on ”jo aikakin katketa”. Toinen arvioi, että vanhasta pois oppiminen on isoimmille puolueille ”tavattoman vaikea paikka”.

Mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä selkeämmältä ja ymmärrettävämmältä korimalli vaikuttaa tällaisen puolueettoman sivustatarkkailijan silminkin. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan läpinäkyvä, oikeudenmukainen ja eri ryhmiä tasapuolisesti kohteleva menettely.

Tästä kertoo omalta osaltaan myös se, että mallin kannattajiksi on ilmoittanut yhtenä rintamana pienempiä ryhmiä, jotka ovat politiikan asiakysymyksissä niin eri planeetalta kuin olla ja voi. Valtaisista näkemyseroistaan huolimatta ne ovat tismalleen samaa mieltä siitä, että jokaiselle ryhmälle kuuluu päätöksentekokoneistossa valtaa sen verran kuin lahtelaiset äänestäjät ovat antaneet.

Korimallin myötä lautakuntien puheenjohtajuuksia tai varapuheenjohtajuuksia voisi mennä myös pienemmille ryhmille, mikä olisi lahtelaisittain iso muutos, mutta ei ehkä sittenkään niin ihmeellinen asia vähänkin laajemmassa katsannossa.

Esimerkiksi Jyväskylässä sikäläiset puolueet päätyivät jo heinäkuun alussa ratkaisuun, jossa jokaisessa lautakunnassa on eri puolueen edustaja puheenjohtajana ja pienimmätkin ryhmät ovat saaneet edustajansa vähintään varapuheenjohtajaksi. Noinkin voi näköjään toimia, jos puheenjohtajuudet nähdään keinona edistää päätöksentekokoneiston moniäänisyyttä eikä niinkään yksittäisen puolueen tai poliitikon näkyvyyttä.

Korimalli olisi raikas tuulahdus paikalliseen päätöksentekokulttuurin, jossa perinteinen paikkajaon toimintatapa on jättänyt pienemmille puolueille vuodesta toiseen hampaankoloon epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Tämä vaikutelma tulee selvästi esille useammassa taustakeskustelussa.

Erityisen toimiva ratkaisu korimalli olisi nykyisessä tilanteessa, jossa valtuusto on pirstaloitunut entistä pienempiin ryhmiin. Se olisi reilu ja äänestystulosta kunnioittava keino ottaa aidosti kaikki mukaan pienintäkin ryhmää myöten.

Nyt tiedämme, että korimalli ei toteutunut pienten ryhmien toivomalla tavalla, koska perussuomalaisetkin kannattivat kahden isoimman ryhmän tavoin perinteistä toimintatapaa. Miksi näin tapahtui, onkin oman tarinansa aihe.

Oli miten oli, kuntalain vinkkelistä katsottuna kolmella isoimmalla puolueella oli täysi vapaus toimia näin enemmistönsä turvin.

Lain mukaan lautakuntapaikat jaetaan tarvittaessa suhteellisella vaalilla ja lautakunta kerrallaan, jos valtuuston enemmistö ei ole päässyt keskenään sopimukseen toisenlaisesta ratkaisusta. Lain mukaan paikkajakoa varten voidaan myös muodostaa teknisiä vaaliliittoja, kuten Lahdessa tapahtuikin kesäkuun lopussa.

Pienten puolueiden tekemä liitto herätti tunteita isompien keskuudessa, mutta pienten vinkkelistä oli kyse siitä, että he pyrkivät oikeudenmukaisempaan ratkaisuun toisella tavalla korimallin kaaduttua. Parikin pienryhmän edustajaa huomauttaa taustakeskusteluissa, että tähän asti Lahdessa on käytännössä ollut kahden ison puolueen muodostama tekninen liitto, vaikka sitä ei olekaan mihinkään kirjattu.

Lahden poliittinen elämä voisi olla nyt harmonisemmassa tilassa, jos korimallista olisi päästy yksimielisyyteen kesän alussa. Isojen puolueiden suunnalta tapahtunutta kuvataan yhtenäisin sanankääntein: pienet puolueet olivat heidän mielestään liian ehdottomia korimallinsa kanssa, mistään muusta ei kuulemma voinut neuvotella.

Eräs ison puolueen edustaja huomauttaa, että korimallin tapainen iso toimintatavan muutos pitäisi valmistella rauhassa yhdessä neuvotellen eikä muutaman puolueen vaatimuksesta vaalien jälkeen.

Tämä kuulostaa sinänsä loogiselta ja järkeenkäyvältä, vaikkakaan Lahden nykyistä paikkajakokäytäntöä ei tähän astikaan ole mihinkään sovittu ja kirjattu, kyse on ollut pikemminkin kahden isoimman puolueen voimin syntyneestä perinteestä.

Isojen suunnalta tuleva kritiikki asettuu kuitenkin omanlaiseensa valoon useamman pienryhmän edustajan kertomien kokemusten perusteella. Paikkajaon uudistuksesta on yritetty vuosien saatossa herätellä keskustelua, tuloksetta.

Esimerkiksi ennen näitä vaaleja aihetta on nostettu epävirallisesti esille joulukuussa ja viimeisen kerran vielä juuri ennen vaaleja. Isot puolueet ovat olleet haluttomia tarttumaan tuolloin asiaan. Pienille vastattiin, että katsotaan ensin vaalitulos. Tuon perusteella ulkopuolinen voisi luulla, että taustalla on ollut toive perinteisen valta-asetelman säilymisestä.

Viimeisin yritys järjestelmän uudistamiseksi nähtiin vielä viime sunnuntaina, jolloin pienryhmät esittelivät isoille puolueille perusteellisesti uudistetun versionsa paikkajakomallista.

Joku kutsuu sitä uudistetuksi monen korin malliksi, toisen mielestä kyse ei ole niinkään enää korimallista, vaan eräänlaisesta prosenttimallista. Oli nimi mikä tahansa, perusperiaate on lyhyesti sanottuna selvä: uudistettukin jakomalli pyrkii jakamaan paikat puolueille mahdollisimman tarkasti niiden saaman kannatuksen mukaan, ja puolueille jätetään omia valinnanmahdollisuuksia.

Mallin toimintaperiaatteissa on kuitenkin estetty paikkajaon sattumanvaraisuutta ja paikkajaon keskittämistä, eli juuri niitä ominaisuuksia, joita isot puolueet olivat korimallissa arvostelleet. Pienet ryhmät myös ilmoittivat, että mallin käyttöönotto olisi mahdollistanut teknisten liittojen purkamisen.

Isot puolueet hylkäsivät kuitenkin uudistetunkin mallin maanantaiaamuna aikataulusyihin vedoten. Politiikan kesädraama jatkuu maanantaina uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa. Silloin on tarkoitus päättää paikkajaosta ja hyväksyä kolmen suurimman puolueen esittämiä hallintosääntöjen muutoksia, joiden laillisuuttakin pienemmät ryhmät ovat jo kyseenlaistaneet.

Lahden poliittinen tilanne on nyt sen verran poikkeuksellinen, että tällä menolla se herättää myös valtakunnallista huomiota. Kaikesta päätellen myrskyn laineet eivät ole ihan heti rauhoittumassa. Lisää asian taustoista keskiviikkona ilmestyvässä Uudessa Lahdessa.

Kommentoi